Joulukalenteri 2016, 18. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

18. luukun takaa paljastuu: Dalai-lama & Desmond Tutu (& Douglas Adams): Ilon kirja – Ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvästä elämästä (suom. Tommi Uschanov), WSOY 2016.

img_5275

Toinen rauhan nobelisti on matkalla toisen sellaisen luo. Desmond Tutu hermoilee vähän matkalla sitä, kuinka pärjää Dalai-laman kanssa keskustelussa kun Dalai-lama on hänen mukaansa älyllisempi kuin Desmond Tutu itse…

Tätä kirjaa sävyttää kaikenlaisen pompöösiyden ja tärkeilyn poissaolo. Kaksi ystävystä, jotka todennäköisesti tapaavat viimeisen kerran, pohtivat elämää, onnellisuutta, suru ja iloa ja rakkautta. Ystävykset ovat kiistatta pohtineet näitä asioita elämänsä aikana enemmänkin ja siksi kirjassa on kepeyden ja läpän heiton lisäksi syvyyttä riittämiin.

Kiinnostavaksi tämän keskustelun hyvästä elämästä tekee vielä se seikka, että kumpikin tulee keskusteluun oman uskontonsa näkökulmasta. Toinen kristinuskon ja toinen buddhalaisuuden kautta. Konsensusta ei edes yritetä saavuttaa sen sijaan pyritään löytämään mitä yhteisiä oppeja näissä näkökulmissa voisi olla, jotka auttaisivat ihmisiä elämään – no – ihmisiksi. Molemmat ammentavat kiistatta ainutlaatuisesta ja hankalastakin omasta elämänkokemuksestaan vielä päälle.

Kirja siis rakentuu keskusteluista, jotka Douglas Adams on kirjannut ja kirjoittanut niistä tämän kirjan. Kirjallisesti tämä on ehkä vähän kömpelö, mutta sisällöllisesti kyllä varsin hieno. Itse ostan tämän läheiselle ihmiselle, jonka tytär kuoli yllättäen onnettomuudessa vain 32-vuotiaana. Vaikka kirjan nimi on Ilon kirja, käsittelee se paljonkin myös surua. Sillä tämä ei ole mikään ”ole positiivinen” -kirja.

Pakko vielä sanoa, että Desmond Tutun hermoilu Dalai-laman älyllisyydestä ei ollut ihan vailla pohjaa. Varmaankin kyse on myös jokaisen omasta tulkinnasta ja näkökulmasta, mutta itse pidin Dalai-laman pohdintoja monta kertaa syvällisempinä ja ajatelluimpina sillä Tutun ajatus päättyi aina Jumalaan. Jumalaan, jota ei voi eikä pidä selittää. Dalai-lama taas hakee pontevammin ihmisen omaa vastuuta ja tapoja toimia oikein ja hahmottaa maailmaa myötätunnon näkökulmasta. Mutta kuten sanottu, kyse on varmasti enemmän omasta lähtökohtaisesta näkökulmasta.

Hieno kirja ja sopii joululukemiseksi erinomaisesti. Tyypillinen ”lahjakirja” myöskin.

 

Joulukalenteri 2016, 17. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

17. luukun takaa paljastuu: Jens Andersen: Astrid Lindgren – Tämä päivä yksi elämä (suom. Kari Koski), WSOY 2016

astrid-lindgren

Inhimillinen kirja lasten inspiroijasta, kirjailijasta, jonka Peppiä, Eemeliä ja Marikkia lapset ovat vuosikymmenten ajan lukeneet ja joista heille on luettu. Edelleen Peppi on usean naisen idoli kun asiaa kysytään. Peppi teki asiat koventioille nauraen, nukkuen vaikkapa jalat tyynyllä ja toisaalta ollen niin vahva, että hevonenkin nousi käsivarsille. Peppi eli yksin, rakastava isä oli kuningas kaukana vierailla mailla. Eemeli oli tuhma, teki mitä lystäsi ja jokainen ikäiseni muistaa televisiosarjasta kuinka isä huusi Eeeeemiiiilll! ja sitten juostiin. Eemelillä oli rakastava äiti ja lyhyen pinnan isä. Marikki oli isosisko, tyttö, joka kokeili kaikenlaista, tappeli, sai kuonoonsa, työnsi herneen nenäänsä. Marikin perheestä en muista mitään muuta kuin pikkusiskon ja jonkun tädin, joka asui kauempana ja jonka luona Marikki tuntui saavan turvaa ja lämpöä.

