Joulukalenteri 2016, 13. luukku

Kirsi     13.12.2016     ,

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

13.  luukun takaa paljastuu: Alex Nieminen & Riikka Sukula: Vege – tuoreita makuja kotikeittiöstä (Readme.fi, 2016)

img_5324

Tänä vuonna havahduin siihen, että tekisi mieli syödä kasvispainotteisempaa ruokaa enemmän. Kuitenkin joka kerta kasvisruokani oli joku pasta. Oli aika laajentaa kasviskeittiötä ja avuksi hankin Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege-kirjan.

Vuodessa kirjasta on otettu useita painoksia ja itsekin olen joutunut ostamaan uuden (neljännen) sillä Nieminen & Sukula ovelasti lisäävät reseptejä uusiin painoksiin…

Kirja on jonkinlainen italialais-aasialainen kasvismakumaailman yhdistelmä, reseptejä on salaateista pizaan, ristottoihin, pastoihin ja pääruokiin. Kuvat ovat paitsi kauniita myös amatöörikokkaajalle avuksi sillä niistä voi tarkistaa ainakin sen, miltä annoksen piti näyttää. Ohjeet eivät ole vaikeita vaan oikeasti sellaisia, että ne voi ilman vuosikausien kokkaamiskokemusta saada onnistumaan.

Omia lempireseptejäni kirjassa ovat mm. kasvischili, paahdetut munakoisot, parsakaali-sitruunapasta, falafelit ja vegeborssikeitto. Lisäksi sitruunakakku on todella helppo ja herkullinen.

Kivaa tässä kirjassa on se, että kuten kirjoittajat esipuheessa kertovat, tämä ei ole tofu- ja soijaproteiinikirja vaan ruuat tehdään kunnollisista hyvistä satokauden raaka-aineista. Tämä ei siis ole vegekirja vegeille vaan vegekirja ihan jokaiselle.

Mahtava ja varmasti tykätty lahjakirja. Itse paketoin sen veljeni perheelle. Shhh…