Hyvän elämän konsepti?

Hyvä elämä tuntuu olevan ikuisuusaihe. Jokainen meistä ehkä tavalla tai toisella miettii, mitä hyvä elämä on ja mikä sen mahdollistaa. Kirjallisuudessa hyvä elämä on myös aihe, joka toistuu. Suuri osa hyvä elämä -oppaista on aika heppoisia ohjekirjoja (This Book Will Make You Happy) osa taas muuten naiiveja: vaaleanpunaisessa viitekehyksessä annetaan neuvoja huonetuoksuista. Sitten on toki klassikoita: Henry David Thoreaun Walden tai vaikkapa Epiktetoksen Ojennusnuora. Kaiken kaikkiaan nämä nykyoppaat ehkä tuppaavat olemaan vähän yksioikoisia. Ikään kuin olisi joku konsepti tai malli, joka ratkaisee onnellisuuden arvoituksen.

Kokeilin kuitenkin vielä aika raikkaan ajattelijan Frank Martelan ajatuksia kirjassa Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja (Gummerus 2015).

”Valtaisa määrä mies- ja naistyötunteja käytetään sen pohtimiseen, miten tehdään asioita paremmin. Jos edes kuudesosa tästä ajasta käytettäisiin sen miettimiseen, miten tehdään parempia asioita olisi ensinnäkin ihmisten oma elämä huomattavasti parempi. Mutta toiseksi koko yhteisömme voisi paremmin.”

Frank Martela on onnistunut taas tuomaan filosofit käytäntöön. Tästähän voi innostua! Jonkinlaisena Esa Saarisen oppipoikana tai ainakin hengenheimolaisena, hän on osannut tarttua yhteiskunnallisesti kiinnostaviin ja ajankohtaisiin aiheisiin ja sanoa niistä jotain omaperäistä. Samaan hän selvästi pyrkii tässä kirjassaan. Hän luo uusia käsitteitä kuten valonööri, joka on ihminen, joka säteilee valoa ympärilleen, eräänlainen hipin ja insinöörin yhdistelmä. Hän toteaa myös, että ”Ihminen ei ole yksilö. Ihminen on suhdelo.” Tarkoittaen tällä sitä, että ihmisen elämä ei koskaan muodostu vain omasta elämästä vaan ihminen on mitä suurimmassa määrin sosiaalinen olento, tavallaan monen ihmisen summa.

Kirjassa on paljon hyvää. Martela puhuu intohimoisesti onnellisuuden tavoittelua vastaan. Monta kertaa tuo onnellisuus karkaa aina kauemmas mitä enemmän sitä pyrkii hamuamaan ja Martela puhuukin mieluummin hyvästä elämästä. Mutta siinä me taas olemme: hyvä elämä. Eikö se ole samanlainen käsite kuin onnellisuuskin. Jokin konkreettien jonkinlainen asia, jota tavoitella?

Martelalla on raikkaita ajatuksia, mutta varsin tavanomaiset tavat toteuttaa tätä hyvän elämän tavoittelua. Tavoitteiden kirjaamista ylös, jotta ne voivat toteutua ja sen sellaista. Martela puhuu rivien väleissä siitä kuinka toiset tavoitteet ovat oikeammanlaisia tavoitteita kuin toiset vaikka ei sitä ääneen sanokaan. Materia on pahasta, joku muu hyvästä.

Hienoa kirjassa on se, että siinä haastetaan ihminen pohtimaan vapaaehtoisuutta. Vapaaehtoisuus on ihmisen perustarve. Se on itseilmaisua: mahdollisuutta tehdä asioita, joista on henkilökohtaisesti innostunut ja joita arvostaa. Se on autonomiaa: omin ehdoin elämistä eli tunnetta siitä, että teen valintani itse omien kiinnostusteni pohjalta ilman ulkoista kontrollia. Aika usein itse asiassa jo pelkkä sen havaitseminen, että kun sunnuntaina ajattelee, että huomenna ”on pakko mennä töihin” ja miettii, että onko se itse asiassa pakko vai valinta voi vaikuttaa elämänlaatuun myönteisellä tavalla. Ihmisen tulisi ehkä myös havaita omat valintansa ja sitten tehdä asioita niitä muuttaakseen jos ne eivät miellytä. Martela puhuu myös kutsumuskartasta, sellaisesta, jossa määrittelet itsellesi mitä oikein haluat tehdä. Emmekä nyt puhu ammateista vaan ihan konkreettisista asioista.

Martela puhuu myös tämän kevään puheenaiheesta ”kuplista”, joissa elämme ilman, että oli kirjoittaessaan tietoinen suuresta kuplakeskustelusta: ”Jokainen sosiaalinen ympäristö on potentiaalinen vankila. Jos uppoaa liian syvälle tiettyyn maailmaan, ei kykene enää näkemään, että maailmaa voi katsoa myös aivan toisella tavalla.”

Ja antaa Martela myös hienon käytännön ohjeen unelmoimiseen. Tarvitaan unelmia ja tekoja. Mutta kannattaa aloittaa myönteisesti ja tuoda käytäntö ja hankaluudet eli kritiikki vasta lopuksi. ”Usko ensin, kritisoi sitten. Tämä uskon ja kritiikin marssijärjestys soveltuu mielestäni yleiseksi elämänohjeeksi. Unelmoi ensin ilman pidäkkeitä. Etsi mahdollisuuksia, usko itseesi ja maailman hyvyyteen. Maailma on avoin ja kaikki on mahdollista. Mitä tällöin haluat tehdä? Anna unelmillesi siivet…. Vasta sitten on aika miettiä realiteetteja ja uhkakuvia. Älä aloita peloista, koska silloin unelmasi ovat jo etukäteen tukahdutetut.”

Kirja oli siis ihan hienoja ajatuksia sisältävä opus ja varmasti monellakin tapaa inspiroiva. Silti jään miettimään josko romaanit kuitenkin osaisivat kertoa meille hyvästä elämästä enemmän kuin tietoisesti hyvän elämän tavoittelua opastavat kirjat konsepteineen ja ajatuksineen, jotka ovat usein aika kaukana sittenkin siitä millainen ihminen tai elämä todellisuudessa on. Romaani ei näytä meille konseptia vaan elämän ja tarinan. Usein siitä oppii enemmän ja tärkeämpiä asioita kuin yksiselitteinen oman hyvän elämän etsiminen. Tämä nyt niin suosittu tapa ”etsiä sitä omaa juttua” saattaakin johtaa varsin itsekkääseen ajatteluun. Lukeminen on sitä suhdelotoimintaa parhaimmillaan, jossa oppii muiden kohtaloista ja elämästä isoja asioita. Niitä, joita kohti kannattaa pyrkiä ja niitä, joita kohti ei. Ennen kaikkea niistä oppii ymmärrystä niin itseään kuin muitakin kohtaan mallikaaviota tai käsikirjaa paremmin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *