Tuntuuko siltä, että sinut keskeytetään koko ajan? Mitä jos keskeytät itse itsesi? Tai mitä jos – ja tämä on vielä pahempaa – olet addiktoitunut häiriöihin? Jos pysähdyt liikennevaloihin tai joudut jonottamaan ruokakaupan kassalle mitä teet? Jos kaivat kännykän esiin ja alat näpelöidä sitä: mitä facebookissa kaverit kertoilevat, mitä uutta twitterissä, onkohan joku uusi meili tullut, ottaisinko kuvan jonosta instaan jne. Kyllä. Olet addiktoitunut häiriöihin. On mahdollista, että et koskaan enää palaa ennalleen, et pysty enää fokusoituun työn tekemiseen tai hetkessä olemiseen.
Ei hätää. Kaikki ei ole vielä menetetty.
Kirjassaan Deep Work Cal Newport käy läpi tapoja, jolla työstä saa enemmän tuloksia, mutta myös enemmän merkityksellisyyttä. On nimittäin niin, että koko ajan häiriintynyt tekeminen tuottaa tyytymättömiä työntekijöitä vaikka lyhyellä tähtäimellä facebookin selailu tuntuukin kivalta välihommalta. Mitä vähemmän pystyt sukeltamaan keskittyneesti työhön, yhteen asiaan, jonkun asian loppuun saattamiseen, sitä tyytymättömämpi olet työhösi päivän loputtua ja ylipäätään.
Newport väittää kirjassa, ettei suhtaudu asiaan ideologisesti vaan käytännönläheisesti, mutta se ei tunnu ihan totuudelta. Tosiasiassa hän hurraa ihmisille, jotka sinnikkäästi pysyvät poissa sosiaalisesta mediasta ja pitää sosiaalisen median ystävyyssuhteita tai muutoin iloa elämälle pinnallisena ja mitättömänä.
Silti on itse asiassa aika virkistävää tarkastella omaa työpäiväänsä syvätyön ja pintatyön näkökulmasta. Kuinka usein pystyn keskittymään johonkin kunnolla? Mistä se johtuu, että en.
Kolme kiinnostavinta keinoa parantaa syvän ja pintatyön suhdetta ovat:
1) Blokkaa aamusta tunnit syvätyöhön. Aamulla mieli on keskittyneempi, taustalla on vähemmän hälinää ja päässä vähemmän häiritseviä ajatuksia kuin päivemmällä. Pintatyötä voi tehdä iltapäivästä kun muutoinkin alkaa jo nuokkua.
2) Jos mahdollista sulje kaikki koneet illaksi. Ainakin joksikin aikaa. Edes tunniksi. Tämä ei ole ihan helppoa, mutta todella tehokasta. Työpäivän päätteeksi pieni katsaus seuraavaan päivään ja kone kiinni. Some kiinni, netti kiinni.
3) Harjoittele vastuuttomuutta. Newport kertoo kirjassa professorista, joka kävi sisäistä taistelua ajastaan. Yliopistolla kun on kaikenlaisia hallinnollisiakin velvollisuuksia. Lopulta tämä oppi sanomaan ei. Kun häneltä kysyttiin, että eikö hänen pitäisi olla parhaillaan tiedekunnan kokouksessa, hän totesi, että juu kyllä pitäisi. Mutta koska olen vastuuton teen sen sijaan tutkimustani.
Newport siteeraa kirjassa David Brooksia: ”If you want to win the war for attention, don’t try to say ’no’ to the trivial distractions you find on the information smorgasbord; try to say ’yes’ to the subject that arouses a terrifying longing, and let the terrifying longing crowd out everything else.”
Työpaikoilla voisi olla hyödyllistä miettiä käyttävätkö ihmiset aikansa siihen mikä on oleellisinta, tuoko työ syvää merkitystä vai säpäleistä irrallisuutta.
Ja vielä. Newport tunnistaa kyllä myös sen, että kaikki eivät tee työtä samalla tavalla. On niitäkin, jotka kukoistavat kiireisessä ympäristössä nopeita päätöksiä tehden. Silloin kokonaisuuden näkökulmasta on vain huolehdittava, että edes joku ehtii ajatella…
