”Katsellessamme aikuiseksi kasvaneita lapsiamme me mietimme, mikä meitä yhdisti, se ei ollut veri eikä geenit, vaan lukemattomat yhdessä vietetyt päivät, lukemattomat sanat ja eleet, ruoat ja automatkat, lukemattomat yhteiset kokemukset, joista ei ollut jäänyt mitään tietoista jälkeä.”
Olen sanonut usein, että jos et ole lukenut Annie Ernaux’ta tämä on kirja, josta kannattaa aloittaa. Keskustelin Akateemisen kirjakaupan myyjän kanssa Ernaux’sta ja tämä taas totesi, että moni, joka on lukenut aikaisemmin Ernaux’ta ei heti lämpene tälle kirjalle. Ymmärrän itse asiassa senkin. Ernaux’n kirjat ovat kovin aistillisia, hikisiä ja haluisia. Tämä on jotain muuta, muistelmateos omasta paikasta maailmassa, yhteiskunnassa, vaikuttamassa. Pidän tätä(kin) Ernaux’ta mielettömän hienona kirjana.
”Hänen elämänsä on erityinen mutta se sulautuu osaksi oman sukupolven liikehdintää.”
Muutama lisäajatus kirjasta aikaisemmin blogissa, löytyy täältä.
