101 tapaa hylätä menestyskirja

Kustannusmaailmassakin tehdään isoja virheitä. Joku hylkää kirjan, josta toinen leipoo menestyksen. Kiehtovaa on se, että mehän tiedämme vain ne tarinat, jotka ovat päättyneet hyvin. Me emme tiedä mitään niistä klassikoista, joiden olemassaolon joku tympiintynyt tai tapoihinsa kangistunut kustannusmaailman päättäjä on meiltä kieltänyt.

Tarina J. K. Rowlingista ja hänen käsikirjoituksensa yli kymmenen hylkäyspäätöstä kuuluu kirjallisuuden tunnetuimpiin tarinoihin. Se on niin täydellinen tarina itse asiassa, että tuntuu melkein fiktiolta. Tarina on tietysti kiinnostava siksi, että lopulta kun Harry Potterit kustannettiin ne olivat huikea menestys: yli 400 miljoonalla myydyllä kirjalla se on kaikkien aikojen myydyin kirjasarja, josta vielä tehtiin elokuvasarja, joka sekin yltää toiseksi eniten tuottaneeksi elokuvasarjaksi kautta aikojen.

Eli tälläkin tarinalla on kaksi puolta. Tai ehkä kolme. Ensinnäkin Rowlingin oma puoli tarinasta, varaton yksinhuoltaja, joka kirjoitti kahviloissa koska kotona oli kylmä, lähetti tarinaansa kustantajille, sai hylkäyspäätöksen toisensa jälkeen, mutta sinnikkäästi jatkoi yrittämistä ja lopussa hänet palkittiin ruhtinaallisesti. Melkein kuin fiktiivinen opetusromaani vaikkapa kaikille, jotka pyrkivät toteuttamaan unelmaansa.

Ja sitten on se tarinan toinen puoli.

Jokainen niistä kustannustoimittajista, jotka hylkäsivät tämän tulevan menestyskirjan, kokonaisen kirjasarjan. Voisi kuvitella, että jokainen näistä tutkiskeli itseään jälkeenpäin ja totesi ehkä mokanneensa. Palasi ehkä muistiinpanoihinsa vielä tarkastelemaan miksi kirja ei voi mitenkään menestyä. Ja voisi kuvitella, että myös pomo on käynyt kysymässä, että miksi h*****issä kilpailija sai kaikkien aikojen myydyimmän kirjasarjan emmekä me?

Ja sitten on vielä se kustannustoimittaja, joka uskalsi tarttua erikoiseen käsikirjoitukseen juuri siksi, että se oli erilainen, omanlainen, tulisi luomaan jopa oman lajityypin. Kukaan ei varmasti voinut ennustaa tulevaa menestystä, mutta jollain oli rohkeutta tarttua kirjaan ja kirjailijaan kiinni. Ja itse asiassa ilmeisesti oli niin, että päätöksen tekikin lapsi. Kustannustoimittajan 8-vuotias tytär vaati saada lukea tarinan loppuun.

J.K. Rowling on kuitenkin vain yksi tällainen tarina.

Kustannusmaailma on täynnä kirjoja, joiden julkaisu on ollut vähintäänkin vaakalaudalla. Ja joita ilman olisi vaikea kuvitella enää kirjamaailmaa. Jos aihe kiinnostaa, käy tekemässä The Guardianin todella kiinnostava ja valaiseva kisa aiheesta: mitkä kirjat on aikoinaan hylätty ja millä perusteilla.

Tässä artikkelissa vähän taustoja näihin hylkäyspäätöksiin.

Täällä vielä hylkäyskirjeitä mm. Tolkienille, Steinbeckille ja Updikelle. Tosin Vonnegutin kohdalla alkoi  epäilyttää, että voivatko nämä todella olla aitoja. Kustantajan viesti oli vähintäänkin lyhyt ja suora: ”Fuck”.

Ja jos edelleen kiinnostaa, täällä ja täällä vielä lisää tätä tavaraa.

