Carol Shields
”Brownie väittää, että pianonsoitto rauhoittaa aivoja yhtä paljon kuin meditaatio mutta tekee vähemmän vahinkoa.
Toivon että niin on, sillä en ole koskaan tajunnut, mitä itua on tyhjentää päänsä ajatuksista. Ajatukset ovat kaikki mitä meillä on. Minä rakastan ajatuksiani, myös niitä jotka vievät milloin millekin happamanhajuiselle sivupolulle, jolle en itse vapaaehtoisesti menisi. Kaikki mikä välähtää päässäni on minun, ja haluan myös pitää sen kaiken, ne kirotut mielijohteet ja mielihalut ja kytkökset ja omituisuudet, ja varsinkin ne kirkkaan violetinväriset leimahdukset, jotka humahtavat ties mistä ja antavat ymmärtää, että nyt on tultu johonkin salaperäiseen risteys- tai käännekohtaan ja että on paras olla tarkkana.” Kaiken keskellä Mary Swann (suom. Hanna Tarkka).
Tartuin hyllystä Carol Shieldsin kirjaan Larryn juhlat, jonka olen laittanut joskus top50 kirjojeni listaan (vaikka sellainen listaaminen on mielestäni mielipuolista, mutta ei mennä siihen nyt…). Avaan sen innostuneena; mitähän olen kirjasta merkannut, miksi tämä on ollut niin mieleenpainuva. En ole merkinnyt mitään. Selaan kirjaa, en muista siitä mitään. Muistan toki juhlat. Muistan epämääräisesti englantilaiset puutarhat ja ilmapallot. Sekin voi olla väärä mielikuva kirjasta. Muistan kuitenkin tunnelman, sellaisen, joka Shieldsin kirjoissa on aina: ihmistä ymmärtävä lämpö yhdistyneenä jonkinlaiseen ronskin rehelliseen mielen tarkkailuun.
”Samaan tapaan kuin juomarit kerääntyvät kutsuilla moittimaan toisten kohtuutonta alkoholinkäyttöä Lila keräsi tarinoita särkyneistä avioliitoista ja hermoromahduksista – ikään kuin tilastojen keräily voisi varjella hänen omaa mielenterveyttään ja avioliittoaan, ikään kuin silkka katastrofin paino voisi estää päivittäisen eroosion, joka nakersi sitä mitä hän oli aikoinaan sanonut onnekseen.” Tavallisia ihmeitä (suom. Hanna Tarkka)
Shields oli/on lempikirjailijoitani, jonka uuden kirjan kävin aina heti ostamassa sen ilmestyttyä ja luin heti. Nyt kun katson kirjahyllyni Shields-kokoelmaa ajattelen, että kirjailija unohtuu uskomattoman nopeasti, kun tämä kuolee. Shieldsin kuolemasta on yli 20 vuotta ja koska kirjakaupat eivät pursua tältä uutuuksia, lehdet kirjoita juttuja uudesta romaanista, haalistuu myös muisto kirjailijasta ja tämän tuotannosta. Olen pitänyt näistä kaikista, mutta eniten mieleen ovat jääneet Larryn juhlat, Kivipäiväkirjat ja Sattumankauppaa.
”Minusta on hauska kuvitella, että jokaisen tällaisen hektisen, sanattoman matkan päässä on joku joka odottaa, joku jota rakastetaan. Miten merkillistä – vaikka onhan niitä kaiken sortin kemiallisia selityksiä – mutta silti, miten merkillistä on rakkauden epätasainen sementti: tuo erivapaus, jota kukaan ei oikeastaan ansaitse, mutta josta lähes jokainen saa rahtusen.” (Ruohonvihreää, suom. Hanna Tarkka)
Pitäisi ehkä lukea porukalla koko Shieldsin tuotanto uudelleen. Huomaan myös, että tämä on kirjoittanut Jane Austenista kirjan, jota en ole lukenut. Tilaan sen Amazonista.
”Tällainen huutaminen on liioittelua; olen sentään itsekin toimittanut tekstejä ja erotan kyllä mahtipontisen tyylin kun sellaiseen törmään. Näkemykseni on kohtuuton, tuhruinen, irallinen, naisellinen. Mutta minä haluan päästää sen suustani, edes itsekseni. Möläyttely on eräänlaista urheutta. Vasta nyt alan päästä siitäkin perille. Aika myöhään, kuten aina.” Ellei (suom. Hanna Tarkka)
