Joulukalenteri 2016, 14. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

14. luukun takaa paljastuu: Antti Nylén: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet (Savukeidas, 2016).

img_5329

Mieheni on intohimoinen Antti Nylénin ihailija ja lukenut varmaankin kaiken mitä Nylén on kirjoittanut. Niinpä kun uusi esseekokoelma ilmestyi, se hankittiin heti. Ymmärrän kyllä miksi Nylén on loistava. Tapa ajatella ja kirjoittaa on säälimättömän rehellinen. Itsensä piiskaaminen ja omien motiivien tutkiminen on jopa julmaa. Voisi melkein kysyä, että mitä järkeä tällaisen sivusta seuraamisessa on? Nylénin rehellinen itsetutkiskelu pakottaa lukijankin rehellisesti tarkastelemaan itseään, elämäänsä ja toimintatapojaan. Tämä ei ole hauska, leikillinen tai tekorankka. Tässä ei ole sarkasmia eikä huumoria. Tämä on haudanvakava kirja, jossa kukaan meistä ei saa armoa.

”Mutta onko esimerkkiä kokonaisesta sivilisaatiosta, joka olisi valinnut köyhyyden ja päättäväisesti kurjistanut omia olojaan maailman kärsimyksen takia?

Miksi ei ole?

Jos ei jaksa ajatella, voi vedota ihmisluontoon. Ikään kuin tuntisi sen, sanomalla: ”Ihminen nyt vaan on itsekäs olento. Myötätunnon piiri on niin kovin pieni.” Tämä on pohjimmiltaan vapaan tahdon vastainen, fatalistinen väite. Sillä onko kuitenkaan periaatteessa niin mahdoton ajatus, että kaikki ihmiset huomiseen mennessä (esimerkiksi) ryhtyisivät vegaaneiksi? Onko se mahdotonta samalla tavalla kuin se, että kaikki ihmiset huomiseen mennessä kasvattaisivat siivet ja alkaisivat lennellä ympäriinsä? Estääkö näitä asioita tapahtumasta sama soluihimme kirjoitettu syy, ihmisluonto? Ei.”

Niin. Kuinka moni meistä itse asiassa vetoaa johonkin käytännölliseen. Ei voi ryhtyä vegaaniksi vaikkapa siksi, että se on niin hankalaa. Tai kun muutkin syövät lihaa, ei siitä olisi mitään hyötyä kuitenkaan. Tai syö vain riistaa, jolloin se on ihan ok. jne, jne.

”Fatalismi on helppoa, kun kohtalo on jonkun toisen.”

Kun Nylén puhuu lihansyönnistä, tulee tuska läpi. Ja hän osaa itse asiassa välittää tunteen aika hyvin:

”Nykyään lihateollisuuden ajatteleminen tuottaa mielessäni lähinnä turtaa, lasittunutta surua ja parantumatonta sivullisuuden tunnetta, koska lihansyönti, sen ideologia ja politiikkaa ovat kaikkialla läsnä. En voi paeta. Kuvittele vakaumuksellista ateistia, joka joutuu elämään päättymättömässä jumalanpalveluksessa, kulttikuvien ympäröimänä, tauottomassa virrenveisuussa. Ja että häneltä aina odotetaan kärsivällistä, tahdikasta käytöstä, pidättäytymistä natsikortin käytöstä.”

Nylén puhuu viimekädessä vastuusta. Siitä kuinka sitä ei pääse karkuun varsinkaan tässä ”maallistuneessa” maailmassa:

”Maallistuminen pitää ymmärtää oikein, vastuun räjähdysmäisenä lisääntymisenä: kaikki on meidän käsissämme, ei enää taivaassa. Ajatellaan ilmastonmuutosta: koko pirun planeetta on meidän käsissämme. Emme voi vedota kohtaloon, ainakaan ennen kuin olemme taistelleet sitä vastaan.”

