”… päädyin tarttumaan kirjaan ja kuin vahingossa kirjoittamaankin niitä, ajauduin satujen ja kertomusten äärelle pakon edessä, sattuman oikusta, sillä kasvoin vihaisessa kodissa jossa en halunnut enkä voinut viettää aikaa, joten aloin käydä kirjastossa, se oli ilmaista ja vaaratonta ja paikka oli auki myöhään, ja aloin tylsyyteeni lukea hyllyihin aseteltuja kirjoja, ja se on pahinta mitä minulle on tapahtunut: rakastuminen tarinaan niin kuin oikeaan ihmiseen.”
Hemmetin hieno romaani. Sen kaikkien tasojen havaitseminen voi vaatia muutamankin lukukerran. Se vaihtelee tyylilajeja hirveästä herkkään. Se kertoo tarinan, joka on yhtä aikaa arkinen ja toisaalta mielikuvituksellinen. Silti kaikissa kohdissaan syvän inhimillinen.
Kirja voitti myös tämän vuoden Finlandia-palkinnon ja syystä. Tämä leventää suomalaisen kirjallisuuden harteita vimmaisella voimalla.
Muutamia ajatuksia blogissa kirjasta vielä täällä.
