Nathan Hill: Nix (suom. Raimo Salminen)
”Toisinaan hän kuvitteli, että hänen elämänsä oli pelikirja ja että onnelliseen tarinaan tarvittiin vain oikeat valinnat. Tämä tuntui jäntevöittävän sitä kaoottista, vaikeasti ennustettavaa maailmaa, joka useimmissa muissa suhteissa kauhistutti häntä.”
Kinahan siitä tuli. Kirjahyllyn ylähyllyllä, jonne ulotun vain korkeilla puuportailla, on mm. Nathan Hillin esikoiskirja Nix. ”Ajattele, tääkin on jäänyt multa lukematta” totesin miehelleni. Hillin Wellness ilmestyi tämän vuoden tammikuussa ja sen luin heti (täällä siitä muutama sana). ”Luithan sä ton” vastasi mieheni. ”En varmasti ole lukenut, kai mä nyt itse tiedän tasan tarkkaan mitä olen lukenut ja mitä en!”.
Tänään kiipesin ylähyllylle ja päätin todistaa miehelleni olevani oikeassa. Perkele. Koirankorville käännetyt sivut paljastivat (myös itselleni!), että olen kuin olenkin lukenut tämän.
”Faye ei ymmärrä eikä ehkä koskaan tule ymmärtämään, että meillä ei ole yhtä ainoaa todellista minää, joka olisi piilossa monien valheellisten takana. Ennemminkin meillä on monta todellista minää, jotka ovat toinen toistensa takana.”
Selaan kirjaa, tunnistan heti, miksi olen merkannut sivun. En kuitenkaan muista itse tarinasta yhtään mitään. Siis en mitään. Kuten Wellness, tämäkin on selvästi kirja, jossa on syvällistä pohdintaa ihmisestä, Hill on selvästi perehtynyt niin filosofiaan kuin psykologiaan. Enempää en tästä voi sanoa. Mutta nämä siteeratut kolme kohtaa olen kirjasta aikanaan merkinnyt.
”Kun Samuel lapsena luki pelikirjoja, hän jätti aina kirjanmerkin sellaiseen kohtaan, jossa oli joutunut tekemään hyvin vaikean päätöksen, niin että jos tarina päättyisi huonosti, hän voisi palata takaisin ja yrittää uudestaan.
Kaikkein eniten hän toivoo, että elämässä voisi tehdä samoin.”
