”I explained that people don’t become poets. They either, as they grow up, become not-poets, or they stay poets.”
Olen varmasti maailman parhaiten valmistautunut kirjoittaja. Sanotaan, että osatakseen kirjoittaa on luettava. Olen lukenut tuhansia kirjoja elämässäni. Sanotaan, että kirjoittamista ei oikein voi opettaa, mutta se ei estä minua hankkimasta (eikä kirjailijoita kirjoittamasta) erilaisia oppaita.
Kaiken tämän lukemisen seurauksena minulla ei tietenkään ole ollut aikaa kirjoittaa: kirjoittamisen maailmaa avaavat kirjat toimivat vaaleanpunaisena unelmalukemistona tai turvallisena ja tehokkaana prokrastinaatiotyökaluna. Tuntuuhan se kuitenkin hyödylliseltä, edistää kirjoittamista?
Kirjoittamisen oppaat ovat kuitenkin usein samalla jotain syvällisempää. Niiden sivuilla väräjää ihmisen sisällä asuvan luovuuden herkkä liekki. Itseilmaisun vaikeus ja välttämättömyys. Eläminen täydellä sydämellä siitäkin huolimatta, että se tuntuu vaaralliselta, itsensä altistamiselta kritiikille. Jos ei muulle niin omalleen.
”If anyone has tried to stop me, it’s been that little negative voice in my head that says I’m not good enough, or no one will care what I have to say, or my idea isn’t very interesting. And my job is to turn down the volume of that little voice – the ’inner critic’ we sometimes call it – and believe in myself and keep going.”
Maggie Smithin kirja Dear Writer on kirja, jossa Smith on kuin vanha ja tutu ystävä, joka vähän patistaa, mutta ennen kaikkea rohkaisee ja varovasti työntää sinua lankulta alas. Olemmehan molemmat kirjailijoita. Esipuheessa hän puhuttelee kirjoittajaa meissä todeten, että se, että lukija lukee hänen kirjaansa kertoo hänelle, että lukija on ihminen, joka rakastaa taidetta. Olemme sukulaissieluja. Olemme ihmisiä, jotka kiinnittävät huomiota, jotka lähestyvät muita ja maailmaa avoimuudella ja uteliaisuudella, ja jotka löytävät kauneutta odottamattomista paikoista.
Niin no, en aina. Usein kiiruhdan elämysten ohi. Elämässä on kiire ja tekemistä riittää. Pysähtyminen alkaa olla hemmottelua. Mutta kyllä – toiveissani, sisäiseltä identiteetiltäni olen juuri sitä.
Smith toteaa pitävänsä minusta. Eikö se nyt ole jo vähän liikaa, punastelen…
”I want to write and read pieces that lean towards wonder and rediscovery – toward questioning rather than knowing, toward authenticity and sincerity rather than irony and cynicism.”
No, tykkään minäkin Smithistä.
”You’re not for everyone, but the people you are for will find you. Just keep going.”
Tämä on konstailematon ja kaunis kirja kirjoittamisesta, elämisestä ja kokemisesta. Oman äänen löytymisestä. Smith on yhdysvaltalainen kirjailija, runoilija ja esseisti, joka on tunnettu herkästä mutta voimakkaasta tavastaan käsitellä teemoja kuten menetys, toivo, äitiys ja elämän uudelleen rakentaminen. Hän nousi laajempaan tietoisuuteen runollaan Good Bones (2016), joka levisi viraalisti sosiaalisessa mediassa ja sai maailmanlaajuista huomiota.
Kirjassa Smith käsittelee kirjoittamista myös omakohtaisesti omien runojensa kautta. Hän käsittelee niin kateutta kuin kilpailuakin todeten, että toisia vastaan kilpaileminen kumpuaa niukkuusajattelusta: ikään kuin menestystä olisi vain rajallinen määrä, ja jos joku muu saa sitä, se on itseltä pois. Sen sijaan itsensä kanssa kilpaileminen, pyrkiminen kehittymiseen ja oman äänen ja taidon hallinnan tavoittelu, perustuu runsauden näkökulmaan, ns. growth mindsetiin.
Hän käsittelee myös lukemista, kuten jo sanottu, lähes jokainen kirjailija ja kirjoittaja korostaa lukemisen merkitystä tiellä oman äänen löytymiseen. Lukeminen on avain muutokseen. Smith kirjoittaa, ettei hakeudu kirjallisuuden pariin saadakseen lohtua – ei kirjoittajana eikä lukijana. Hän lukee ja kirjoittaa muuttuakseen, nähdäkseen uudella tavalla, tarkistaakseen omaa ajatteluaan. Muutos on lohdun vastakohta ja venyttää lihaksia, joiden olemassaolosta ei ehkä edes tiennyt. Lopulta se vahvistaa.
Lopulta sanoma tiivistyy ehkä samaan kuin monella aikaisemmalla kirjoittajalla, joka jakaa viisauksiaan, mm. Julia Cameronilla jo legendaarisessa The Artist’s Way:ssä: kysymys ei ole luovuuden rakentamisesta vaan sen vapauttamisesta. Täydellisyyden tavoittelusta luopumisesta ja lopulta vapaudesta tuottaa sotkuista ja epätäydellistä tekstiä, epäonnistua ja yrittää uudelleen. Luovuus on työtä ja sen pitääkin olla rankkaa, toteaa Smith.
Hän siteeraa George Saundersia:
”Don’t be afraid to be confused. Try to remain permanently confused. Anything is possible. Stay open, forever, so open it hurts, and then open up some more, until the day you die, world without end, amen.”
Lopulta riippumatta kriitikoista, myyntiluvuista tai teoksen vastaanotosta ylipäätään kyse on omasta kädenjäljestä:
”Remember: If you don’t do your work, it won’t exist. Make sure that it does.”
