Mitä viestit, sitä saat

CBS:n entinen uutisankkuri Michelle Gielan on kirjoittanut kirjan Broadcasting happiness, joka käsittelee nykyaikana ajankohtaista asiaa: kuinka me viestimme, millä kulmalla lähdemme viestissä liikkeelle, millaista vuorovaikutusta itse asiassa tuotamme ympärillemme.

Gielan kertoo kuinka uutisankkurina väsyi siihen, että jokaisesta tarinasta etsittiin kielteinen kulma: näkökulma, joka olisi mahdollisimman shokeeraava, siis myyvä, eli käytännössä kielteinen. Häntä alkoi kiinnostaa minkälaisen vaikutuksen me ympäristöömme teemme kommunikoinnillamme. Ja onko itse asiassa kielteinen näkökulma myyvempi?

Broadcasting happiness on kiinnostava monesta näkökulmasta. Ensinnäkin yhteiskunnallisesta näkökulmasta, kuinka me voimme innostaa itsemme ja toisemme mihinkään myönteiseen jos näkökulmamme on pääsääntöisesti aina kielteinen?

Toisaalta yksilön näkökulma on kiinnostava. Mitä meille ihmisinä tekee kielteinen puhe, on se sitten some-keskusteluja tai jatkuvaa kielteistä näkökulmaa kaikkiin uutisiin?

”In recent study conducted at University of Pensylvania they have been able to predict levels of heart disease in a community based upon tweets coming from people living there. By assessing language patterns that reflected strained relationships and negative emotions (especially anger) coming from local Twitter users, the team was able to predict levels of heart disease better than an existing ten-point model that used information such as demographics and health risk factors, including diabetes, hypertension, and obesity.”

Sillä kuinka me kommunikoimme ja millaista kommunikointia/uutisointia kohtaamme on meille hyvin konkreettista merkitystä.

No nyt tietysti joku näsäviisas haluaa sanoa, että eihän se ole todellisuuskuva jos me vain suljemme silmämme kielteisiltä asioilta ja haluamme nähdä pelkkää hyvää. Ei olekaan, eikä Gielan siihen kannusta. Hän on kuitenkin henkeen ja vereen uutisihminen. Hän toteaa vain, että asioissa on usein monta puolta ja keskittymällä kielteiseen ei usein keskitytä ratkaisuun vaan pelkkään taivasteluun.

Mitä jäi konkreettisesti käteen? Miten voisi itse kehittyä paremmaksi? Ehkä huomaamalla alkujen ison voiman:

”Beginnings are exceptionally important. And when we start with something negative or stressful, it focuses everyone’s attention on that part of our reality, preventing us from using those valuable and finite resources for observing possibilities and celebrating successes.”

Pätee varmasti ihmissuhteisiin, työpaikalle tai mihin tahansa, jossa ihmiset kohtaavat toisensa.

Kiinnostava ja silmiä avaava kirja näkökulman voimasta. Ei niinkään sellaista onnellisuushöttöä vaan aika konkreettista asiaa.

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *