Derek Jarman: Smiling in slow motion
“Please read the cares of the world that I have locked in these pages; and after, put this book aside and love. May you of a better future, love without a care and remember we loved too. As the shadows close in, the stars come out.
Derek Jarman, At Your Own Risk”
En muista miten tämä kirja löysi minut, mutta olin iloinen, että löysi. Brittiläinen elokuvaohjaaja Derek Jarman ei ollut entuudestaan tuttu. Kirja vaikutti kuitenkin kiinnostavalta, toki myös surulliselta. Päiväkirjat kuvaavat Jarmanin viimeisiä vuosia. Tämä kuoli AIDS:iin liittyviin komplikaatioihin 52-vuotiaana vuonna 1994.
Päiväkirja kattaa ajan toukokuusta 1991 helmikuuhun 1994. Se sisältää erityisesti puutarhaan liittyviä pieniä ja suuria havaintoja, päivien kulkua luonnon rytmeissä.
1991, May, Monday 27
The first Californian poppy opens amongst the white stones at the front of the house. The bees arrive home with bright-orange pollen sacks.”
1992, October, Tuesday 27
The rain has set in, driven by a cold wind so persistent I cannot leave the house. Even the birds have taken shelter.
Sairaus kulkee mukana, mutta päiväkirja on kaukana kuolemasta. Pikemminkin se juhlii elossaolemista, näkemistä, luonnon kiertokulkua: elämää.
1992, October, Wednesday 28
Nearly a week of my own company has left me longing to get back to London. My infections seem to be healing and though the nights are as restless as ever, sleep does come. I’m proud of my handwriting which still looks good even though impatience and my blurred sight conspire to ruin it. The sun has returned and the sea turned a deep violet. I have never seen it this colour.
Suomikin on (tavallaan) mainittu.
1992, December, Monday 28
Dawn came apricot blush, brushed in as if in watercolour across the sea. There is not a cloud in the sky this morning.
I was woken by the CD, which switched itself on mysteriously at seven and played Sibelius loudly. I got up and turned it off, disturbing a flock of greenfinches clambering up and down the rose bush outside the kitchen window.”
Päiväkirjan loppua kohti sairaus etenee ja näkyy. Kontrasti luonnon kukkaan puhkeamisen ja hauraan kehon välillä on suuri.
1993, June, Thursday 3
I’m so weak in the legs, a washed-out rag of my former self, my strength drained away. I stagger down steps and haul myself up them. The belladonna closes in, soon I will be unable to read. Another day gone.
Lopulta vuosi 1994 sisältää vain seuraavat merkinnät.
1994
New Year’s Day
Howard and Sarah are off to London. The play is doing well in Brussels.
Birthday (31.1.)
Fireworks.
HB true love.
Hän kuoli 19.2. 1994.
Tämä oli ja on silti kirja, joka on jättänyt muistijäljeksi erityisesti sen, kuinka elämään kannattaa tarttua kaikkien aistien voimin, kun elää. Ja kuinka suhde luontoon on sekin oleellinen suhde ihmisen elämässä.