Veljeni Leijonamieli on hurja kirja, joka käsittelee kuolemaa. Katto Kassinen on itsekäs mielikuvitusystävä, ilkeä ja omahyväinen. Jos mikä Lindgrenin hahmoja yhdistää se on se, että ne eivät ole kilttejä. Lapset kuuluvat kovaa ja näkyvät kunnolla mikä ei ehkä normielämässä kovin hyvin toteutunut.

Astrid Lindgrenin elämäkerta on erinomanen, Jens Andersen on tehnyt hienoa työtä tuodessaan Lindgrenin jotenkin oikean kokoisena esille. Ei fanina, ei laittaen tätä jalustalle vaan käsitellen tätä ihmisenä. Fantastisena, uutta ajattelutapaa luovana lastenkirjailijana, mutta samalla ihmisenä. Sellaisena, joka tulee vahingossa raskaaksi, synnyttää yksin lapsen, jonka joutuu antamaan sijaiskotiin ja jonka saa luokseen vasta vuosia myöhemmin. Vahvana vaikuttajana ja samalla normaalina ihmisenä, jolla on tavalliset tunteet, ristiriitoja ja joka luo ristiriitojakin herättäviä tarinoita.

Tämä kirja on varmasti mieluinen lahja ainakin niille aikuisille, joille Lindgrenin tarinat ovat olleet tärkeitä, mutta varmasti myös monelle inspiraatioksi siitä kuinka asioita voi ajatella ja tehdä toisin kuin yleinen ajatusmaailma viitoittaa. Voi tätä lukiessa tuntea pienuuttakin. Olihan Astrid Lindgren sentään ainutlaatuinen nainen.

 

Joulukalenteri 2016, 16. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

16. luukun takaa paljastuu: Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (suom. Juha Mylläri),  Tammi 2016

9789513190439_frontcover_draft_original

Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia kirjassa on 7 kertomusta, jotka eivät liity toisiinsa. Murakamin maailma on aina omituinen. Yliluonnollistenkin asioiden keskellä pääosassa on kuitenkin ihmiset ja niiden väliset suhteet, rakkaus, ystävyys, seksi. Niin näissäkin kertomuksissa.

Murakami miettii tarinoidensa hahmojen kautta sitä miksi ihminen tekee ulkopuolelta katsottuna typeriä asioita. Kuten vaikkapa rakastuu päivänselvästi väärään ihmiseen. Ja toisaalta kuinka typerää elämä olisi jos me toimisimme vain ”järkevästi”:

”Kummankin toimintaa ajoi jokin tahdosta riippumaton voima. Meidän muiden on helppoa arvostella heidän valintojaan tietäväisen näköisinä ja pudistella traagisesti päitämme. Mutta ilman sellaisen itsenäisen elimen väliintuloa, joka ajaa meitä nousemaan kohti huippua, sysää meidät kuolemaamme, elämämme olisivat kai paljon värittömämpiä. Luultavasti ne olisivat vain sarja suorituksia.”

Murakami käsittelee myös ihmisen vastuuta. Ehkä vastuu ei olekaan vain se, että ei itse tee pahaa. Ehkä meidän jokaisen tulisi myös aktiivisesti estää pahaa?

”Ette ole sellainen ihminen, joka tekee omasta aloitteestaan jotain väärää. Sen ymmärrän hyvin. Maailmassa on kuitenkin asioita, joissa pelkistä vääristä teoista pidättäytyminen ei riitä. Jotkut tai jotkin myös käyttävät sellaista tyhjyyttä kulkuväylänään.”

Ja jos oma elämä tuntuu mutkikkaalta ja päänsisäinen maailma käsittämättömän sekavalta voi lohduttautua tällä:

”On olemassa ihmisiä, joiden sisäinen maailma on niin virheetön ja suoraviivainen, että he eivät osaa elää elämäänsä mitenkään muuten kuin äärettömän teknisellä ja suorittavalla tavalla.”

Kaikki eivät pidä Murakamista. Murakami tuntuu jakavan ihmisiä. Viisaudet on usein piilotettu omituiseen fantasiatarinaan. Sanoisin kuitenkin, että Murakami on tutustumisen arvoinen.

Lahjanäkökulmasta nimi on toki hankala. Tätä ei voi hankkia ikisinkulle veljelle (vihjailevaa), ei juuri eronneelle (surullista), aviomiehelle (uhkaavaa…) jne. Eli mieti tarkkaan kenelle, tai osta itselle joululoman luettavaksi.

Joulukalenteri 2016, 15. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

15. luukun takaa paljastuu: Tommi Melender: Onnellisuudesta, WSOY 2016

img_4258

Tämä kirja sopii sellaiselle onnellisuuden havittelijalle, joka haluaa pitää jalat maassa ja olla haihattelematta liikoja.

Melender ei anna onnellisuuden oppeja. Melenderillä ei ole kuuden kohdan reseptiä onnellisuuteen. Eikä Melender toista pinnallisia onnellisuuslauseita. Ja hyvä niin. Melender suhtautuu onnellisuuteen varauksellisesti, paikoin voisi sanoa jopa vihamielisesti. Pohtien mitä onnellisuus oikein on ja onko se edes hyvä asia. Välillä Melenderin vihamielisyys onnellisuutta kohtaan alkaa saada ideologian tunnuspiirteitä, jolloin huomaa itse siirtyvänsä nyökyttelystä epäilyyn. Onko se nyt NIIN paha, että me tavoittelemme onnea, että me joskus jopa teeskentelemme sitä? Miksi onnellisuus on meille niin iso uhka?

Toisaalta ymmärrän Melenderiä sillä onnellisuuden vaatimus esitetään usein tahoilta, jotka eivät tunne toisenlaisen ihmisen mieltä kuin omansa. Ja aina jos ihmistä ja ihmisyyttä tulkitsee vain oman mielensä kautta mennään pieleen.

Melenderkin halunnee olla onnellinen – kuten me kaikki muutkin. Esseet pohtivat tätä monipuolisesti kirjallisuuden ja elämän kautta. Onnellisuuden lisäksi kiinnostavimpia esseitä tässä kirjassa ovat kirjalijuutta, kirjailijan motiiveita, kunnianhimoa ja kilpailua koskevat ajatukset. Melender inhimillistää ”tähdet”. Joskus ”onnellisuuteen” tarvitaan vaikkapa arvostuksen tunnetta.

”Maailmassa ei ole kyynisempiä lukijoita kuin kirjailijanalut, jotka kokevat maailman kääntävän heille selkänsä. Heidän mielestään 90 prosenttia kirjoista julkaistaan väärin perustein ja vailla ansioita. Salman Rushdie on kertonut, kuinka häntä ahdisti seurata sivusta Martin Amisin, Ian McEwanin ja Julian Barnesin kaltaisten ikätoverien rynnistystä kirjailijanurallaan, kun hän itse oli julkaisematon mitättömyys.”

Tai:

”Jos kirjailija väittää, ettei piittaa myyntiluvuistaan, hän todennäköisesti tarkoittaa, että ei halua puhua niistä tai ajatella niitä, koska niiden pienuus ahdistaa.”

Melenderissä parasta on joskus karkeakin rehellisyys. Se, että näyttää asiat sellaisina kuin ne näkee, ei siloteltuna pintana.

Ja innoitti tämä kirja myös kaivamaan hyllystä taas Tua Forsströmin teoksen Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja (Suom. Caj Westerberg), Teos 2008

”Aivan kuin vaurioita

ei syntyisi

Sinistä steariinia valuu matolle

Sumua, rakeita   Jäämyrskyt

Mutta vaurioita syntyy

ja monia muita vaurioita”

 

 

Joulukalenteri 2016, 12. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

12. luukun takaa paljastuu: Tim Harford: Messy – How to be creative and resilient in a tidy-minded world (Little, Brown, 2016)

img_5313

Tim Harford antaa Marie Kondolle kyytiä ja hyvä niin. Älkää ymmärtäkö minua väärin. Olen ihan yhtä kova siivoamaan kuin naapurikin, ehkä jopa kovempi. Siivoaminen on jonkinlaista mielen asettamista järjestykseen ja nautin siitä, että tavaroilla on omat paikkansa. Kun kaikki ryhtyvät huutamaan mariekondoa, alan kuitenkin epäillä josko siisteys kuitenkaan on ihan uskonnon veroinen asia…

Tim Harford ei kuitenkaan puhu paitojen viikkaamisesta tai siitä kuinka tavaroiden pitää tuottaa iloa. Mutta saman asian toisesta puolesta kyllä.

”It’s now widely recognised that cognitive diversity is a recipe for creativity and an antidote to groupthink.”