Olisi hauska kuulla suomalaisilta kirjailijoilta näistä kokemuksista. Mitkä kirjat puuttuisivat omasta kirjallisuushistoriastamme jos kirjailija olisi muutamasta hylkäyspäätöksestä lannistunut? Ja toisaalta kustannustoimittajilta myös, miltä tuntuu kun kilpailija kustantaakin menestyksen, joka kävi omissakin käsissä.

4 kommenttia artikkeliin ”101 tapaa hylätä menestyskirja”

  1. Jos julkaisupäätökset olisivat tiedettä, pitäisi epäilemättä myös huomioida kaikki ne hylkäykset jotka on tehty aiheellisesti. Ja kaikki ne julkaistut kirjat jotka olisi kannattanut hylätä. Mikäköhän lopulta on oikeasti ”false negative”-osuus kaikista päätöksistä…
    (ja Telegraphin jutun hylkäyskirjeet Steinille ja Hemingwaylle ovat kyllä erittäin osuvia 🙂 )

  2. Tuokin on totta. Myynti taitaa kertoa aika selvästi sen, kannattiko julkaista. Vai kertooko sittenkään? Esimerkkinä vaikkapa Stoner, joka julkaisuaikanaan ei juuri herättänyt huomiota, mutta ”nousi haudasta” nyttemin.

    Ottaen huomioon kuinka paljon kustantamot saavat käsikirjoituksia ja kuinka ehkä tiukoilla aika on, onkin kiinnostavaa kuinka moni ”lipsahtaa” käsistä tai silmistä vain vahingossa. Tämä toki täysin spekulatiivista, oletan, että kustantamot suhtautuvat hommiinsa huolellisesti.

  3. Mutta nykyään kuka vain voi julkaista! Yksin Marsissa oli alkujaan nuoren nörtin, Andy Weirin, netissä ilmaiseksi julkaisema tarina, jonka kustantaja löysi – nyt käännösoikeudet on myyty 34 maahan ja Ridley Scott teki kirjan pohjalta elokuvan, jolla on hyvät mahikset oscareissa.

  4. Myynti on vähän arveluttava mittari koska erikoisemmilla teoksilla se jää aina vähän marginaaliseksi, ei kannattaisi julkaista sitä Gertrude Steinia tai 99% suomalaisista runoilijoista (ja pitkäaikaisvaikutuksia ja suosion muutoksia suuntaan ja toiseen on tietysti myös, arvonsa on myös niillä oman aikansa päiväperhoilla joita kukaan ei lue kahdenkymmenen vuoden päästä…)

    Varmaan myös on mukana sattumaa josko sen manuskan sattuu lukemaan henkilö jonka esteettiset käsitykset ovat täysin vastakkaiset…ja tietysti kyseisen kirjan pitää sopia kustantajan linjaan. Olisi varmaan outo kokemus saada käsiinsä tuollainen J.K.Rowlings ja vieläpä havaita että tässä olisi nyt lupaava juttu, mutta kun kyseisessä kustantamossa ei julkaista lainkaan lanua (ja silloin vaikka se julkaistaisiin ei ehkä olisi lainkaan osaamista saada oikeanlaista markkinointia, jolloin teos julkaistaisiin mutta se ei ehkä muodostuisi miksikään ilmiöksi…kyllä hyväkin kirja pystytään tappamaan huonolla markkinoinnilla).

    Suhtaudun myös vähän kyynisesti näihin itsejulkaistjen tekstien tuhkimotarinoihin, jokaista menestyksekästä omakustantajaa kohti on kirjaimellisesti tuhansia tuntemattomuuksia (jokainen aktiivinen lukija voi esim. pohtia kuinka monta omakustannetta lukee vuodessa. Mutuilen että harvalla määrä ylittää kolmea ja kohtalaisen monella määrä on pyöreä nolla).

Kommentointi on suljettu.