Mrs Dalloway said she would buy the gloves herself.
Jos olet lukenut Virginia Woolfin Mrs Dalloway -kirjan tiedät, että kirja ei ala tällä lauseella vaan legendaarisesti:
Mrs Dalloway said she would buy the flowers herself.
Ensimmäinen aloittaa Woolfin novellin Mrs Dalloway in Bond Street, jonka oli alunperin tarkoitus olla Mrs Dalloway -kirjan ensimmäinen luku. Olisiko kirja ollut eri kirja, jos Clarissa Dalloway olisi kiiruhtanut ympäri Lontoota etsimässä käsineitä kukkien sijaan? Ehkä.
Tänään on tasan 100 vuotta siitä kun Mrs Dalloway ilmestyi. Kirja oli Woolfin neljäs romaani ja läpimurto kirjailijana. Woolfista tuli tunnettu ja arvostettu viimeistään nyt. Julkaisun aikaan Mrs Dalloway sai sekä kiittäviä että hämmentyneitä arvioita – mikä oli ehkä tyypillistä uudenlaisille modernistisille teoksille, jotka poikkesivat totutusta realistisesta kerronnasta.
Kiitosta sai erityisesti Woolfin kielen kauneus ja rytmi, teoksen psykologinen syvyys ja kyky kuvata ihmismieltä sekä ajankuvan tarkkuus: sodan jälkeinen Lontoo, yhteiskuntaluokat ja henkinen ilmapiiri.
Kritiikkiä tuli juonen vähäisyydestä – kaikki tapahtuu yhden päivän aikana, eikä kirjassa ole perinteistä draaman kaartaja Woolfin kokeellisesta tyylistä: tajunnanvirta oli monille lukijoille vieras ja haastava. Konservatiivisemmat kriitikot kaipasivat selkeämpää rakennetta ja perinteisiä henkilöhahmoja.
Sen sijaan kriitikko Arthur S. McDowall kirjoittaa The Times Literary Supplement -arviossa (21.5.1925), Mrs Dallowaysta hienostuneena ja kokeellisena romaanina, joka tavoittaa arkisen elämän ohikiitävyyden ja sisäisen jatkuvuuden. McDowall toteaa, että teos sijoittuu yhteen päivään Lontoossa, ja se kuvaa henkilöiden ajatuksia, muistoja ja kohtaamisia kuin ”tajunnanvirtana”. Woolf yhdistää saumattomasti ulkoisen ja sisäisen maailman; tuloksena on runollinen ja syvästi inhimillinen romaani.
Kriitikko kiittää Woolfin kykyä tavoittaa tietoisuuden liikehdintä ja elämän hauraus, mutta huomauttaa myös, että sivuhenkilöt jäävät osin ohueksi ja kerronnan nopeus voi heikentää tyylistä nauttimista. Silti romaani onnistuu herättämään lukijan tietoisuuden ja elämänilon.
“Here, Mrs Woolf seems to say, is the stream of life, but reflected always in a mental vision.”
Woolf-lukupiiri rakasti kirjaa, niin minäkin. Se on yhtä aikaa hengästyttävä ja ilmava, täynnä tunteita ja samaistuttavia kohtaamisia itsen ja ulkoisen todellisuuden kanssa. Se paljastaa hahmojensa kautta inhimillisen epävarmuuden sosiaalisissa tilanteissa. Sen henkilöhahmot kipuilevat elämänvalintojensa kanssa kuten mekin: otimmeko oikean suunnan jossain risteyskohdassa, olisiko pitänyt valita toisin?
Ajatuksiani syvemmin kirjasta Mrs Dalloway täällä.
Jo muutamia vuosia sitten Lontoon kirjakaupasta käsiini sattui pieni kirjanen Mrs Dalloway’s Party. Ostin tämän alunperin ystävälleni J:lle lahjaksi sillä hän on väitellyt juhlimisesta jopa tohtoriksi. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa. Lopulta päädyin tilaamaan sen myös itselleni. Lukemisen aika tuli Woolf-piirin Mrs Dallowayn kohdalla. Kirjaseen on koottu Woolfin novelleja, jotka liittyvät jonkinlaiseen juhlatietoisuuteen. Monista niistä on itse asiassa melkein suoraan siirtynyt osia Mrs Dalloway -kirjaan. Kuten vaikkapa novelli The New Dress, joka kuvaa juhlissa olevan epävarman Mabelin sisäistä maailmaa. Mabel on tilannut uuden mekon, mutta se ei ole niinkään uuden muodin mukainen kuin persoonallinen, se ei ole yhtä kallis kuin muilla ja Mabel kokee itsensä toisen luokan kansalaiseksi Clarissa Dallowayn juhlissa.
We are like flies trying to crawl over the edge of the saucer … She saw herself like that – she was a fly, but the others were dragon-flies, butterflies, beautiful insects, dancing, fluttering, skimming, while she alone dragged herself up put of the saucer.
Mrs Dallowayssa juhlat ovat pääosassa, vaikka eivät lopulta vie kirjassa tilaa kuin lopussa. Juhlien ajatus kuitenkin pyörii romaanin taustalla. Ajatus ihmisten kokoontumisesta, odotus, pukeutuminen, kuin teatterinäytökseen valmistautuminen. Juhliin valmistautuminen liittyy kaikkeen. Tuntuu siltä, että Clarissa Dalloway päätyy muistelemaan elämäänsä ja valintojaankin vain siksi, että tietää tapaavansa tuttaviaan, joiden elämään omaansa vertaa. Juhlissa on itsessään jotain kiinnostavaa. Saako juhliin edes kutsun?