Otetaan esimerkki. Hän kertoo kirjassa tutkimuksesta, jossa tehtiin kahdessa ammattilaistiimissä investointipäätöksiä. Toinen tiimi oli ns. kiva tiimi. Tiimin jäsenet viihtyivät yhdessä, läppä lensi ja kaiken kaikkiaan oli hyvä tiimihenki. Aamulla oli kiva tulla töihin, tiimi oli motivoiva ja kannustava. Toisessa tiimissä oli epämukavaa. Tiimissä työskentely ei tosiaankaan tuottanut iloa ja siitä näkökulmasta Marie Kondo olisi jo heittänyt tiimin ulos. Mutta. Jos tarkasteltiinkin tuloksia, epäviihtyisä tiimi teki selvästi parempaa tulosta. Miksi? Siksi, että kivassa tiimissä haluttiin, että asiat ovat ”siististi”. Ei haluttu sotkea asioita riitelemällä. Konfliktitilanteet vältettiin olemalla samaa mieltä. Tiimin henki ja se, että oli harmonia oli tärkeää. Toisessa tiimissä taas ei vältetty ”sotkua”, joka syntyy erimielisyydestä. Riitoja syntyi ja niiden kautta tiimi pääsi aina parempaan lopputulokseen.

Harford antaa monta sellaista esimerkkiä, joissa diversiteetti, monimuotoisuus on hyvä asia lopputulokselle, mutta jota me ihmiset ennakkoluuloisesti kaihdamme, koska monimuotoisuus vie aina epämukavuusalueelle. Paidat eivät ole siististi viikattu kuten itse halusi ja käsitys siitä mikä tavara tuottaa iloa onkin – no – monimuotoinen.

Harford perustaa sotkuteoriansa siis sille, että vain ja ainoastaan konfliktoimalla omaa ajatteluaan, tiimin ajattelua, yrityksen ajattelua voi syntyä jotain uutta. Toimimalla siististi saadaan aikaan harmoniaa, joka ei itse asiassa kehittymisen näkökulmasta olekaan hyvä asia.

”As long as you’re exploring the same old approaches, Brian Eno explains, ’you get more and more competent at dealing with that place, and your clichés become increasingly clichéd’. But when we are forced to start from somewhere new, the clichés can be replaced with moments of magic.”

No pitääkö nyt sitten sotkea ne siistit vaatekaapit ja heittää Marie Kondo roskiin? Ehkä ei. Mutta jos minulta kysytään, Harfordin opit ovat kyllä melko paljon kiinnostavampia ja omaperäisempiä mielenkiintoisen elämän näkökulmasta kuin ahtaan ajattelun siivoamisvimmaisuus. Iso ajatus on yritysten näkökulmasta monimuotoisuuteen kannustaminen silloinkin kun se tuntuu hankalalta.

”I will stand up for messiness not because I think messiness is the answer to all life’s problems, but because I think messiness has too few defenders. I want to convince you that there can sometimes be a certain magic in mess.”

Malcolm Gladwell sanoo kirjan kannessa, että ”Every Tim Harford book is a cause for celebration”. Ja tämä kyllä ainakin on ajatuksia herättävä kirja. Sopii niin sille, joka ei saa työpöytäänsä tai autoansa koskaan siistiksi kuin sillekin, joka kaipaa jo vapautusta mariekondolaisuudesta. Erinomainen bisneslahja mutta myös elämän inspiraatioksi.

Joulukalenteri 2016, 11. luukku

Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.

11. luukun takaa paljastuu: Mark Levengood: Vasten auringon siltaa (suom. Maija Kauhanen) (S&S, 2016)

9789515237835Mark Levengoodin kirja on hyvä lahja sellaisellekin, joka ei jaksa lukea paksuja romaaneja, ei rakasta faktaa eikä oikein pitkiä kertomuksiakaan. Levengood on näkökulmasta riippuen kevyt tai syvempi. Näennäisen kevyen pinnan alla on usein teräviä havaintoja suomalaisuudesta, joille voi ensin nauraa ja sitten jääkin ehkä pohtimaan miksi meistä tällaisia on tullut. Ja toisaalta mikä tässä on hienoa, ainutlaatuista ja säilytettävää ja mikä jo ennakkoluulojen raskauttamaa ja pois heitettävää. Levengoodin huumori on yhtä aikaa armollista ja pistävää. Kun nauraa itsensä kautta saa anteeksi ja lukijankin on helpompi ilman puolustautumista sulattaa asioita ja samaistua, oppiakin ehkä.

Levengoodista oli viimeisimmässä Anna-lehdessä mainio haastattelu, jossa hän mm. kertoo: ”Juuri nyt odotan Aasiasta tilaamaani lamppua – sellaista, joka syttyy pönttöön, kun WC-kannen nostaa. Yllätän lampulla perheenjäseneni.” 

Tätä samaa ilon lähettilyyttä on tämä kirja täynnä.