Kirjahyllystä 87/366

Kirsi     27.3.2024     ,

Juha Kostiainen, Tere Vadén, Pauli Välimäki: Viettelevä politiikka

”Demokratia voi elää hyvin vain, kun sitoudutaan väkivallattomuuteen, avoimuuteen ja moniarvoisuuteen. Omistautuminen demokratialle merkitsee näiden haasteiden rakastamista. Viettelevä poliitikko ei pyri harmoniaan, hän rakastaa konflikteja – ja hänessä on annos aatteellista S/M-henkeä: hän nauttii siitä mahdollisuudesta, että saattaa olla väärässä ja joutuu muuttamaan maailmankuvaansa!”

Kirjoitan syksyllä 2024 ilmestyvässä kirjassani Muukalaisia – kuinka toisen ymmärtämisestä tuli niin vaikeaa? seuraavasti:

Pitkään luulin, että politiikka tuli elämääni sattumalta ja vahingossa vaikka lopulta on ihan selvää, että näin ei ollut. Vaikuttamisen halu, tai oikeastaan tarve, on syvällä olemiseni ytimessä, olemassaolon tarkoituksessa. Pieniä pilkahduksia siitä kertoo ehkä esimerkiksi se, kuinka ollessani ensimmäisiä päiviä umpisuomenkielisenä ruotsinkielisessä tarhassa sain kotiin moitteita siitä, että komentelen muita liikaa. Tulkitsen (myönteisen tulkinnan mukaan, tietty) komentelun määrätietoisena vaikuttamisena ympäristömme.  On vaikea sanoa mistä mikäkin johtuu, mistä tarve muuttaa asioita mielestäni paremmiksi juontuu. Siitäkö, että koin lapsuudessa voimattomuutta pelottavissa tilanteissa ja kehitin itselleni tahdonvoiman, jota ei jyrätä. Vai oliko niin, että tahdonvoima, vaikuttamisen halu oli jo olemassa, tapahtumat ehkä vain saivat sen esiin?

Sanotaan, että ihminen kantaa geeniperimässään alttiutta moniin sairauksiin, jotka suotuisissa olosuhteissa aktivoituvat, elintapojen tai jonkun muun syyn takia. Ehkä temperamentin, ominaispiirteiden ja jopa oman tarkoituksen löytäminen toimii samoin. Osa aktivoituu osa ei, mikä mistäkin syystä.

Oli syy mikä tahansa, vaikuttamisen tarve on olemassaoloni ydintä.

Niinpä ei ole yllätys, että kirjahyllystäni löytyy myös tämä kirja: Viettelevä politiikka, jonka omaa viettelevyysastetta vielä lisää Osmo Rauhalan kuvitus.

”Viettelevä poliitikko käy vieraissa aatteissa ja ilahtuu ollessaan väärässä.”

”Viettelevä politiikka ei ole lukkoonlyötyjen päämäärien junttaamista, vaan oppimisen iloa kaikkein haastavimmalla alueella: arvojen alueella.”

Tämä on edelleen innostava kirja. Tärkeäkin, kuinka edustuksellinen demokratia pysyy relevanttina nopeasti muuttuvassa maailmassa, joka kaipaa nopeampia ja tehokkaampia ratkaisuja. Kuinka muistaisimme, että demokratiassa on muitakin arvoja kuin pelkkä ongelmien ratkaisu, se on tapa olla olemassa yhteisönä. Kuinka maailmanloppua huutavassa maailmassa pidämme yllä demokratian peruspilareita, omia demokratiakyvykkyyksiämme ja pyrkimystä johonkin yhteiseen kun aika tuntuu olevan lopussa.

Jonathan White kuvaa kirjassaan In the Long Run tämän päivän maailmaa, jossa kokemustamme leimaa ajatus lopullisuudesta. Kun aikaa on vähän, jokainen menetetty mahdollisuus tuntuu elämän ja kuoleman kysymykseltä. Elämme klaustrofobisessa todellisuudessa ilman ”vapaudut vankilasta” -korttia.

Demokratia taas perustuu jatkuvuuden ajatukseen, siihen, että emme ole kohtaamassa maailmanloppua. Tulevaisuus on paikka, jossa virheitä korjataan, äänestystulokset muuttavat politiikkaa; jos äänestämme ”väärin”, voimme korjata asian seuraavissa vaaleissa. Mitä tapahtuu silloin kun tulevaisuudennäkymä on heikko tai olematon? Vaivummeko nihilismin maailmaan, jossa millään ei ole mitään merkitystä ja toisaalta individualismin poteroon, jossa jokainen hoitakoon omat hommansa?

Onko demokratia tässä maailmassa irrelevantti ja toimimaton, jopa vastuuton?

Viettelevä politiikka on jo 20 vuotta vanha ja esimerkiksi some-maailma on luonut eräänlaisen tavan keskustella, jota kirjoittajat kirjassaan toivovat. Ei ehkä ihan sellaisin lopputulemin mitä nämä toivovat, mutta silti. Olisipa kiva saada tästä kirjasta päivitetty ajankohtainen versio.

”Viettelevä politiikka on arvojen luomista ja arvoratkaisujen tekemistä.”

”Viettelevyys syntyy vaihtoehdoista, eetoksista ja niiden kilpailusta. Aina on enemmän kuin yksi vaihtoehto. Aina on syytä epäillä ja arvostella perinteistä mallia. Vaihtoehto voi olla uuden ongelmanratkaisuehdotuksen sijaan myös uusi kysymyksenasettelu tai uusi tulkinta tilanteesta.”