Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.
15. luukun takaa paljastuu: Tommi Melender: Onnellisuudesta, WSOY 2016
Tämä kirja sopii sellaiselle onnellisuuden havittelijalle, joka haluaa pitää jalat maassa ja olla haihattelematta liikoja.
Melender ei anna onnellisuuden oppeja. Melenderillä ei ole kuuden kohdan reseptiä onnellisuuteen. Eikä Melender toista pinnallisia onnellisuuslauseita. Ja hyvä niin. Melender suhtautuu onnellisuuteen varauksellisesti, paikoin voisi sanoa jopa vihamielisesti. Pohtien mitä onnellisuus oikein on ja onko se edes hyvä asia. Välillä Melenderin vihamielisyys onnellisuutta kohtaan alkaa saada ideologian tunnuspiirteitä, jolloin huomaa itse siirtyvänsä nyökyttelystä epäilyyn. Onko se nyt NIIN paha, että me tavoittelemme onnea, että me joskus jopa teeskentelemme sitä? Miksi onnellisuus on meille niin iso uhka?
Toisaalta ymmärrän Melenderiä sillä onnellisuuden vaatimus esitetään usein tahoilta, jotka eivät tunne toisenlaisen ihmisen mieltä kuin omansa. Ja aina jos ihmistä ja ihmisyyttä tulkitsee vain oman mielensä kautta mennään pieleen.
Melenderkin halunnee olla onnellinen – kuten me kaikki muutkin. Esseet pohtivat tätä monipuolisesti kirjallisuuden ja elämän kautta. Onnellisuuden lisäksi kiinnostavimpia esseitä tässä kirjassa ovat kirjalijuutta, kirjailijan motiiveita, kunnianhimoa ja kilpailua koskevat ajatukset. Melender inhimillistää ”tähdet”. Joskus ”onnellisuuteen” tarvitaan vaikkapa arvostuksen tunnetta.
”Maailmassa ei ole kyynisempiä lukijoita kuin kirjailijanalut, jotka kokevat maailman kääntävän heille selkänsä. Heidän mielestään 90 prosenttia kirjoista julkaistaan väärin perustein ja vailla ansioita. Salman Rushdie on kertonut, kuinka häntä ahdisti seurata sivusta Martin Amisin, Ian McEwanin ja Julian Barnesin kaltaisten ikätoverien rynnistystä kirjailijanurallaan, kun hän itse oli julkaisematon mitättömyys.”
Tai:
”Jos kirjailija väittää, ettei piittaa myyntiluvuistaan, hän todennäköisesti tarkoittaa, että ei halua puhua niistä tai ajatella niitä, koska niiden pienuus ahdistaa.”
Melenderissä parasta on joskus karkeakin rehellisyys. Se, että näyttää asiat sellaisina kuin ne näkee, ei siloteltuna pintana.
Ja innoitti tämä kirja myös kaivamaan hyllystä taas Tua Forsströmin teoksen Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja (Suom. Caj Westerberg), Teos 2008
”Aivan kuin vaurioita
ei syntyisi
Sinistä steariinia valuu matolle
Sumua, rakeita Jäämyrskyt
Mutta vaurioita syntyy
ja monia muita vaurioita”
