Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus 2015)
Luin Ahavan ehdokasteoksen rauhalliseen tahtiin, mutta silti se päättyi liian pian. Olisin mielelläni jäänyt kirjaan pidemmäksikin aikaa.
Teoksen otsikko kertoo kaiken: taivaalta voi tippua asioita juuri sinun päällesi, väistäen kaikki todennäköisyyslaskelmat ja sattumat. Lentokoneesta voi tippua jäätä, joka halkaisee kallosi. Loton jättipotti voi osua kohdalle kaksi kertaa kuten Annulle, kirjan yhdelle päähenkilölle.
Kirjan tärkeimmät henkilöt ovat “sattuman ohittaneita” ihmisiä, jotka tietävät, että salama voi iskeä samaan ihmiseen vaikka viisi kertaa.
Ihminen yrittää usein hakea elämänsä sattumanvaraisille tapahtumille joko järjellistä tai tuonpuoleista selitystä. Monesti asioilla ja sattumuksilla halutaan nähdä joku tarkoitus. Asioita kuitenkin jatkuvasti vain tapahtuu. Maa voi sortua alta, taivaalta voi tippua asioita, meri voi viedä ihmisen, eikä merelllä ole “muistia eikä omaatuntoa.”
“Vähän kuin salamat. Eivät ne minua jahtaa. Eivät ne muista, mihin ne ovat aiemmin iskeneet, eikä niitä kiinnosta.”
Teoksen sivuilla ajattelevat äitinsä menettänyt Saara, hänen tätinsä Annu ja Saaran isän uusi vaimo Krista. Lukija saa seurata myös Annun kirjeenvaihtoa sellaisen skotlantilaisen kalastajan kanssa, jota salamat eivät yleensä ohita.
Kun Annu saa toisen lottovoittonsa, elämältä katoaakin yllättäen pohja. Saara on menettänyt äitinsä taivaalta tippuneelle jäälle, mutta Annu on menettänyt elämänilonsa toiselle lottovoitolle. Skotlantilainen kalastaja Hamish menettää vähitellen asioita, kuten kuulonsa, salaman iskiessä häneen toistuvasti.
Kun ihmisen elämä kiertää todennäköisyydet, vastauksia ja kohtalotovereita voi etsiä internetistä, joka on täynnä tarinoita. Ongelman tai vaikean ajatuksen kohdalla nykyihminen menee nettiin. Sieltä Annukin löytää tarinoita muista sattuman kiertäneistä.
Luin kirjan keskellä aikaa, jolloin Euroopassa pelätään terrori-iskuja. Voisiko sellainen sattua juuri omalle kohdalle, miten todennäköistä se on, ja vaikka ei olisikaan, miksi se ei muka voisi sattua juuri minulle?
Yksi kirjan koskettavimmista henkilöistä on äitinsä menettänyt Saara, joka yrittää ratkaista elämänsä sattumuksia kuin idolinsa Hercule Poirot. Kukapa ei joskus toivoisi, että jossain vaiheessa kaikki elämän ratkaisevat henkilöt voisi kutsua isoon kirjastohuoneeseen, jossa kaikki palaset laitettaisiin paikoilleen, kaikelle löytyisi looginen selitys.
Jos kuulut niihin, joilla on aina epäilyttävän hyvä tuuri, toivotan samaa, kuin kalastaja Hamishin vaimo kirjeessään:
“Toivotan teille onnea elämässänne. Ei liikaa onnea.”
