Odotan tytärtäni ravintolassa. Normaalisti ottaisin käsiini kännykän (kuten niin moni muukin täällä odottava ihminen) ja skrollaisin niitä näitä tämän 5-10 minuuttia. Tällä kertaa olen kuitenkin valmistautunut. Olen ärsyyntynyt itseeni ja kännykän käyttööni. Nappaan puhelimen heti kun tylsistyn, odotan, ahdistun tai kun vaikkapa työtehtävässä on hankala paikka ja tuntuu, että eteneminen vaatii liikoja. Otan puhelimen käteeni ajatellen, että katson vain nopeasti uutiset, mutta päädyn usein liian pitkään luuppiin, jossa pyörin sähköpostin, uutisten, somen ja viestiviidakon syövereissä niin, että aika valuu käsistä. On tunne, että en pysy mitenkään tämän nopeasti liikkuvan maailman perässä ja lisäksi sosiaalinen media luo epäonnistumisen, tyytymättömyyden ja turhan haluamisen tunteita.
Olen päättänyt toimia toisin ja siksi kaivan nyt laukustani kirjan, jonka olen ottanut mukaan nimenomaan tällaisia hetkiä varten: se on skrollauskirja.
Skrollauskirjan tarkoitus on selkeä: se korvaa jatkuvan, pakonomaisen puhelimen skrollaamisen tylsissä odottavissa hetkissä: ravintolassa jos odotan seuralaista, annosta tai laskua, töissä kun odotan palaverin alkua, apteekissa kun odotan omaa vuoroani, kokatessa kun odotan pastaveden kiehumista. Se korvaa skrollaamisen, mutta tekee vielä paljon muuta.
Tällä kertaa kirjana on Milan Kunderan pitkä essee The Curtain, joka jakautuu seitsemään osaan. Luen siitä mihin olen edellisellä kerralla jäänyt:
… man is separated from the past (even from the past only a few seconds old) by two forces that go instantly to work and cooperate: the force of forgetting (which erases) and the force of memory (which transforms).
Jään hetkeksi pohtimaan ajatusta: kuinka rakennamme menneisyyttä muistin kautta uudelleen, luomme tarinaa, jossa on jotain mieltä, kaari, merkitys. Sattumat tuntuvat kohtalolta. Kuinka meille on oleellista ylläpitää jotain kertomusta omasta itsestämme ja elämästämme ja kuinka unohdus ja muistaminen toimivat kertojan työkaluna, jotta tarina saa muodon, joka miellyttää. Kun tyttäreni palaa pöytään, käymme pienen keskustelun tästä.
Kyllä tämä aina Trumpin somepostausten päivittelyn voittaa! Skrollauskirja itsessään toimii vastalääkkeenä odottamisen tylsyydelle. Hitto, sehän suorastaan saa rakastamaan myöhästelevää ystävää; ehtii lukea enemmän!
Teknologia on mahtava apulainen ja tekoäly-ystävä upea assistentti. Some on kiehtova ja villi maailma, josta löytää aina jotain uutta ja kiinnostavaa, josta villiintyä. Ylläpidän sosiaalisia suhteita ystävieni kanssa usein puhelimella; osan kanssa asumme eri maissa ja niilläkin, joiden kanssa asumme samassa kaupungissa, on kaikenlaisia kiireitä. Puhelin on mahtava tapa ylläpitää myös perhechattia: olla yhteydessä silloinkin, kun se fyysisesti ei ole mahdollista. Teknologia on kuitenkin parhaimmillaan silloin kun sitä käyttää tiedostaen ja väitän, että teemme niin yhä harvemmin. Se ei ole sattumaa tai vahinko. Maailman terävimmät aivot tekevät tänäänkin kaikkensa keksiäkseen tapoja addiktoida meidät puhelimemme eri sovelluksiin. Yhä useammin ne myös onnistuvat. Kännykän päämäärätön skrollaaminen taas ei tee meille mitään hyvää: se pilaa keskittymiskyvyn, syö palauttavat tauot ja estää mielen terveellisen harhailun.
Nopeasti vaihtuva ja jatkuvasti uusia ärsykkeitä tarjoava digitaalinen sisältö on useissa tutkimuksissa yhdistetty työmuistin häiriöihin, kognitiiviseen väsymykseen ja vaikeuksiin ylläpitää tarkkaavaisuutta. Fyysinen kirja tekee melkein päinvastoin. Se ei yritä kaapata huomiotamme yhä uudelleen, vaan antaa meille keskittymisen kautta itse asiassa lisää aikaa ja elämään väljyyden tunnetta.
Puhelin on multitaskaajan pirullinen työkalu, joka ei kannusta keskittymiseen. Se ei innosta luomiseen ja kuvitteluun vaan turruttaa kuluttamiseen; somesisällön, uutisten, vaikuttajien suosittelemien tuotteiden ja palveluiden. Se on innostujalle loputon viidakko, joka kutsuu addiktoitumaan. Oli kyse sitten uutisista tai somesisällöstä, puhelin kannustaa reagoimaan: ahdistumaan, pelkäämään, vihastumaan, kiihtymään.
