Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor (suom. Liisa Ryömä)
”Tiesikö hän itse olevansa onnellinen? Todennäköisesti ei. Mutta aiemmin, kun hän oli odottanut kotiinpaluuta ja mahdollista elämää Fannyn kanssa, hän oli arvellut että tulisi olemaan onnellinen. Ja paljon myöhemmin, kun kaikki oli lopullisesti ohi, hän muistaisi selvästi että oli ollut onnellinen. Mutta kun kaikki oli meneillään, hän ei tiennyt olevansa onnellinen.”
Olen miettinyt, miksi ihmeessä pidän kirjailija Torgny Lindgrenistä? Tietysti siksi, että hän kirjoittaa kirjoja, joissa pintakerroksen lisäksi on aina jotain syvempää. Hän on erinomainen kirjailija. Mutta on siinä jotain muutakin. Suomalaiset ja ruotsalaiset haluavat aina korostaa olevansa niin erilaisia. Torgny Lindgren taas tavoittaa minusta jotain myös suomalaisesta sielunmaisemasta, ajattelutavasta, karusta tunnemaailmasta, jossa kuitenkin syvällä on jotain hienoa ja herkkää. En ihmettele myöskään miksi Kari Hotakainen jossain kehui Torgny Lindgreniä. Näissä kahdessa kirjailijassa on jotain samaa. Kuivan huumorin ja älykkään ironian keinoilla tarinan kertomista.
Taitelija Klingsor antautuu taiteelleen täydellisesti, vaikka ei ehkä ole perinteisessä mielessä ”menestynyt” taiteilija.
”Mutta se on johtanut tiettyyn yksipuolisuuteen taiteessani, taiteilija sanoi. Tai taidehistorian näkökulmasta minä en ole edistynyt koskaan. Olen vain maalannut samoja tauluja yhä uudestaan. Minun on ollut mahdoton päästä eteenpäin.
Eteenpäinpääsy on kauhean yliarvostetua, naapuri sanoi. Eteenpäinpääsyllä ei ole mitään arvoa. Sitä vastoin sillä on tiettyä arvoa että pysyy siinä mihin on asetettu, ei koe takaiskuja ja tietää että on ollut uskollinen ja suoriutunut elämästä suunnitelman mukaan.
Oikeastaan hän ei ollut koskaan uskonut onnistuvansa, taiteilija sanoi. Hän oli alusta asti asennoitunut tappioon, hän oli tiennyt että hänen yrityksensä oli tuomittu alusta lähtien. Tämä oivallus ja asenne olivat auttaneet häntä jatkamaan taistelua. Tämän selväjärkisyyden ja asiallisuuden ansiosta hän oli hyvinkin saattanut onnistua.
Naapuri ei ollut koskaan ajatellut onnistumista. Hän oli vain tehnyt sen mihin pystyi.”
Lindgrenin Dorén raamattu oli kirja, joka teki suuren vaikutuksen ja johdatti kirjailijan luo. Akvaviitista olen todennut joskus, että Torgny Lingrenin Akvaviitti (suom. Liisa Ryömä) on paras lukemani kirja tänä keväänä. Aivan erinomainen!
Samassa yhteydessä olen kirjoittanut, että: Torgny Lindgrenin kirjoille on ominaista se, että tarina lähtee liikkeelle humoristisesti. Huumori on vähän kummallista, mutta kyse on kuitenkin hauskasta kirjasta. Jossain vaiheessa sävy muuttuu kuin huomaamatta. Kirja pohtiikin aidosti tärkeitä kysymyksiä, herättää ajatuksia ja tuottaa aika pysyvän elämyksen. Dorén raamattu on esimerkki kirjasta, jonka muistan edelleen. Josta myös muistan sen hetken, milloin tunnelma muuttui. Milloin niskakarvat nousivat pystyyn.
Allekirjoitan tämän edelleen.
”Siinä vaiheessa kun Klara Gulla palasi kotiin suuruudessa ja alennustilassa, naapuri sanoi: Tekipä sitä mitä tahansa, niin kaikki päättyy onnellisesti.
Mikään ei pääty, sanoi Klingsor. Hiukkaset vain kieppuvat kieppumistaan.”
