Lokakuun kirja – Sofi Oksanen: Norma

Muistathan, että keskustelussa kuukauden kirjasta voi esiintyä juonipaljastuksia. Eli kirja kannattaa lukea ensin. Ja muistathan, että Sofi Oksanen on luvannut osallistua jossain vaiheessa keskusteluun, eli kysymykset mukaan keskusteluun!

Kun aloitan Sofi Oksasen Norman on kokemus hämmentävä: se ei vaikuta Sofi Oksasen kirjalta ollenkaan! Mistä tässä oikein on kysymys? Etelä-Suomen Sanomat toteaa arviossaan, että Normassa Oksanen ”uusii tyylinsä täysin”. Näinkin voi sanoa. Jos en tietäisi, että tämä on Sofi Oksasen kirja, huomaisinko sen mistään? Itse asiassa kyllä. Kahdesta asiasta. Siinä yhdistyy taianomaisuus vakavaan asiaan. Ja toisaalta. Oksanen puskee esiin pienissä yksityiskohdissa, siinä kuinka asiat tuoksuvat, maistuvat, kuinka hiki pisaroi tai pelko haisee. Oksanen on poikkeuksellisen taitava luomaan tunnelman, joka imee siksi, että se tulee niin vahvasti iholle. Ihan kuin olisi paikalla tarinassa itse.

Kirja on silti hämmentävä kokemus. Ensimmäiset 100 sivua mietin, että onko tämä nyt sitten hyvä tai merkityksellinen kirja? Hiuksia? Äh. Tyttäreni kanssa joskus muutamia vuosia sitten katsoimme Next Top Model -tv-ohjelmaa, jossa Tyra Banks laittoi tytöt muodonmuutokseen ja pitkähiuksiset naiset itkivät leikattuja kutrejaan. Se tuntui hassun turhamaiselta, sehän on vain tukkaa. Sofi Oksanen kuitenkin kutoo tarinaan vakavankin pohjan: mitä itse asiassa voi olla hiustenpidennysten taustalla, kuinka naisia hyväksikäytetään kohdunvuokraajina, kuka kerää uhrauksista rahat ja kuinka vapaaehtoista tämä itse asiassa on? Ja tiedänkö sitä kun pyydän kampaajaltani hiustenpidennyksen?

”Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä. Se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ha se joka tohtoroi hius- ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa.”

No. Miten sitten seuraavat parisataa sivua vetivät? Hyvin. Itse asiassa jo ensimmäiset 100 sivua vetivät hyvin. Kirja on erittäin mukaansatempaava, sen lukaisee nopeasti mielellään. Se on kuin koukuttava Netflix-sarja, josta on pakko katsoa kaikki jaksot samalla istumalla. Henkilöt ovat kiinnostavalla tavalla todella uskottavia vaikka päällisin puolin koko tarina on omituinen satu naisesta, jonka hiukset kasvavat yli metrin vuorokaudessa ja joka voi ennustaa ihmisten kohtaloita näiden hiuksista…

Moni kirjailija, joka yrittää yhdistää vakavaa yhteiskunnallista sanomaa tarinaansa epäonnistuu. Muistan aikoinaan sen kuinka John Grisham pilasi itsensä minulta juuri tästä syystä. Vakava sanoma varastaa tarinan, siitä tulee pääosa, sitä tungetaan väkisin ja perinpohjaisesti selitellen lukijan mieleen. Pitäessään lukijaa yksinkertaisena, dekkarista tulee helposti paasaava pamfletti. Oksanen ei sorru tähän. Vaikka tarinassa on sanomaa, se ei varasta tarinaa. Perustarina on sittenkin jännittävä kertomus naisesta, joka on poikkeuksellinen ja joka pelkää omaa poikkeavuuttaan maailmassa, jossa poikkeavuutta kaihdetaan tai käytetään hyväksi. Tarina myös kerrotaan kiinnostavalla tavalla, se avautuu kerros kerrokselta ja lopulta päättyy semionnelliseen ratkaisuun. Ainakin hetkeksi Norma löytää jotain turvaa ehkä rakkauttakin.

Hesarin jutussa (video) Norman julkistamistilaisuudesta Oksanen kertoo kuinka tarina syntyi kun novelli lähti käsistä. Aluksi piti tulla lyhyt tarina, moderni satu Tähkäpäästä. Siitä kuitenkin syntyi nopeasti kokonainen moniulotteinen romaani. Ja jos rehellisiä ollaan, pidän sitä aika rohkeana, että Oksanen ottaa pääjuoneksi hiukset, ”naisellisen” aiheen. Joka kuitenkin paljastuu kiinnostavammaksi kuin turhamaiseksi pinta-asiaksi.