Siksi skrollauskirjan on oltava fyysinen kirja.
Fyysinen kirja ei pingaa viestejä ja huuda huomiota välkkyvin värein mihinkään muualle kuin riveihin ja niiden väleihin, omaan mielikuvitukseen ja kirjailijan luomaan maailmaan. Se on kuin turvasatama kaikesta ulkopuolella olevasta ja kehottaa olemaan läsnä. Se kääntää lempeästi, mutta päättäväisesti huomion itseensä ja antaa mielelle luvan viipyä yhdessä paikassa.
Ja samalla kirja toki avaa maailmoja. Hetki mielikuvitusmaailmassa riittää jo siihen, että kun nostaa päänsä, on hetken hämillään – missä olinkaan? Se virkistää ja uudistaa.
Luen itse mielelläni eri formaateissa; fyysistä kirjaa, digitaalista kirjaa ja äänikirjaa. Jos pelkkää lukemista ajattelee, muotoseikat ovat makuasioita. Toinen tykkää äänikirjasta, toinen haluaa nähdä lauseita. Skrollauskirjan tarkoituksena on kuitenkin nimenomaan korvata puhelimella skrollaaminen. Sen tavoitteena on mahdollistaa syventyminen johonkin itselle merkitykselliseen sen sijaan, että elämä hetkineen valuu kuin vahingossa ohi.
Siihen tarvitsen fyysisen kirjan. Se tarjoaa jotakin harvinaista: tilan olla yhden asian äärellä ilman, että sama väline yrittää jatkuvasti houkutella jonnekin muualle. Sen algoritmi on ihmisystävällinen.
Skrollauskirjalle on muutamia oleellisia kriteerejä, jotka eivät niinkään liity kirjan lajityyppiin tai sisältöön. Kirja voi olla fiktiota, faktaa tai jotain siltä väliltä. Se voi olla jännäri, rakkausromaani tai self-help. Se voi olla mitä tahansa mitä kukin meistä muutoinkin lukee. Sen kriteerit ovat enemmän rakenteellisia ja fyysisiä:
- Sen pitää olla pieni. Skrollauskirjan pitää olla käyttöliittymältään kätevä ja sen pitää mahtua pieneenkin laukkuun. Se pitää olla ketterästi otettavissa käyttöön.
- Sen pitää olla kevyt. Skrollauskirjan pitää olla niin kevyt, ettei se paina kassissa olkapäitä eikä aamulla lähtiessä aiheuta vastustusta ottaa sitä mukaan.
- Sen on hyvä olla pehmeäkantinen. Pehmeäkantinen kirja taipuu pienempään tilaan, tarvittaessa jopa taskuun. Ja sille, joka pitää kirjoja liian pyhinä rutistamiseen totean: kirjoja on moneen tarpeeseen. On niitä, joita hellitään ja pyhitetään ja niitä, jotka ovat käyttötavaraa.
- Siinä on ideaalitapauksessa lyhyempiä tarinoita. Skrollauskirja voi olla novellikokoelma, ajatelmia tai runoja. Vähintäänkin mieluusti rakenteeltaan sellainen, että se sisältää lyhyempiä lukuja, jotta se on helppo myös lopettaa.
- Siihen pitää olla helppo sujahtaa. Skrollauskirjan pitää imaista mukaansa muutamassa minuutissa, keskellä päivää, bussipysäkillä tai kahvilan jonossa. Skrollauskirjan tehtävä on voittaa puhelin siinä pienessä hetkessä, jossa muuten ehtisi ”vain nopeasti vilkaista” jotain.
Ja skrollauskirjaa pitää saada vain skrollata. Toisin sanoen napata ajatus sieltä tai täältä.
Itse suosin usein runonteoksia. Kun toinen menee ravintolassa vaikkapa vessaan, voi sillä aikaa napata kirjan laukusta ja lukea yhden runon. Yleensä sitä ehtii vielä pohdiskella hetken itsekseen. Kun toinen palaa takaisin, on virkistynyt, kenties jopa kohottunut mieliala. Runon pohdintaa voi jatkaa hetken vielä kumppanin kanssa. Varmaa on, että sen jälkeen keskustelu on kiinnostavampaa kuin keskustelu lyhyen someskrollaamisen jälkeen.
Skrollauskirja vie lukemisen kautta siihen kuuluisaan flow-tilaan, jossa ympäröivä maailma hetkeksi häviää. Se on kuin pulahtaisi kylmään järveen, ottaisi muutaman vedon ja nousisi havahtuneena laiturille. Pieni valaistuminen arjen keskellä.
Seuraava skrollauskirjani on Mary Oliverin runoteos Dog Songs. Se odottaa jo valmiiksi laukussa. Jos olemme sopineet tapaamisen, voit puolestani myöhästyä rauhassa.
Ps. Jos tutkimukset/ajatukset paperikirjan ja ruudun eroista ja keskittymiskyvystä kiinnostavat, tässä muutama lähde: The Atlanticin podcast ja tutkimus keskittymättömästä ruudulta lukemisesta.