Polku kohti parempaa ihmisyyttä on teoriassa helppo ja yksinkertainen vaan käytännössä hankala:

”Minun pitäisi tulla paremmaksi ihmiseksi, mutta en minä osaa sellaista tehdä. Jos ostoskeskuksen kulmalla olisi keräyskontti, johon ihmiset voisivat viedä omat ylimääräiset etuoikeutensa, ei sitä usein tarvitsisi tyhjentää. Tai jos olisi älypuhelinsovellus, jolla voisi alentaa omaa yhteiskunnallista statustaan, ei se nousisi ladatuimpien ohjelmien listalle eikä tekisi koodaajistaan miljardöörejä. Mutta ei ole sellaista konttia. Ei ole sellaista sovellusta. Voimme vain laskea ja tiedostaa omat etuoikeutemme. Mutta ei se paljon mitään merkitse. Minun hiukan hurskaampi mieleni ei ketään lohduta. Se ei mitään korjaa. Hyvä omatunto on huono päänalunen.”

Eläminen on hankalaa ja tunteet mutkistavat sitä edelleen:

”En oikein pidä tunteista. Ylipäätään. Ne epäilyttävät minua monin tavoin.
Mieluummin eläisin ilman tunteita. Kunpa olisin katukyltti tai pakasteherne.”

Esseet käsittelevät niin yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta (ottaen tähän mukaan myös eläinten oikeudet), ihmisen taitavaa tapaa perustella tekemiään ikäviä asioita rationaalisesti kuin toisin toimiminen olisi mahdotonta, Baudelairea

(”Baudelairella oli liikaa ajatuksia ja liian vähän sielunvoimia. Hän olisi tarvinnut toisia päästäkseen toisista eroon, pois umpikujastaan.”), lukemista ja alkoholia: (”Humalassa voi olla hauskaa, mutta parasta juopottelussa ilman muuta on sitä seuraava luhistuminen ja tilinteko tapahtuneesta, krapula.”)

Kenties juuri tuossa krapulan ylistyksessä tuleekin jonkinlainen malli Nylénin ajattelulle. Tarvitaan jonkinlainen romahdus, luhistuminen ja tilinteko. Alkoholihumalan osalta se tulee automaattisesti. Muun toiminnan osalta me pystymme sivuuttamaan sen liian helposti.

Nylén käsittelee myös taiteilijuutta omakohtaisestikin. Onko jollain vain kohtalona tehdä taidetta? Riippumatta siitä saako siitä elannon vai ei. Miten taide oikein syntyy?

”Sillä löytö- ja lainatavaraa on kaikki taide. Runottaret, Jumala tai tavalliset ihmiset ovat kylväneet maailman täyteen taidetta, jota ei löydetä etsimällä vaan sillä merkillisellä menetelmällä, joka on puoliksi kärsivällisyyttä, puoliksi hajamielisyyttä. Siksi taiteilijalla on teokseensa pikemminkin löytäjänvastuu kuin omistajan- tai edes tekijänoikeus. Ja vaikka hän on velvoitettu pyrkimään vilpittömästi totuuteen, ei hänen ehdotuksensa teoksen merkitykseksi milloinkaan ole kuin yksi monista.”

Nylénin lukeminen on palkitsevaa mutta poikkeuksellisen vaativaa ja hidasta. Ajatuksia pitää pohtia, kääntää, epäillä, soveltaa ja armottomasti tarkastella suhteessa omaan toimintaan. Lopputuloksena ei ehkä ole parempi ihminen sillä toiminta on vaativampaa kuin toiminnasta lukeminen. Mutta ainakin asioita on pakotettu tarkastelemaan eri perspektiivistä. Jonkinlaista armoa ehkä jää kaipaamaan vaikka ei ehkä kirjan luettuaan tiedäkään onko sen ansainnut.

Sopii lahjaksi sellaiselle, joka ei pelkää kyseenalaistaa omaa ajatteluaan.

Ai niin. Jos sattumalta Antti Nylén seuraa teitä twitterissä, älkää postatko kuvia lihallisista aterioistanne. Ellette halua, että teidät un-followoidaan. Periaatteellinen ihminen on periaatteellinen myös käytännössä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *