Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta
”Koiran ja ihmisen välisessä suhteessa pitäisi nähdä paljon nykyistä vähemmän johtajuutta ja alistamista ja paljon enemmän tasavertaisuutta ja avointa kommunikaatiota.”
Raevaara puhuu omistamisen sijaan yhteydestä kokonaisuuteen, ympäröivään todellisuuteen, luontoon, muihin eläimiin, kaikkeen siihen elävään, josta ihminen on vain yksi osa. Koira on tässä vähän kuin ikkuna tähän laajempaan yhteyteen. Ihmisen kanssa ystävystynyt toinen eläinlaji, jonka kanssa vuorovaikutus ja kommunikaatio parhaimmillaan luo molemminpuolisesti hyvän elämän. Tai näin ainakin ihmisen näkökulmasta oletamme.
Ihmisen pitäisi ainakin tajuta, että se kykenee huonosti lopulta ymmärtämään muuta kuin omaa näkökulmaansa. Että koiraa ei voi yksinkertaistaa pelkäksi omaksi peilikuvaksi, olemassa olevaksi vain suhteessa ihmiseen.
”Toinen ihminen on meille automaattisesti ’joku’, meistä erillinen mutta yhtälailla ajatteleva ja toimiva olento. Toislajisen eläimen kohtaamisessakin on kyse tästä. Me yhteiskuntana olemme vähätelleet muunlajisten eläinten oikeutta mieleen: Niiden tietoisuus ja tunteet ovat jopa kokonaan kiistetty.”
Raevaaran avaa tiedettä tavalliselle ihmiselle ymmärrettäväksi. Raevaaran maailmankatsomus kirjojen perusteella on utelias ja lämmin, ymmärtämiseen tavoitteleva. Pidän kovasti. Luin viikonloppuna tämän uusimman kirjan Ikuisen elämän lyhyt historia ja se oli jälleen loistava kirja, tällä kertaa kuolemasta ja ikuisen elämän tavoittelusta. Raevaara ymppää teorioihin ja tieteen kehityksen rinnalle inhimillisen kokoisen elämän, on itse kirjoittajana kirjassa ja lukemiskokemuksessa läsnä. Raevaara ei luennoi vaan tuntuu kuin keskustelisi lukijan kanssa.
Raevaara ei katastrofoi, mutta antaa kuitenkin tuskan ja pelonkin näkyä.
”Nykyinen yhteiskunta tuottaa eettistä stressiä kaltaisilleni ihmisille. Arjessani on koko ajan nähtävissä, kuinka luonto on yhteiskunnalle toisarvoista.”
”Parhaimmillaan ympäristöahdistus on voima, joka saa ihmisen toimimaan, mutta pahimmillaan se lamaannuttaa ja aiheuttaa mielenterveysongelmia.”
”Eläinyhteys on tunteen ja järjen asia.”
”Eläin on monesti ihmiselle vain lihankuljetusmekanismi.”
Luonto on mitä suurimmassa määrin tunnekokemus, mutta meillä on tapana järkeistää se pelkäksi transaktioksi tai vähätellä sitä. ”Sille, mitä tunnemme luontoa kohtaan, täytyy antaa arvoa”, Raevaara toteaa. Olen samaa mieltä. Ja kyllä me joskus niin teemmekin. Vuonna 2017 katuremontin yhteydessä kaadettiin Helsingin Mechelininkadun vanhat lehmukset. Helsinkiläiset surivat tapahtumaa mm. tuomalla paikalle hautakynttilöitä. Puista vanhimmat olivat jo 1930-luvulta. Kestää noin 25 vuotta, ennen kuin paikalle istutetut lehmukset kasvavat sähkölinjojen korkeudelle.
Me ymmärrämme jo, että vaikka luonto voittaa aina, se voi tapahtua sen jälkeen, kun itse emme enää ole paikalla.
