Kirjahyllystä 280/366

Kirsi     6.10.2024     ,

Avainsanat:

Paula McLain: Nuoruutemme Pariisi (suom. Irmeli Ruuska)

”Minun on saatava olla yksin, jotta pääsen alkuun, mutta jos olisin tosiaan yksin, siitäkään ei tulisi mitään. Minun on tultava sieltä takaisin sinun luoksesi ja saatava puhua kanssasi. Se tekee siitä totta ja saa kaiken pysymään kasassa.”

Kirjahyllyä siivotessa löysin myös tämän kirjan, jota en ole vielä lukenut, vaikka tämä on ilmestynyt jo vuonna 2011. Tuntui sopivalta ottaa tämä mukaan Ranskan matkalle siitäkin huolimatta, että emme Pariisissa olekaan. Kirjaa kehuttiin kovasti sen olleen ”ilmiömäinen menestys” ja sen käännösoikeudet myytiin yli 30 maahan.

Siitäkin huolimatta tämä jäi hieman haaleaksi kokemukseksi. Hemingway ei ole minulle kovin tuttu (Vanhus ja meri toki ja muutama novelli, mutta elämäkerrat yms ovat jääneet lukematta) ja siksi kirja antoi ihan kiinnostavan kurkistuksen tämän elämään Pariisissa ensimmäisen vaimonsa kanssa. Kirja oli ihan viihdyttävä rakkaustarina, josta alusta asti oli toki selvää, kuinka siinä käy. Kolmiodraama ja sen vaikutus kaikkiin osapuoliin oli kiinnostavasti kerrottu. Tapahtumien vyöryminen tuntuu jotenkin vääjäämättömältä.

”’Minusta se on erehdys. Koko tämä juttu.’
’Ehkä, mutta on liian myöhäistä palata taaksepäin. On vain mentävä eteenpäin.’”

Silti kirjan kerronnassa oli ehkä jotain kömpelyyttä enkä voinut sille mitään, että tuskastuin Hadleyyn, joka roikkui niin voimakkaasti miehessään. Tällä ei tuntunut olevan mitään muuta elämää, kunnes lapsesta tuli tämän ”oma projekti”. Ilmeisen taitavana pianistina hän lähinnä soitteli kylmissä kellareissa itselleen ja jo sovitun konsertinkin perui, kun Ernestin ja Paulinen suhde paljastui. Perhana! Olisit nyt edes loistanut kostoksi!

Lopulta kirjailija McLain laittaa Hadleyn pohtimaan kuinka Ernestin rakkauselämä oli vähemmän menestyksekästä kuin hänen: Hadley oli naimisissa toisen miehensä kanssa yli 30 vuotta tämän kuolemaan asti, kun taas Ernestillä oli 4 vaimoa ja ilmeisen paljon muita naissuhteita siinä sivussa. Ymmärrän tulkinnan ja se on subjektiivinen, ehkä myös Hadleylla oli halu ajatella niin. Toisaalta tulkinta on aika perinteinen ja vähän tunkkainenkin. Kuinka ulkoapäin voi arvioida toisen rakkauselämän onnistumista? Eikö onnistuminen voi ihmisille olla hyvin erilaista? Ei pelkkä pitkä yhdessäolo ole ainoa mittatikku.

The New York Times kutsui kirjaa “kirjalliseksi turismiksi” sillä Hadleyn ja Ernestin matkassa pääsee Pariisin piireihin aina Gertrude Steinin salongista baareihin shampanjalle, Ranskan Rivieralle Scott ja Zelda Fitzgeraldin sekä härkätaisteluihin sekalaisen seurueen kanssa.

Kirjan englanninkielinen nimi on osuvampi: The Paris Wife, mutta ymmärrän, miksi suomeksi kirja on saanut nimensä. Muistuttaahan se paremmin Hemingwayn oman kirjan A Movable Feast -kirjan suomennosta Nuoruuteni Pariisi. Se on muuten myös lukematta eikä harmillisesti ole nyt mukana). Se löytyy onneksi äänikirjana Audiblesta ja tuntuu sopivalta seuraavalta lukuetapilta.