Muutama ajatus Patti Smithistä

Muistan vieläkin missä olin, kun Robert Mapplethorpe kuoli. Kalasataman kohdalla autossa, matkalla mökille. Hetki oli liikuttava ja surullinen. Henkäys, ja Mapplethorpea ei enää ollut. Ja todellisuudessa hän oli kuollut jo yli 25 vuotta aikaisemmin. Istuin kuitenkin auton ratissa perjantairuuhkassa kun Patti Smith kertoi minulle rakkaansa kuolemasta, äänikirjassa nimeltä Just Kids. Niin vahva mielikuva jäi Smithin käheästä, tunteellisesta tulkinnasta ja äänestä, että siitä lähtien joka ikinen kerta siinä kohtaa mökkimatkaa muistan, tässä kuoli Robert Mapplethorpe.

Sinänsä Mapplethorpe ei merkinnyt minulle mitään.

Istun New Yorkissa kahvilassa jo kolmannen kahvikupillisen ja Patti Smithin kanssa kuunnellessani kirjaa M train – New Yorkissa muuten. Tekemällä salapoliisityötä löydän kahvilan – sitä ei enää ole. Löydän myös Patti Smithin punaisen kotioven. En soita ovikelloa. Jaan Smithin kanssa mm. tämän rakkauden Haruki Murakamin kirjoihin.

Asun Santa Cruzissa motellissa nimeltä Dream Inn, vierailen sairaan Sam Shepardin kotona ja ajattelen kuolemaa kuunnellessani Patti Smithin vähän unenomaista kirjaa Year of the Monkey. Kirja monella tavalla luopumisesta, kontrollista, ystävistä, elämästä. Tästä ei voi olla ihan varma, onko teksti totta vai unta. Vähän kuin Smithin ottamat polaroid-kuvat, unenomaisia, pieniä yksityiskohtia, jonka ympärille on kudottu tarina – ehkä pelkkä uni?

Olen käynyt kuuntelemassa Patti Smithin konsertin niin Italian Marchessa kuin Tukholmassa, olen lähes addiktoitunut kappaleeseen Dancing Barefoot, jota kuuntelin yhdessä elämänvaiheessa repeatilla: ”I spin so ceaselessly”. Oikeastaan lopulta Smithin musiikki on aika sietämätöntä metakkaa. Silti tämän kirjat ovat parhaimmillaan äänikirjoina, Smithin itsensä lukemina. Oma Patti Smithini ei ole parhaimmillaan punk-muusikkona vaan haaveellisena, mystisenäkin kirjoittajana, tulkiten omaa tekstiään käheällä ja tunnistettavalla nuotilla. Osa tämän teksteistä on niin haurasta, että ne tuskin pysyvät kasassa. Toisaalta Smithissä on voimaa ja vahvuutta. Yhdistelmä on houkutteleva ja kiinnostava. On mahdollista, että saavuttaakseen tällaisen tekstin sävelkulun, on pitänyt olla molempia: punk-muusikko ja runoilija. Elää juuri se elämä ja siinä järjestyksessä.

Patti Smith on hurmaava Tukholmassa Nobel-gaalassa, jossa hän on ollut ottamassa vastaan Bob Dylanin kirjallisuuden Nobel -palkinnon. Esiintyessään tämä sekoittaa sanoja ja pyytää orkesteria aloittamaan alusta. Samalla kun episodi näyttää naiivilta ja vahingolta siinä on myös jotain ovelan suunnitelmallista. Patti Smith tekee itsestään rakastettavan mokaamalla. Tahallaan vai vahingossa? Ehkä se on vain kyyninen puoleni, joka uskoo, että Smith ehkä ihan vähän manipuloi meitä? Todellisuudessa Smith on vain autenttinen itsensä?

Viimeksi Patti Smith lähetti minulle sähköpostia 6. marraskuuta. Hän kertoo siinä ääniviestin muodossa, että Robert Mapplethorpen syntymäpäivä oli pari päivää aikaisemmin 4.11. ja että 4.11. on myös päivä, jolloin Smithin aviomies Fred ”Sonic” Smith kuoli. Päivällä on hänelle siis erityinen merkitys. Hän oli ajatellut Mappletrhorpen syntymäpäivän kunniaksi lukea minulle otteen Just Kids -kirjasta, mutta ei sitten saanutkaan sitä aikaiseksi, joten hän tekee sen nyt, pari päivää myöhemmin. Hän lukee kirjasta sivulta 52 otteen, joka kestää alle 10 minuuttia ja toivottaa vielä hyvää tulevaa täysikuuta.

Smith julkaisee Substack-alustalla videoita, tekstejä, ja erilaista informaatiota, ajatuksia, ajatelmia ja tervehdyksiä, jotka lähetetään sähköpostilla tilaajille. Luulisin, että ne eivät ole vain minulle tehtyjä…

Maailmassa, jossa kaikki haaveet toteutetaan affirmoinnilla Patti Smithissä on myös se kiehtova puoli, että tämä tekee töitä. Caryn Rose kirjoittaa kirjassaan, Why Patti Smith matters, kuinka kukaan ei tunnu ihailevan enää tunnollista työtä, sitä, että jaksaa joka päivä saapua työn ääreen, oli sitten inspiroitunut tai ei, ja ponnistella. Työ ei ole työtä vaan elämäntapa. Mystisellä runoilijalla on tunnollinen työetiikka. Ristiriitojen ihminen. Niin kuin me kaikki.


Avainsanat: