Joulukalenteri 2016, 23. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

23. luukun takaa paljastuu kaksi suomalaista kirjailijaa tänä vuonna ilmestyneine kirjoineen:

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset, Otava 2016

ja

Helmi Kekkonen: Vieraat, Siltala 2016

img_5409

Nämä kaksi valikoituivat tietystä syystä. Suomalainen kirjallisuus on aika usein synkeän sävyistä, raskastakin. Sota-ajoissa pyöritään tai niitä muistellaan. Päihteet, elämän raskaat puolet ja pimeys tuntuvat valtaavan ison osan suomalaista kirjallisuutta. Ollessani Finlandia-raadissa monta vuotta sitten ja luettuani yli 100 suomalaista romaania, tämä tummasävyisyys löi silmille. Taitavia kirjoittajia useita, ilman muuta. Kuitenkin joskus toivoisi toisenlaista näkökulmaa. Ei pinnallista ja keveää, vaan tarinaa, ihmisten välistä elämää ihan tavallisissa olosuhteissa.

Juha Itkonen ja Helmi Kekkonen ovat kirjailijoita, jotka kirjoittavat yhtä aikaa viisaasti ja tässä päivässä. Tehokeinoja ei haeta sodasta ja kurjuudesta vaan tarina kuljettaa hyvin ilmankin tuota sielunmaisemaa.

Helmi Kekkonen: Vieraat, arvio tässä.

”Senja pyyhkii kyynelet kasvoiltaan ja juoksee eteiseen, kompastuu maton reunaan, horjahtaa mutta ei kaadu. Kaikki on hyvin, tietenkin on.”

Näin alkaa Helmi Kekkosen kirja Vieraat. Olen tykännyt Kekkosesta aina ensimmäisestä novellikokoelmasta lähtien. Kekkosella on oma ”utuinen” tunnelma kaiken yllä, runolliseltakin tuntuva kieli ja hyvä tapa kirjoittaa niin, että tarina vetää sisäänsä. Vieraat on hyvä kirja ihmisistä, odotuksista, pettymyksistä ja toisen ihmisen ymmärtämisestä tai ymmärtämättömyydestä. Ainoa mikä kirjassa vähän häiritsi oli sen ”asetelmallisuus”. Viimeistään lopussa asiat kiertyivät jotenkin liian tarkoitukselliseen ja jollain lailla ”siistiin” loppuun. Elämä ei kuitenkaan ole sellaista. Se on sotkuista ja sattumanvaraista. Mutta tämä oli vain pieni miinus muuten erinomaisessa kirjassa.

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset arvio, joka ilmestyi jo aikaisemmin löytyy täältä.

 

 

Joulukalenteri 2016, 22. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

22. luukun kohdalla Levoton lukija ryhtyy ahneeksi. Päivät ovat jo kortilla ja valinta on liian vaikeaa. Vaikka olen pyrkinyt valitsemaan vain tänä vuonna ilmestyneitä kirjoja, teen nyt poikkeuksen. Kolme klassikkoa, jotka sopivat erinomaisesti lahjaksi tai joulun lukemiseksi, joissa kaikissa pohditaan elämää, sen tarkoitusta ja mieltä. Eri kantilta, eri tyylillä, mutta samaa asiaa. Kolme omalaatuista ajattelijaa, sääntöjä rikkovaa esikuvaa ja heidän kolme ajatuksia mullistavaa kirjaansa.

Luukun takaa siis paljastuu:

Henry David Thoreau: Walden

Leo Tolstoi: A Confession and Other Religious Writings

ja

Tove Jansson: Kesäkirja (suom. Kristiina Kivivuori), pokkari Wsoy 2014

img_5398

Jollain lailla uskonnollisuuden pohtiminen tuntuu aika sopivalta joulun teemalta. Kuinka moni meistä käy yhden kerran vuodessa kirkossa kuuntelemassa jouluevankeliumin erityisesti siihen edes uskomatta, jotta voi tyytyväisenä availla lahjoja ja täyttää mahansa joulukinkulla? Huomaan itse, että suhteeni uskontoon on vähintäänkin häilyvä. Loppuvuonna tapahtunut läheisen kuolema on tuonut teeman taas vahvasti elämään. Tolstoin tapa pohtia uskonnon tarpeellisuutta ja uskottavuutta on varsin kiinnostavaa luettavaa ja herättää ajatuksia.

Tove Janssonin Kesäkirja tutkii elämää vähän toisesta näkökulmasta. Isoäiti ja lapsenlapsi viettävät kesää yhdessä saaressa ja näiden kahden välisessä suhteessa ja suhteessa luontoon tiivistyy koko elämä, sen muuttuminen ja sen hiipuminenkin.

”Joka kerta yöt pimenevät aivan huomaamatta. Jonain iltana elokuussa sitä menee ulos asialle ja yhtäkkiä kaikki on sysipimeää, iso lämmin musta hiljaisuus talon ympärillä. Jatkuvasti on kesä, mutta se ei enää elä, se on seisahtunut kuihtumatta eikä syksy ole vielä valmis tulemaan. Tähtiä ei vielä ole, vain pimeää. Silloin haetaan paloöljykanisteri kellarista, se saa seistä porstuassa ja taskulamppu ripustetaan paikalleen oviaukkoon.”

Kesäkirja menestyi Wsoy:n klassikkoäänestyksessäkin ja siitä tulee uusi painos kevään/kesän aikana.

Klassikkojen klassikko, anarkistien anarkisti Henry David Thoreau ja Walden. Walden on kokeilu. Mitä jos muuttaisin skutsiin ja eläisin ihan omillani. Rakentaisin oman taloni, hankkisin ruokani (en Alepasta) ja eläisin luonnon kanssa harmoniassa? Jollain lailla tämä toive luontoon elää edelleen vahvana. Ehkä vielä vahvemmin tässä digitaalisen hermoromahduksen tilassa… Walden on tarina kahdesta vuodesta, se on tarina yksinkertaisuuden hakemisesta, oivaltamisesta, kunnioituksesta ja ilostakin. Kesäkirjassa ja Waldenissa on itse asiassa samaa: kummassakin luontoa kunnioitetaan, siitä iloitaan eikä sitä pyritä kesyttämään. Sen hurjuutta ihaillaan. Kaikki ei olekaan ihmisen käsissä.

Jollain lailla olen aina ilahtunut Waldenin viimeisestä kappaleesta. Sen lakonisuus on yhtä aikaa hieno ja omituinen.

”Näin tuli täyteen ensimmäinen metsässä viettämäni vuosi, ja toinen oli samanlainen. Muutin lopullisesti pois Waldenin rannoilta syyskuun kuudentena 1847.”

 Jos elää luonnon kiertokulun mukaan ja yksin, yksi vuosi on sama kuin toinen. Ehkä siksi olen silti onnellinen perheestäni ja ehkä monen sukupolven kaupunkilaisuudestanikin. Ehkä yksi syy pohtia elämää, sen tarkoitusta ja mieltä onkin pelko siitä, että elämän voi tiivistää tuohon: tässä oli yksi vuosi, toinen oli samanlainen…
Hienoja klassikoita kaikki kolme.

Joulukalenteri 2016, 21. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

21. luukun takaa paljastuu: Patti Smith: Uneksuntaa (suom. J.K Ihalainen), Palladium Kirjat 2016

img_5031-e1479717339879-768x1024

”Minä aina kuvittelin, että kirjoittaisin kirjan, vaikka vain pienen, joka kantaisi ihmisen pois, todellisuuteen jota ei voisi mitata eikä edes muistaa.

Minä kuvittelin paljon. Että minä loistaisin. Että olisin hyvä. Minä eläisin paljainpäin vuorenhuipulla pyörittäen ratasta, joka pyörittäisi maapalloa ja huomaamattomana, pilvien seassa, minulla olisi jokin vaikutus, minusta olisi jotain hyötyä.”

Tämä ei ole Patti Smithin parhaita teoksia. M-Train on upea, tämä on siihen verrattuna pieni, höytyvä, kevyt. Silti kirja antaa sen, minkä lupaa. teksti noudattaa otsikon muotoa, se on kuin uneksuntaa. Punaista lankaa on vaikea löytää, asiat leijuvat paikasta toiseen, asiasta toiseen. Runollinen, kaunis pieni teos. Ihana joululahjaksi ja joululuettavaksi sopivasti vähentää kierroksia muuta luettavaa kohti.

”Esitä toive, puhalla…

Minulla oli hengitykseni mitä muuta voin toivoa. Puhaltaessani koko olemukseni kohosi ilmaan. Minulla oli taivaallinen kyky tulla, silmänräpäyksessä, kaikeksi.”

 

Joulukalenteri 2016, 20. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

20. luukun takaa paljastuu: Jonathan Franzen: Purity (suom. Raimo Salminen), Siltala 2015, pokkariversio 2016

3bcd632449e0d80a64436830eeda8471

”Teoriani on se, että ihmisen identiteetti koostuu kahdesta keskenään ristiriitaisesta pakosta.

Toisaalta meillä on salaisuuksien säilyttämisen pakko ja toisaalta niiden kertomisen pakko. Miten ihminen tietää olevansa persoona, erilainen kuin muut? Pitämällä tietyt asiat vain omana tietonaan. Hän varjelee niitä sisimmässään, sillä muuten hänen sisimmällään ja ulkomaailmalla ei ole mitään eroa. Salaisuudet ovat hänen keinonsa tietää, että hänellä ylipäätään on sisin. Äärimmäinen ekshibitionisti on ihminen, joka on menettänyt identiteettinsä. Mutta on myös järjetöntä säilyttää identiteettiään tyhjiössä. Ennemmin tai myöhemmin ihmisen sisin tarvitsee todistajan. Muuten hän on pelkkä lehmä, kissa tai kivi, jokin maailmassa oleva olio, joka on olioutensa vanki. Jotta hänellä voisi olla identiteetti, hänen on pystyttävä uskomaan, että on olemassa myös muita identiteettejä. Hän tarvitsee läheisyyttä muiden ihmisten kanssa. Ja miten sitä rakennetaan? Kertomalla salaisuuksia toisille.”

Jonathan Franzen on parhaimmillaan henkilöhahmojen luomisessa. Jokainen hahmo on todentuntuinen ehkä juuri siksi, että jokaisella on sietämättömiä tai suorastaan vastenmielisiä piirteitä. Ihmiset eivät ole kiiltokuvia. Äiti voi olla yhtä aikaa monella lailla hyvä ja toisaalta järkyttävän epäterveellä tavalla omistushaluinen. Ihminen voi olla yhtä aikaa rakastava ja pettää, sellainen, jolla on korkeat ihanteet ja toisaalta täysi narsisti. Tiedon läpinäkyvyyden esitaistelija ja murhan salaaja.

Purity on kirjan päähenkilön nimi, Purity, Pip. Kirja kiertyy Pipin ja tämän äidin suhteeseen, tuntemattoman isän etsimiseen ja siinä välissä miesseikkailuun. Muut päähenkilöt tuovat tarinaan internet-ajan avoimuuden, journalismin periaatteet ja miehen roolia. Pip on niin monella tavalla lapsuudestaan sekaisin ja silti monella tavalla kirjan selväjärkisin ihminen.

Kuten Franzenin kirjat yleensä on tämäkin kirja ihmissuhteista, erityisesti perheiden välisistä suhteista ja niiden mahdottomuudesta. Ehkä vähän vähemmän toivottomasta perspektiivistä kuin aikaisemmin. Samalla tämä on kirja ympäröivästä yhteiskunnasta ja siitä kuinka tervettä tai epätervettä on jakaa kaikki niin itsestä kuin muistakin ja kuinka helppoa sellaisen tiedon väärinkäyttö on. Franzen itse ei ole sosiaalisen median ystävä, kuten tästä Guardianin artikkelista voi huomata.

Purity ilmestyi kovakantisena jo viime vuonna, tänä vuonna pokkarina. Itse pitkitin pitkään ennen kuin luin kirjan. Ensinnäkin siksi, että arvasin, että tämä kirja pitää lukea lähes kerralla loppuun asti, niin hyvin Franzenin tarinat yleensä on rakennettu. Ja toisaalta siksi, että seuraavaan Franzenin on lyhyempi aika jos jaksaa vähän säästellä.

Tässä on erinomainen tarina joulun pyhiksi niin itselle kuin lahjaksikin. Ja jos Franzen on uusi tuttavuus, kannattaa palata aiempaankin tuotantoon. Suuri tarinankertoja.

HS arvio kirjasta täällä, New York Times arvio täällä ja Tommi Melenderin vähemmän innostunut arvio täällä.

Joulukalenteri 2016, 19. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

19. luukun takaa paljastuu: Adam Grant: Originals – How non-conformists move the world (Viking, 2016). Kirja löytyy nyt myös suomeksi Originals – Miten oman tiensä kulkijat muuttavat maailmaa (suom. Jutta Ruonansuu), Basam Books, 2016.

51qo9pottyl-_sx329_bo1204203200_

Entä jos menestyneet yrittäjät eivät olekaan rohkeampia ottamaan riskejä kuin muut? Mitä jos lasten kasvatus onnistuu parhaiten vetoamalla lapsen luonteeseen ja ominaisuuksiin kuin tapoihin ja tekemättömiin hommiin? Mitä jos hakiessasi rahoitusta omaperäiselle ideallesi bisnesenkeleiltä kertoisitkin, mikä ideassa EI toimi?