Tässä vielä Hesarin arvio, Turun Sanomien arvio ja Aamulehden arvio Normasta. Hesarin Suvi Aholan kirjoitus tuntui vähän kuin pettyneen fanin arviolta. Aina kun jostain taiteilijasta, on kyse sitten muusikosta tai kirjailijasta tulee meille tärkeä, me alamme käyttäytyä omistavasti. Samalla kun haluamme, että kirjailija ”uusiutuu” eli ei kirjoita samaa kirjaa uudelleen ja uudelleen, me haluamme, että hän säilyy ”tuttuna” eli ei muuta tyyliään meille tuntemattomaksi. Itse pidin tätä tyylikäännöstä virkistävänä. En siksi, että en olisi pitänyt ”vanhasta” Sofi Oksasesta vaan siksi, että on kiehtovaa nähdä kuinka monenlaiseen tyyliin kirjailija pystyy.  Sekä Sofi Oksanen että Norma ovat jo ilmiö. Sen todistaa jo tällaiset jutut, joita harvoin näkee kirjallisuudessa: 10 yksityiskohtaa Normasta. Vähän kuin pikakurssi Normaan…

Mitä tulee poikkeavuuteen ja siihen kuinka me ihmisinä toisiamme kohtelemme, tämä kohta oli puhutteleva:

”Thaimaalaiset käyttävät mieluummin vietnamilaisia naisia, tai myanmarilaisia tai taiwanilaisia. Kyse ei ole vain hinnasta, vaan kulttuurieroista. Thaimaalaiset kunnioittavat enemmän omia naisiaan. Minusta tuntuu, että sama koskee kaikkia muitakin. On helpompi käyttää jotakuta joka ei ole samanlainen kuin itse.”

Kuten aina kun lähtee oikein pohtimaan kirjaa, tästäkin löytyisi niin paljon vielä sanottavaa eri näkökulmista, tarinasta itsestään ja kaikesta muustakin. Mutta tässä ensimmäiset ajatukset.

Mitä piditte kirjasta?


3 vastausta artikkeliin “Lokakuun kirja – Sofi Oksanen: Norma”

  1. Huomenta!
    Kenenkään toisen kommenttia ei vielä näy, joten pääsen puhtaalta pöydältä aloittamaan. Ihailen Sofi Oksasen varmaa ja harkittua tapaa brändätä tuotetta kirjailija Sofi Oksanen ja Sofi Oksasen tuotanto. Norman julkaiseminen oli mediaspektaakkeli, jollaista emme ole tottuneet Suomessa kirjojen yhteydessä näkemään. Hienoa! Kannatan.

    Minäkään en osannut Normaan tarttuessani odottaa oikein mitään. Jotain Oksanen oli suostunut muistaakseni paljastamaan etukäteen kirjan synnystä. Alkuidea oli lähtenyt metroaseman penkin alle jätetystä kenkäparista, ja tämä tilanne on mukana lopullisessa romaanissakin. Minäkin yllätyin Normaa lukiessani. Jos en osannut odottaa oikein mitään, niin vähiten odotin spefi-dekkaria.

    Helsingin kirjamessuilla Jukka Petäjä kummasteli, miksi niin monet kriitikot ovat tarttuneet Norman paranormaaliuteen ja piti sitä jotenkin vääränä käsittelytapana. Minusta sitä oli mahdotonta lehtikritiikissä jättää huomiotta. Päähenkilöllä on useita keskeisiä paranormaaleja kykyjä, jotka ovat juonen kannalta olennaisia. Miten tämä sivuutetaan kritiikissä? Eikä se ainakaan minun käsissäni ole moite. Pidän spefistä ja suomalaisen maagisen realismin genre on ansioitunutta ja arvostettua, sillä on pitkät perinteet.

    Norma on myös dekkari, koska siinä juonen ytimenä on murhan selvittely. Jossain vaiheessa hypätään jo trillerinkin puolelle. Kirjan loppuun olin pettynyt, koska Oksanenkaan ei oikein jaksanut siihen panostaa riittävästi. Maagisen ja realistisen flirttailussa nimittäin juuri loppuratkaisu on monesti kokeneenkin tarinankertojan jäljiltä pettymys.

  2. Tervehdys
    Ryhdyin lukemaan Normaa, koska olen pitänyt kaikista Okasen kirjoista. Olen vasta aivan alussa. Tuntuu niin oudolta, että lähdin kesken lukemisen katsomaan, mitä kirjasta sanotaan. Koskaan aiemmin en ole moiseen ryhtynyt. Luotan tuohon Kirsin arvioon, että kirjalle kannattaa antaa mahdollisuus…

  3. Sofi Oksasen Norma on täyttä roskaa. Viimeinen kirja tältä kirjailijalta, jonka luen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *