Boel Westin: Tove Jansson. Sanat, kuva, elämä (suom. Jaana Nikula)
”Voisin vaikka oksentaa muumipeikon päälle” kertoo Boel Westin Toven elämäkertakirjassa Tove Jansson. Sanat, kuva, elämä Toven kirjoittaneen omassa itseanalyysissaan. Allekirjoitin pitkään Toven ajatuksen. Boel Westinin kirja, joka on mielestäni paras Tove Janssonista kirjoitettu kirja, samalla lähensi minua muumeihin. Ei meistä nyt vielä ihan sydänystäviä ole tullut, enkä mieluusti lue niitä, mutta silti. Westin sai kuitenkin minut jotenkin tajuamaan niiden pointin.
Itsehän rakastan Tovea. Kirjoitan kirjassa Levoton lukija paljonkin siitä, millainen on ”minun” Toveni. Suhtaudun häneen ihmisenä ja kirjailijana suojelevasti. Siis omaa käsitystäni suojaten. Itselleni Tove Jansson on ennen kaikkea kirjailija, herkullisista pienoisromaaneistaan ja terävistä ja älykkäistä novelleista tuttu suosikkikirjailija. Oma Toveni siis eroaa ainakin siinä ”oikeasta” Tove Janssonista, joka ainakin elämäkertakirjallisuuden perusteella erityisesti halusi tulla ymmärretyksi kuvataiteilijana.
Boel Westinin kirja on mahtava teos Tove Janssonista, tämän ajattelusta ja elämänfilosofiasta, taiteilijuudesta ja rakkaudesta.
“Sitä hosuu jatkuvasti ja toivoo että vihdoin, jos työskentelee kyllin nopeasti, alkaa saada vapaita omia päiviä. Muutama oma päivä, ehkä jopa omia viikkoja käytettäväksi siihen työhön, jota kaipaa. Jatkuvasti. Mutta aina kun tahti tuntuu hidastuvan, tuleekin läjäpäin uusia välttämättömyyksiä jotka pimentävät näkymän. Kerta toisensa jälkeen”, toteaa Tove Jansson.
Westin on kirjoittaessaan saanut materiaalikseen mm. Tove Janssonin kirjoittamia kirjeitä läheisille ystävilleen kuten Eva Konikoffille ja Tuulikki Pietilälle, Tove tuntuu kirjassa puhuvan kuin itse. Kirja taustoittaa mielenkiintoisesti niin muumeja kuin Toveakin. Kuinka mikäkin teos syntyi, miksi juuri niin ja silloin, mitä kulisseissa tapahtui. Kuinka Tove suhtautui taiteen tekemiseen (“mä duunaan”) ja millaisena hän halusi tulla arvioiduksi, arvostetuksi ja muistetuksikin. Kirjassa kerrotaan hyvin ristiriitaisesta suhtautumisesta muumeihin. Alussa muumit syntyivät tarpeeseen, innolla. Mutta lopuksi niistä taisikin tulla, ainakin joksikin aikaa, pakkopaita. Boel Westin toteaa: “Siitä minkä piti suoda hänelle vapaus tehdä työtä mielensä mukaan, tuli ajan oloon toimintaa, joka vei hänen vapautensa.”
Esimerkiksi kun Tove Jansson Boel Westinin elämäkertakirjassa puhuu Harun saaresta, hän puhuu siitä, kuinka hän rakensi mökin ollakseen rauhassa, mutta ihmisiä tuli venelasteittain katsomaan taiteilijaa.
Nykyään Harun saaressa on kesäviikko, jolloin sinne voi mennä tutustumaan. Saari ei oikeastaan ole mikään saari vaan luoto. Uskomattoman karu paikka, jossa on varmasti ollut melko turvassa. Tänä vuonna se näyttää olevan 22.-28.7. Suosittelen, ainutlaatuinen kokemus.
