”Kehittyvät tutkimusmenetelmät ovat antaneet uusia näköaloja siihen, miten me lukijat kohtaamme kirjallisuuden maailmat. Kun aivotutkimuksen menetelmin on päästy tarkkailemaan kirjallisuuden vaikutuksia lukijan mielessä, on havaittu, että kuvaukset aktivoivat niitä aivojen alueita, joita todellisetkin aistiärsykkeet aktivoivat. Kun kirjailija käyttää aistivoimaista kieltä tai sanoja, joihin tosielämässä liittyy vahvoja aistikokemuksia, aivoissa eivät aktivoidu vain kielen prosessointiin erikoistuneet Brocan ja Wernicken alueet, vaan myös aistiärsykkeiden käsittelyn paikat. Merituulen suolainen leyhähdys siis todella puhaltaa kirjan sivuilta mielemme uumeniin ja saa aikaan synapsiaaltoja, jotka ulottuvat aivojen aistipoimuihin asti.”
Sanna Nyqvistin Finlandia-ehdokkaanakin ollut kirja on helmi ihmiselle, joka rakastaa kirjallisuutta, kirjailijoita ja näiden teoksia. Se tarkastelee kirjallisuutta yhden näkökulman – meren – kautta kuitenkin monipuolisesti ja kiinnostavan laajasti. Kirjailija laittaa myös itsensä likoon ja matkustaa paikoissa, jotka tunnemme romaaneista tai näiden romaanien syntypaikoissa, kuten vaikkapa Proustin Normandiassa ja Woolfin Rodmellissa. Samalla kun tämä pohtii mitä kirjoittaminen on tämä myös pohtii vaikkapa sitä, mitä loma rannalla kirjailijalle merkitsee:
”Loma on taikasana, joka saa arjen velvoitteet ja paineet hellittämään. Lomalla luominen muuttuu työstä joksikin muuksi, kokeiluksi ja leikiksi. Lomalla kirjailija on kaukana niistä vallan keskuksista, jotka määrittävät ja arvottavat hänen työtään – kustantajasta, lehdistöstä, toisten kirjailijoiden seurasta. Kriittiset katseet eivät seuraa häntä kirjailijankammioon, kun se sijaitsee lomaksi kutsutulla rauhoitusvyöhykkeellä. Lomalla kirjailija on vapaa. Mutta tähän tunnelmaan ei pääse ilman paikanvaihdosta. Kirjoittaminen ei ole vain ajatustyötä, vaan kirjailija tekee töitä koko kehollaan. Siksi myös työn puitteilla on merkitystä. Arjesta poikkeavassa ympäristössä tekstikin muuttuu. Paikasta toiseen siirtyminen avaa uusia näkökulmia ja kuljettaa ajatuksia eteenpäin.”
Kirjallisuuden merkitystä tarkastellaan myös monesta näkökulmasta. Todella kiinnostavaa ja yhteiskunnallisesti juuri tässä hetkessä relevanttia on pohdinta kirjallisuuden merkityksestä ”mielikuvitusmuskeleille”.
Kirjallisuustieteilijä Caroline Levine liputtaa onnellisten loppujen puolesta. Kirjallisuushan tarjoaa yhä useammin niin sanottuja avoimia loppuja: lukija voi itse miettiä kuinka lopussa käy: saavatko he toisensa, pelastuuko maailma tai saako paha palkkansa. Maja Lunden ilmastokvartetti on tästä kiinnostava esimerkki. Kvartetti on neljän kirjan sarja, jossa ilmastokriisiä käsitellään eri näkökulmista. Romaanit ovat huikean vaikuttavia tarinoita maailman tilasta, tulevaisuudesta ja ihmisen toimijuudesta, hyvässä ja pahassa. Kirjailija ei anna ruusuista kuvaa tulevaisuudestamme ja jättää lopun avoimeksi. Voimmehan itse päättää, kuinka toimimme ja missä tulevaisuudessa elämme.
Avoin loppu tuntuu monesti enemmän ”todelta”, se on ikään kuin realismia. Eihän elämäkään toteuta ideaalia, lopu pisteeseen jonkun tapahtumaketjun jälkeen tai pääty ”he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti” tyyppiseen staattiseen tilaan. Elämä jatkuu aaltoilevana matkana.
Nyqvist pohdiskelee Levinen ajatusta kirjassaan. Oikeastaan tarvitsisimme kipeästi niitä onnellisia loppuja tai tarinoita ja loppuja, jotka tukevat kollektiivista kestävyyttä. Kirjallisuushan (ja muu taide myös) ei vain kuvaa maailmoja vaan myös luo niihin mahdollisuuksia. Auttaa meitä kuvittelemaan. Jos emme osaa kuvitella, emme osaa toteuttaakaan. Nyqvist kirjoittaa kuinka kirjallisuus voi tarjota työkaluja maailman ymmärtämiseen ja kohtaamiseen muuttuvissa olosuhteissa. ”Kirjallisuus muokkaa käsityksiä kyvyistämme. Se voi antaa toivoa tai viedä sen, ja Caroline Levine korostaa kirjallisuuden kykyä luoda toivoa ja varmuutta epävarmaan maailmaan. Siksi meidän kannattaa kiinnittää huomiota kirjojen loppuihin ja miettiä, millaisia näköaloja ne meille tarjoavat.”
Tämä on tietysti myös herkullinen kirja, jos vaikkapa rakastat Tove Janssonia, Jane Austenia, Marcel Proustia tai Virginia Woolfia. Kyllä, kaikkia näitä ”rakastan”. Merellinen näkökulma, meren vaikutus ja merkitys näiden kirjalliseen tuotantoon ja ehkä myös näiden kirjailijoiden omaan elämään ja identiteettiin on omintakeinen ja kiinnostava näkökulma. Ja toki kirjalla voi myös olla iso vaikutus:
”Tarvitsemme kirjallisuutta ymmärtääksemme, mitä olemme menettämässä ja mitä voimme vielä suojella. Tarvitsemme kirjallisuutta, jotta voimme muutosten keskellä löytää iloa ja lohtua ja voimaa niistä maisemista, jotka vielä ovat tavoitettavissamme.”