Adam Grantin kirja Originals on jännä kirja. Useimmissa bisneskirjoissa (joihin tämäkin kuulunee vaikka ottaakin laajemman näkökulman ihmiseen ja elämään) on nykyään yksi idea. Yksi punainen lanka, yksi ajatus, jota perustellaan monesta näkökulmasta ja jonka tueksi tuodaan oikean maailman case-yrityksiä. Kun lopetin Originalsin pohdin hetken, että mikä tämän yksi ajatus oli? Ensin ajattelin, ettei sellaista edes löytynyt. Kunnes tajusin. Mikäpä muukaan kuin se, että originaali on originaali, ainutlaatuisuus on ainutlaatuista. Eli toisin sanoen, menestykseen ja onnellisuuteen niin elämässä kuin bisneksessäkin voi päästä montaa kautta. Ei ole olemassa yhtä luonteenpiirrettä, joka ratkaisisi sen tai yhtä mallia luoda yritys tai kehittää idea, joka takaisi menestyksen.

Originalsin esimerkit ovat virkistävän erilaisia (bisneksestä lastenkasvatukseen asti), ainutlaatuisia ja opettavaisia inspiraatiosta nyt puhumattakaan.

Sheryl Sandberg toteaa esipuheessa, että Adam Grant on ”myth buster”, myyttien murtaja.

”Conventional wisdom holds that some people are innately creative, while most have few original thoughts. Some people are born to be leaders, and the rest are followers. Some people can have real impact, but the majority can’t.
In Originals Adam Grant shatters all of these assumptions.”

Adam Grantin omat nettisivut täällä. Sieltä löytyy myös Grantin TED-puhe aiheesta.

Yleisenä huomiona muuten, että Basam Books ja sen Viisas Elämä -sarja on monipuolistanut merkittävästi julkaisutoimintaansa!

Joulukalenteri 2016, 18. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

18. luukun takaa paljastuu: Dalai-lama & Desmond Tutu (& Douglas Adams): Ilon kirja – Ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvästä elämästä (suom. Tommi Uschanov), WSOY 2016.

img_5275

Toinen rauhan nobelisti on matkalla toisen sellaisen luo. Desmond Tutu hermoilee vähän matkalla sitä, kuinka pärjää Dalai-laman kanssa keskustelussa kun Dalai-lama on hänen mukaansa älyllisempi kuin Desmond Tutu itse…

Tätä kirjaa sävyttää kaikenlaisen pompöösiyden ja tärkeilyn poissaolo. Kaksi ystävystä, jotka todennäköisesti tapaavat viimeisen kerran, pohtivat elämää, onnellisuutta, suru ja iloa ja rakkautta. Ystävykset ovat kiistatta pohtineet näitä asioita elämänsä aikana enemmänkin ja siksi kirjassa on kepeyden ja läpän heiton lisäksi syvyyttä riittämiin.

Kiinnostavaksi tämän keskustelun hyvästä elämästä tekee vielä se seikka, että kumpikin tulee keskusteluun oman uskontonsa näkökulmasta. Toinen kristinuskon ja toinen buddhalaisuuden kautta. Konsensusta ei edes yritetä saavuttaa sen sijaan pyritään löytämään mitä yhteisiä oppeja näissä näkökulmissa voisi olla, jotka auttaisivat ihmisiä elämään – no – ihmisiksi. Molemmat ammentavat kiistatta ainutlaatuisesta ja hankalastakin omasta elämänkokemuksestaan vielä päälle.

Kirja siis rakentuu keskusteluista, jotka Douglas Adams on kirjannut ja kirjoittanut niistä tämän kirjan. Kirjallisesti tämä on ehkä vähän kömpelö, mutta sisällöllisesti kyllä varsin hieno. Itse ostan tämän läheiselle ihmiselle, jonka tytär kuoli yllättäen onnettomuudessa vain 32-vuotiaana. Vaikka kirjan nimi on Ilon kirja, käsittelee se paljonkin myös surua. Sillä tämä ei ole mikään ”ole positiivinen” -kirja.

Pakko vielä sanoa, että Desmond Tutun hermoilu Dalai-laman älyllisyydestä ei ollut ihan vailla pohjaa. Varmaankin kyse on myös jokaisen omasta tulkinnasta ja näkökulmasta, mutta itse pidin Dalai-laman pohdintoja monta kertaa syvällisempinä ja ajatelluimpina sillä Tutun ajatus päättyi aina Jumalaan. Jumalaan, jota ei voi eikä pidä selittää. Dalai-lama taas hakee pontevammin ihmisen omaa vastuuta ja tapoja toimia oikein ja hahmottaa maailmaa myötätunnon näkökulmasta. Mutta kuten sanottu, kyse on varmasti enemmän omasta lähtökohtaisesta näkökulmasta.

Hieno kirja ja sopii joululukemiseksi erinomaisesti. Tyypillinen ”lahjakirja” myöskin.