”When thoughts and ambitions collide, heartbeats can’t help but take on a new cadence.”
Lukiessani kirjaa Madame Matisse, joka perustuu tosielämän tapahtumiin, kuljin mielessäni koko ajan henkilöiden mukana Pariisissa ja erityisesti Nizzassa. Muutama vuosi sitten kävin Nizzassa pienessä kotimuseossa, jossa taiteilija asui ja loi viimeiset vuotensa. Kun joku koputti kirjassa oveen, tiesin, mihin oveen tämä koputti. Tuntui moniaistilliselta liikkua Nizzan kesässä ja puutarhan tuoksuissa.
Kun lopetin kirjan, yritin etsiä tätä Matisse-museota netistä, mutta siitä ei löytynyt mitään mainintoja. Nizzassa on kyllä suuri Matisse-museo, sekin todella upea ja esittelee taiteilijuuden kaarta. Lähellä Nizzaa, Vencessa, on Henri Matissen suunnittelema ja koristelema kappeli: Chapelle du Rosaire de Vence eli Ruusukon kappeli.
Kyseessä on pieni katolinen kappeli, jota Matisse itse piti mestariteoksenaan. Hän työskenteli kappelin parissa vuosina 1947–1951 (Matisse kuoli vuonna 1954) ja suunnitteli paitsi lasimaalaukset ja seinämaalaukset myös liturgiset esineet, papinvaatteet ja jopa arkkitehtuurin yhteistyössä arkkitehdin kanssa. Matisse teki kappelin kiitokseksi dominikaaninunnalle, joka oli hoitanut häntä sairauden aikana. Elokuussa olen menossa Nizzaan ja tämä kuuluu nähtävyyksien listaan.
Mutta missään ei ole mainintoja siitä hieman jo pölyisestä kotimuseosta, jossa Matisse asui.
Googlailen lisää, pyydän ystävältäni ChatGPT:ltä apua: taidemaalari, Nizza, kotimuseo, sairas, vanha, kukkuloilla. No niinpä: kyseessä olikin Auguste Renoir. Olen siis kulkenut koko romaanin väärissä paikoissa, väärien mielleyhtymien keskellä. Mikä pahinta, Renoir ei mielessäni enää koskaan ole asunut siellä missä asui, sillä se muisto kuuluu nyt Henri Matisselle…
Muistot: kertomuksia, joita itsellemme kerromme tapahtumista, joita meille on tapahtunut ja joita väritämme jokaisella muistelukerralla hieman erivärisillä tusseilla, kunnes muisto on jotain epätodellista. Todellisuudessa jotain, mikä ei koskaan tapahtunut tavalla, jonka muistamme. No, sinnepäin kuitenkin. Tässä tapauksessa sekä Renoir että Matisse mahtuvat kuitenkin samaan kaupunkiin.
Sophie Haydock on brittiläinen kirjailija ja journalisti, jonka esikoisromaani The Flames kertoi naisista, jotka poseerasivat taiteilija Egon Schielelle 1900-luvun alun Wienissä. The Times nimesi sen vuoden 2022 parhaiden historiallisten romaanien joukkoon. En ollut edes kuullut koko kirjasta mitään, mutta Madame Matissen jälkeen se menee lukulistalle. Madame Matisse ilmestyi vasta maaliskuussa ja löysin sen Lontoon kirjakaupasta huhtikuun vierailulla.
Tekoäly-ystäväni muuten totesi, että ”Vaikka suomennoksia ei vielä ole, Haydockin teokset voisivat kiinnostaa suomalaisia lukijoita, erityisesti taiteen ja historian ystäviä. Jos olet kiinnostunut lukemaan hänen kirjojaan suomeksi, voit harkita toiveen esittämistä suomalaisille kustantamoille, kuten WSOY:lle, Otavalle tai Gummerukselle.”
Vinkkinä siis WSOY:lle, Otavalle tai Gummerukselle : )
Madame Matisse on kirja, jota on vaikea päästää käsistään.
Kirja kertoo kolmesta naisesta taiteilija Henri Matissen elämän ja taiteen taustalla. Oikeastaan jonkinlaisesta kilpailusta olla Madame Matisse. Naiset ovat
Amélie Matisse: Taiteilijan vaimo, joka tuki miestään lähes neljän vuosikymmenen ajan, uhraten omat unelmansa ja resurssinsa hänen taiteensa hyväksi.
Lydia Delectorskaya: Venäläinen pakolainen, joka löysi paikkansa Matissen ateljeessa ja nousi hänen muusakseen ja assistentikseen, monella tavalla kuin puolisona, aiheuttaen jännitteitä perheessä ja lopulta Amélien lähdön kotoaan.
”People think it’s uncontrollable lust for another that destroys a union. But any bond can be broken with a little attention, a little kindness. It’s the lack of it that kills.”
Marguerite Matisse: Henrin tytär, joka tasapainoilee vanhempiensa välisessä ristiriidassa ja etsii omaa paikkaansa Madame Matissena taiteilijaisän varjossa.
Romaanissa kuljetaan 1930-luvun Ranskassa, Pariisissa ja erityisesti Nizzan alueella. Se käsittelee isoja teemoja kuten lojaalisuus, intohimo, petos ja itsensä uhraaminen. Haydock pääsee hienosti hahmojensa sisään ja tuo esiin, kuinka naiset vaikuttivat Matissen taiteeseen ja elämään. Samalla hän tuo madamet itsenään esiin, myös heillä on merkittävä tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi. Päällimmäiseksi jää silti apea tunne naisten elämän toisarvoisuudesta: lopulta nämä muistetaan Matissen kautta, omat unelmat ja toiveet on työnnetty syrjään. Poikkeuksena ehkä kuitenkin tytär, Marguerite, joka tuntuu löytävän lopulta jotain omaa, rohkeutta ja voimaa.
”We are our environments, she knows all too well, and we become different versions of ourselves depending on who we surround ourselves with.”
Haydock ei säälittele naisiaan vaan kertoo tarinan upeasti jokaisen näkökulmasta, toimijana.
Kirja on kiinnostava historiallinen romaani, jota lukiessa tuntuu siltä, että taiteen, henkilökohtaisten draamojen ja ajan kulttuurisen ja henkisen ilmapiirin kautta pääsee kiinni johonkin Matissen ajattelun ja taiteellisen visionkin ytimeen. Taiteen tekemisen pakkoon.
”People with vision have taught her you need to break with the past in radical ways in order to embrace what the future might offer. The world is always being smashed and remade.”
”You wouldn’t be relevant at all if you weren’t fighting against something that demands to be changed.”
(Luku)elämän suuria hetkiä on se kun luettu kirja johdattaa toiseen kirjaan ja jo aiemmin hankittu kirja loksahtaa juuri oikeaan lukuhetkeen.
Niinpä kaivan hyllystäni seuraavaksi luettavaksi Jack Flamin kirjoittama Matisse and Picasso – The Story of Their Rivalry and Friendship, jonka hankin Picasso-museosta samalla matkalla muutama vuosi sitten Antibes’sta, jonne on autolla matkaa Nizzasta vajaa tunti. Ja kyllä, tarkistin asian. Se museo on paikallaan, se on Picasson ja muistoni siltä osin vastaavat todellisuutta.
”Whatever you make a decision about in life – whether it’s what to wear or who to marry or anything in between – the choice ends up being the only one you could have made. So there’s no reason to fret, or to consider alternatives. Just go with the instinct that fuels yous heart.”
Sitaatit kirjasta Madame Matisse.
