Kirjahyllystä 296/366

Kirsi     22.10.2024     ,

Avainsanat:

Tessa Hadley: Free Love

”The trouble is, he explained thoughtfully – that I just don’t think about the future in that kind of way. You know, as a series of steps, advancement, arriving at an end goal. Because the end goal really, after all, is death isn’t it?”

Luin ensimmäisen Tessa Hadleyni muutamia vuosi sitten, silloin kun tätä ei oltu vielä suomennettu. (Nyt on: Kun on ilta, suomentajana Marianna Kurtto). Kirja Late in the day oli tunnelmaltaan niin vahva, että muistan vieläkin miltä hotellihuoneessa Ranskan maaseudulla tuoksui ja joka kerta kun ajattelen Tessa Hadleya muistan sen paikan. Älykäs ja tarkka, kauniisti kirjoittava Hadley käsittelee ihmissuhteita rehellisesti ja herkästi. Inhimillistä tarvetta sitoutua ja olla vapaa, samanaikaisesti, ja niitä ristiriitoja mitä siitä inhimillisesti syntyy. Erilaisia erilaisille ihmisille. Hadley pääsee hienosti tunteiden lähteisiin ja sisään, mutta ei ole teoreettinen tai liian “eteerinen” kirjoittaja. Koko ajan mukana on elävät tarinan hahmot, joille toivoo, että käy hyvin. Kaikille, vaikka näiden toiveet ihmissuhteiden sotkussa voivat olla ristiriitaisia toisiinsa nähden. Lopulta aina jää jollain lailla levollinen olo vaikka kaikki, niin kuin ihmisen elämässä aina, jääkin kesken.

Pari vuotta sitten sain tilaisuuden istua lounaalla Hadleyn ja muutaman muun suomalaisen kirjallisuusihmisen kanssa. Tämä oli, jos mahdollista, vieläkin viisaampi ”livenä”. Kiinnostava ajattelija, joka pohti asioita monesta näkökulmasta. Hurmaava ja mielettömän sivistynyt persoona, jolta toivon vielä monia uusia kirjoja. Suosikkikirjailijoitani.  

“She mustn’t spoil her new happiness, she thought, by falling back into these patterns, cleaning up and organizing things, arranging the furniture more attractively. In her old life she’d been only half alive: too busy perfecting the appearance of her self and her home for other to admire.”

Hadleyn Free love -kirjasta (suomeksi Vapaa rakkaus, suom. Marianna Kurtto) olen kirjoittanut Levoton lukija kirjassa. Free love on kiinnostava kirja paitsi romanttisesta rakkaudesta myös äiti-tytär -suhteesta. Kirjassa äiti jättää teini-ikäisen tyttärensä (ja poikansa ja miehensä) rakastuessaan silmittömästi nuorempaan mieheen. Jokin sisällä oleva vaihtoehtoinen identiteetti lehahtaa liekkeihin ja Phyllis jättää salamana mukavan (ja rutiininomaisen) lähiöelämän muuttaakseen Nickyn poikamieskämppään Lontooseen.

Hadley kirjoittaa, kuinka Phyllis katsoo elämäänsä, miestään ja lapsiaan, kotia ja kaikkea kotoisuutta, mikä siihen yhteiseen yhtälöön kuuluu. Perhe on yhteen kietoutunut vyyhti elämiä eikä omaansa voi muuttaa järisyttämällä myös kaikkien muiden elämää: “She couldn’t change her own life without bringing everyone else’s down around her.”

Äitiys ei ole ihmisen ainoa identiteetti. Onko se lopulta edes vahvin, pohdin. Tai jopa, pitääkö sen edes olla? Eikö lopulta myös äidin pidä ainakin jollain tasolla itsenäistyä tyttärestä? Eikö se ole molemmille parasta? Eikö äidinkin pidä toteuttaa omat sisäiset ja erilaiset identiteettinsä? Elämä ei ole kertausharjoitus sanotaan teepussissa. Hadleyn kirjan Phyllis jättää teini-ikäisen tyttärensä miehen takia ja vaikka palaakin takaisin, tytär ehtii tavallaan siinä välissä itsenäistyä. Viesti on kiinnostava. Tyttären tehtävä toki on irtaantua äidistään, se on vähän kuin luonnon laki. Luodakseen oman identiteetin. Mutta onko myös äidin tehtävä irtaantua tyttärestään? Väitän, että se on äidin velvollisuus.