Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus (suom. Salme Moksunen)
”’Elämä on komposti.’
Silmäni räpsähtivät.
’Teistä se on omituisesti sanottu, mutta se on totta. Koko elämäni ja kokemukseni, kaikki mikä minua on kohdannut, tuntemani ihmiset, kaikki muistoni, unelmani ja kuvitelmani, kaikki mitä olen lukenut, joka ikinen asia on tullut viskatuksi kompostiin, ja siinä kasassa ne ovat ajan kuluessa maatuneet tummaksi, ravinteikkaaksi ja eloperäiseksi mullaksi. Solujen hajoamisprosessin jälkeen ainesten alkuperää ei enää tunnista. Se jota toiset kutsuvat mielikuvitukseksi, on minulle kompostikasa. Aina silloin tällöin otan jostain idean, työnnän sen kompostimultaan ja odotan. Idea saa ravintonsa tummasta massasta, joka on syntynyt aiemmasta elämästä. Se ottaa siitä energiansa. Se itää. Juurtuu. Kasvattaa versot. Ja niin edespäin kunnes jonakin kauniina päivänä minulla on valmis tarina, tai romaani.’”
Muistatteko kun tämä kirja oli jonkinlainen ilmiö? En oikein muista mistä se syntyi, toki kirja oli kansainvälinen menestys (viikossa se nousi New York Timesin bestseller-listoille), se käsitteli identiteettiä ja kuolemaa, Jane Eyrea ja sitä mainostettiin jonkinlaisena goottiversiona Humisevasta harjusta. Se oli ns. kirja kirjoista ja sellaisistahan me kirjaihmiset hullaannumme…
”Kamppailin pitkin päivää sellaista tunnetta vastaan, että maailmaani tihkui joistakin pienistä rakosista häivähdyksiä jostakin aivan toisesta maailmasta. Tiedättekö tunteen, jollainen syntyy silloin kun rupeaa lukemaan uutta kirjaa ennen kuin edellisen ympärille on ehtinyt kehittyä suojaavaa kalvoa? Kun eroaa jostakin kirjasta, jonka ajatusten ja teemojen – ja myös henkilöiden – tuoksu on tarttunut kiinni vaatteisiin, ja kun avaa sitten uuden kirjan, niin aiempi tulee mukaan.”
Kirja kelpaa lääkkeeksi mihin tahansa, myös sairauksiin:
”Otin reseptin käteeni. Hän oli huitaissut musteella voimakkain vedoin: Sir Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin muistikirja. Nautitaan kymmenen sivua kahdesti päivässä kuuri loppuun.”