Leonard Woolf kuvasi kirjassaan Downhill All the Way kuinka ajatus juhlista kiihdytti Virginiaa, hän reagoi herkästi juhlan henkiseen ja fyysiseen kiihtymykseen – kehon ja mielen lämpötilaan, melun loputtomaan pulputukseen. Häntä kiinnosti juhlatietoisuus (”Party consciousness”), jonkinlainen kollektiivinen ja sosiaalinen tietoisuus, jossa kaikki ovat samassa paikassa läsnä, kuitenkin oman mielensä sisällä, omien salaisten ajatusten kanssa. Se mitä sanotaan ei aina ole se mitä ajatellaan. Juhla kohottaa arkea ja samalla paljastaa oman elämän puutteet. Kaikki pyrkivät esittämään parastaan ja vain omassa mielessä liikkuvat puutteet. Omaa vaillinaisuutta paikataan sitten juoruilemalla tai ilkeilemällä.
Samalla juhlissa rakennetaan omaa identiteettiäkin suhteessa muihin.
Päiväkirjassaan 18. marraskuuta, 1924 Woolf pohtii juhlien olemusta ja tekstissä pilkahtaa tämän epäusko omiin kirjoittajan taitoihinsa:
That is the only merit of these parties, that individuals compose differently from what they do in private. One sees groups; gets wholes; general impressions; from the many things being combined. No doubt Proust could say what I mean – that great writer whom I cannot read when I’m correcting, so persuasive is he. He makes it seem so easy to write well; which only means that one is slipping along on borrowed skates.
Kirjan Mrs Dalloway’s Party esipuheessa brittiläinen kirjallisuudentutkija Stella McNichol kertoo, kuinka Virginia Woolf oli vuonna 1922 suunnitellut kirjaa, josta sittemmin tuli Mrs Dalloway (jonka työnimenä oli Woolfilla pitkään The Hours):
Oct. 6th 1922
Thoughts upon beginning a book to be called, perhaps, At Home: or The Party
”This is to be a short book consisting of six or seven chapters, each complete separately. Yet there must be some sort of fusion! And all must converge upon the party at the end.”
Kirjasta tuli kuitenkin erilainen, harmonisempi kokonaisuus. Sen sijaan Mrs Dalloway’s Party on koottu tavallaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Se sisältää 7 Virginia Woolfin kirjoittamaa luonnosta, jotka tämä on kirjoittanut joko valmistuneeseen romaanin, mutta hylännyt ne tai hän on kirjoittanut ne Mrs Dallowayn julkaisemisen jälkeen kun hänelle on jäänyt “juhlatietoisuus” päälle.
Mrs Dalloway in Bond Street on Virginia Woolfin itsensä julkaisema kertomus, 4 kertomuksista on Leonard Woolfin julkaisemia Virginian kuoleman jälkeen ja 2 on ennen julkaisemattomia. Tarinat ovat toisiinsa liittymättömiä kuvauksia juhlista, eri ihmisistä, eri tapahtumista. Ne antavat kuitenkin kiinnostavan näkymän Virginia Woolfin ajatukseen juhlien maailmasta. Juhlien kautta saattaa paljastua jotakin, mikä arjen epäselvyydessä usein jää näkymättömäksi. Juhlien valossa ja niihin liittyvän sosiaalisen paineen vuoksi ihmiset ovat haavoittuvaisia, tulevat alttiiksi; hyvälle ja pahalle. Arvostelulle, ihastumiselle, pahastumiselle, imartelulle.
Their eyes met; collided rather, for each felt that behind the eyes the secluded being, who sits in darkness while his shallow agile companion does all the tumbling and beckoning, and keeps the show going, suddenly stood erect; flung off his cloak; confronted the other. It was alarming; it was terrific.
Juhlissa jokainen esittää jotain versiota itsestään, onko se todempi vai vähemmän tosi kuin arkiminä?
Clarissa Dalloway pohtii kertomuksessa elämäänsä vähän samoin kuin lopullisessa romaanissa:
Life had passed over her like a wheel, life was not what it had seemed then – it was like this party.
Tarinat ovat kiinnostavia, mutta ilman “liimaa” ne jäävät ilmaan leijumaan. Teemat ovat samankaltaisia: ihmisen oman sisäisen elämäkokemuksen yksinäisyys, elämän valinnat, elämän hetkellisyys.
The soul – for she was conscious of a movement in her of some creature beating its way about her and trying to escape which momentarily she called the soul – is by nature unmated, a widow bird; a bird perched aloof on that tree.
Virginia Woolf pohtii päiväkirjassaan 19 kesäkuuta, 1923 kuuluisuutta ja sitä, kestääkö hänen tyylinsä ja teoksensa aikaa:
Do you like becoming famous? Marjorie (Joad) asked me yesterday. The truth is I’m being pushed up, but many people are saying that I shant last & perhaps I shant. So I return to my old feeling of nakedness as the backbone of my existence, which indeed it is.
Tapasimme Woolf-piirin kanssa viime kuussa kirjan äärellä yli satapäisenä joukkona. Tuolloin ajattelin, että uskoisitkohan Virginia, että näin siinä kävi. Tapasi havainnoida ihmistä ja elämää on iätön, taiteesi elää ja hengittää.
Mrs Dallowaysta ilmestyy uusi suomennos marraskuussa, kääntäjänä taitava Kaijamari Sivill.
Hyvää syntymäpäivää Mrs Dalloway!
