Hannu Mäkelä: Hevonen joka hukkasi silmälasinsa
”Hevonen vilkaisi hiirtä joka teki pikkuriikkisiä lumipalloja varastoon ja ymmärsi, että sota olisi käytävä yksin. Ja totta: koiran ensimmäinen osuma hautasi hiiren viimeistä hännännipukkaa myöten. Kun hiiri viimein pääsi kaivautumaan esiin, se livisti saman tien koloonsa. Oikeastaan on paljon asioita joita hiiret eivät voi tehdä kuin toisten hiirien kanssa, hiiri mietti ja istui synkkänä tuolillaan. Muut ovat liian isoja minulle.
Mutta hevosella ei ollut aikaa hiiren tunteille, senhän oli vallattava linna. Se painoi päänsä kyyryyn ja lähti puskemaan lumipallosateen läpi. Eteenpäin, kohti linnan pihaa! Se pääsi portille ja päätti juuri tunkeutua sisään, kun sattui vilkaisemaan ylöspäin. Viime hetkellä hevonen pääsi alta pois: suuren suuri lumipallo tömähti maahan siilin ja koiran työnnön voimasta ja varis päästi pettyneen äänen, se oli laskenut väärin pallon lentoradan. Hevonen lähti uuteen hyökkäykseen ja sitten se jo oli linnan pihalla. Koira ja siili juoksivat pakoon minkä pääsivät ja hevonen riemuitsi. Olen voittaja! Vapiskaa viholliseni! Varis pommitti sitä säälimättä, mutta hevonen luuli vain, että lumisade oli alkanut. Ja siihen taistelu päättyi, vaikka hevonen olisikin halunnut jatkaa. Sen mielestä lumisota tähänastisista leikeistä oli paras.
Yksin sitä ei kuitenkaan voinut harrastaa. Ja kun koira meni sisälle ja siili lähti hiihtämään vedeltyään nuoskavoidetta suksenpohjiin, rauhoittui hevonen vähitellen. Joskus vain on vähän ikävää, mietti hevonen. Äkkiä ei tiedä mihin päin päänsä kääntäisi. Mikähän siinäkin oli.”
Hannu Mäkelän kirjassa Hevonen joka hukkasi silmälasinsa yksin asuva hevonen hukkaa silmälasinsa ja lähtee etsimään niitä. Hevonen kulkee pitkän matkan, tapaa ystäviä joiden kanssa matka jatkuu. Erilaisia jännittäviä seikkailuja tapahtuu, mutta silmälaseja ei löydy. Lopulta on kuitenkin pakko palata kotiin. Silmälasit löytyvät jääkaapista juustokuvun alta, jossa ne ovat olleet koko ajan. Hevonen tavallaan siis teki turhan matkan ja päätyi ihan samaan paikkaan, josta lähti.
Tarinan opetus ei kuitenkaan ole se, että kannattaa pitää kamoistaan parempaa huolta ja siivota ahkerammin, jotta löytää ne. Tarinan ydin on se, että lumisotaa ei voi leikkiä yksin. Tai kuten positiivisen psykologian voimahahmo, jo edesmennyt Christopher Peterson, sanoi: Other people matter.
Jos minulta kysytään mikä on (työ)elämän tarkoitus, sanon jotain tällaista: Rakentaa yhdessä, kivassa ja fiksussa porukassa, uteliaasti seikkailuja, joilla on itseä isompaa merkitystä.
(Teksti kirjasta Millään ei ole mitään merkitystä – paitsi jos on.)
Mäkelän Hevonen, edelleen lempikirjojani.
