Honoré de Balzac: Bette-serkku (suom. Marketta Tuulos)
Honoré de Balzac oli minulle pitkään tuttu lähinnä patsaastaan Pariisin Rodin-museossa (joka on muuten puistoineen hienoimpia museoita Pariisissa). Muutama vuosi sitten kävin tämän kotitalossa Pariisissa, 16 arrondissementissa. Talo on kiinnostava monesta näkökulmasta, erityisesti siitä kuinka mutkikas se on. Kerrotaan, että Balzac oli jatkuvasti niin veloissaan, että tämä joutui pakenemaan erilaisista sivuovista kotiinsa tulevia velkojia. Balzacista sanotaan myös, että tämä eli kahvin voimalla, joidenkin tarinoiden mukaan tämä joi 50 kuppia kahvia päivässä.
Balzac oli siis enemmän tuttu hahmona kuin kirjailijana.
Yhtenä syntymäpäivänä sain äidiltäni lahjaksi Balzacin Bette-serkun ja aloin lukea. Sen jälkeen luin kirjan Kunniallisen miehen tarina (César Birotteau). Inhimillistä komediaa todellakin. Balzac osaa hienosti kuvata ihmisen surkeaa osaa, kun tämä pyrkii johonkin, mutta päätyy johonkin muuhun. Kuinka ihminen on viettiensä ja vaistojensa vankilassa pyristellen vastaan. Elämä on sotkuista ja sekavaa. Sellaista kuin se on. Ihminen on monisyinen ristiriitainen kokonaisuus, joka koko elämänsä ajan yrittää jotenkin saada selvää omasta tunnevyyhdistään ja saada jotain aikaan, josta voisi olla ylpeä.
