Elizabeth Strout: Tell Me Everything
”’Oh my God,’ Lucy said. She sat up straight. And then she said, ‘so what is the point of this story? Pauline should have married the already married fisherman?’
Olive laughed. She really laughed at that. ‘Lucy Barton, the stories you told me – as far as I could tell – had very little point to them. Okay, okay, maybe they had subtle points to them. I don’t know what the point is to this story!’
‘People,’ Lucy said quietly, leaning back. ‘People and the lives they lead. That’s the point.’
‘Exactly’, Olive nodded.”
Tekisi mieli kliseisesti sanoa, että tämä on “taattua Stroutia”. Mutta ei tämä ehkä ihan ole. Olive Kitteridgen ja Lucy Bartonin kohtaamisessa syntyy myös jotain uutta. Totesinkin jo täällä, että rakastin/rakastan Olivea, mutta Lucyn kanssa on ollut vähän ongelmallisempi suhde. Tässä on jotain pientä ”hurskastelua” ja ”huokailua”, joka on ärsyttänyt. Olive ja Lucy yhdessä on mahtava kombo! Siinä missä mielestäni Lucy meren rannalla alkoi kyllästyttää, tässä pysyy jännite alusta loppuun sopivalla tavalla. Mutta ei tämä mikään dekkari ole, eikä pidäkään olla, vaikka sellaisiakin aineksia on. Tämä on kirja ihmisistä, elämästä ja elämän sotkuisuudesta. Ihmisen elämä kun harvoin on siisti tarina vaan siinä on sotkua sotkun perään. Jos ei näkyvää niin mielessä.
“Big difference between being a broken person and being evil. In case you don’t know. And if you don’t think everyone is broken in some way, you’re wrong. I’m telling you this because you have been so fortunate in your life, you probably don’t even know such broken people exist.”
Ihmissuhteet vasta monimutkaisia ovatkin, ihminen ihastuu vaikka ei pitäisi, ihmiseen, johon ei pitäisi. Me arvostelemme mielessämme jatkuvasti toisia ihmisiä, jotka usein ovat ärsyttäviä. Ja sitten on niitä, joista vain pitää, oli mitä oli.
“’Listen to me. I don’t care what you look like. They could cut your head off and you you’d still be – you’d still be Bob.’
This surprised Bob. It was what Matt had told him.
But as we have said earlier, Bob had very little sense of who he was. Which is true for many of us, but this was especially true for Bob.”
Kirja ei ole synkkä, pikemminkin helpottava. Lopulta ihmisen elämä on – no mitä se sitten on? Se nyt vaan on.
“That was about the same thing that every story Lucy and I have shared is about. People suffer. They live, they have hope, they even have love, and they still suffer. Everyone does. Those who think they’ve not suffered are lying to themselves.”
