“Change your life today. Don’t gamble on the future, act now, without delay.”
Simone de Beauvoir
Simon Doonan tuntuu olevan häpeämättömästi sellainen kuin on ja yrittää opettaa sitä meille muillekin. En ole ihan varma voiko itsevarmuutta opettaa, mutta Doonan pyrkii antamaan esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat kiinnittyneet omaan purposeensa, olemassaolon tarkoitukseensa, rakentaneet identiteettinsä sisältä päin ilman liiallista muiden ihmisten usein latistavaa vaikutusta ja eläneet elämänsä kaikilla mausteilla. Ihmisten sisäisestä maailmasta ei aina tiedä ulkoisen olemuksen perusteella. Rohkea pukeutuja ei välttämättä ole rohkea eläjä. Silti Doonan on virkistävä. Itse asiassa kaikki sellaiset viestit, joissa kannustetaan ihmistä tarkastelemaan omaa tietä oman itsen eikä jonkun ulkopuolisen näkökulmasta tuntuvat tarpeellisilta juuri nyt kun some tekee vertailusta ärsyttävän jokapäiväistä.
Sanoo hän ja pukee samat farkut ja t-paidan kuin eilenkin…
Doonan ei jää vain vaatteisiin. Hän on erityisen innostava siinä, kun hän puhuu ulkonäöllisistä asioista, siitä kuinka omat erityispiirteet eivät ole joko kauniita tai rumia vaan omia. Niitä kannattaa korostaa, ei piilottaa. Tässä kirjassaan hän yrittää laajentaa filosofiaansa aina perhesuhteista sisustukseen ja onnistuu siinä vaihtelevasti. Perhesuhdeosio on vähän päälleliimattu, sisustus taas hauska. Kirja on täynnä voimasitaatteja eri ihmisiltä kuten Coco Chanelin: “My life did not please me, so I created my life.” Sitaatithan on siitä hauskoja, että niistä tulee ajatus, että jokin on ollut ihmisen elämän motto. Mitä jos se on ollut vain yksi lause, tokaisu jossain haastattelussa, ei sen enempää? Mietin myös, että onko kaikilla ihmisillä oma motto? Kuolematon lause tai pysyvä elämänohje itselleen? Jouduin aikoinaan johonkin ohjelmaan miettimään oman moton ja pusertamalla sain aikaan: ”Pieni säpinä pitää elämän virkeänä.” Yllättävän totta se edelleen on, sitä kohti pyrin ja jos säpinää on liikaa, yritän ajatella, että ainakin se virkistää.
Kirja on nopealukuinen energiapaketti, pieni purskahdus yhtä aikaa kevyttä pintaa ja toisaalta syvempää totuutta kuten: “This cycle of finding yourself and losing yourself is a natural part of the human condition. Self-clarity waxes and wanes. Yourself is a work in progress.”
Pelkästään Doonanin muutaman sivun mittainen ohje työnhakijoille on parasta mitä olen pitkään aikaan lukenut. Hän toteaa kuinka jokainen pyrkii kehumaan itseään, nostamaan itseään esille ja lopulta hakemukset pyörivät itsen ympärillä: minä, minä, minä. Kannattaisi sen sijaan kiinnittyä omaan tarkoitukseen ja sitä kautta potentiaalisen työnantajan tarpeisiin. Hän neuvoo, että hakemuksen punaisen langan pitäisi olla seuraava: “Here’s why I think your company is so great and why I would kill to be part of it.”
Lukuisia hakemuksia lukeneena ja rekrytointeja tehneenä allekirjoitan tämän. Liian moni lähettää saman hakemuksen kaikille, hakemuksessa ei puhuta sanaakaan organisaatiosta, jonne halutaan töihin. Intohimo ei paista.
Doonan osaa virkistää ja energisoida vaikka hänellä ei ole mitään erityistä tutkittua filosofiaa, johon hän ajatuksensa nojaa. Tai ehkä juuri siksi. Kirja on rönsyilevä paketti täynnä kaikkea ja sitä kuvastaa ehkä tämän puolison ajatus sisustusfilosofiastaan:
“Life’s too short for minimalism. In fact I think minimalism should be renamed miserable-ism.”
Doonanilla myös ilahduttava kirja Wacky Chicks, josta ajatuksia täällä.
