”Who are we? Yet everyone else seems to know who we are.”
Tämän kirjan kanssa taistelin. Aloitin suurin odotuksin. Rachel Cuskin teokset ovat kiinnostavia, haastavia ja pohdituttavia. Erilaisia ja rajoja rikkovia. Jo melkein 20 vuotta sitten olen kirjoittanut Cuskin kirjasta Arlington Park ja sen maailmasta käyttäen adjektiiveja synkkä, epätyydyttävä, terävä. Siinä hän pohtii mm. sitä, mihin nainen äidiksi tultuaan katoaa ja palaako hän sieltä koskaan takaisin. Cusk osaa myös olla yhtä aikaa raskas ja kevyt, hänen huumorinsa ei tosin ole mitään heleää laatua. Kirjasta Mykkäkoulu (suom. Kaisa Kattelus) arvio täällä. Tartuin siis innokkaasti kirjaan The Life of M heti kun se ilmestyi.
Olin hyvin lähellä jättää kirjan kesken. Ainoastaan se, että mieheni vakuutti sen olevan hieno, piti minut kirjassa kiinni. Kirja tuntui irralliselta, sekavalta ja suoraan sanoen tylsältä ja pitkäveteiseltä. Tankkasin silti loppuun ja vaikka en voi väittää lukukokemuksen olleen miellyttävä, se jätti silti jäljen.
Cusk pohtii kirjassaan sitä mitä me oikein olemme itsellemme ja muille, mitä me toisistamme lopulta tiedämme, kuinka me esitämme erilaisia rooleja ja lopulta sitä: kuka me oikein olemme. Hän tarkastelee sitä kolmen näkökulman kautta: I, M ja We. I, eli minä, on Cuskia itseään muistuttava hahmo, kirjailija, joka päättää kirjoittaa elokuvatähtiystävästään M:stä elämäkerran. M:n näkökulma on tämän elokuvatähden näkökulma (vai onko lopulta? ehkä se on vain kirjailijan luoma M?). We on pieni mysteeri: puhutaanko siinä kirjailijasta ja tämän miehestä vai M:stä ja kirjailijasta, kaikista niistä, vai kaikista meistä?
”In the midst of our lives we sometimes wake in the darkness and hear the sound of our own heart thudding in our ears. There is a moment of blank emptiness before the memory of who we are and of all we have done and have yet to do slowly begins to fill us.”
Cusk pyrkii tällä kirjallaan johonkin ja se jokin on vähän epämääräistä (mutta niin on identiteetitkin). Itse tulkitsen sen niin, että myös kirjan ”hahmoissa” on vihje: I M We = I’m We. Me olemme kaikki samaa, tai me olemme kaikki toistemme kanssa jotain.
Kirja aiheutti pienen kohun jo ennen ilmestymistään. Huhuttiin, että kirjan M perustuu Cuskin ystävättäreen Natalie Portmaniin. Cusk hyödyntää huhua (ellei ole itse synnyttänyt sitä!) haastatteluissaan eikä kiellä asiaa, mutta ei myönnäkään. Ajattelen, että on mahdollista, että Portman ja Cusk ovat yhdessä juonessa mukana. Lopulta nimittäin kysymys ei tietenkään ole Portmanista, ainakaan siitä Portmanista, joka tämä aidosti omana itsenään on. Kyse on pinnallisista havainnoista, joita joku ulkopuolelta tekee. Kirjan lopussa M toteaa kirjailijalle, että hahmo on selvästi hän, sillä kirjailija on kirjoittanut hänestä asioita, joita hän ei itsekään tunnista – siis niin intiimejä. Mutta eikö tämä juuri kerro siitä, että M ei ole kukaan ja toisaalta on kaikki. ”Mutta se et ole sinä. … Se ei ole kukaan.” hän sanoo M:lle. Se on fiktiota. Mikä sitten ei ole fiktiota?
Toisaalta koko kirja manifestoi kirjallisuuden arvoa: voimme tunnistaa itsessämme jotain, jota emme aikaisemmin edes olisi osanneet sanoittaa.
Cusk yrittää (ehkä) sanoa, että tänä näennäisen läpinäkyvänä jakamisen aikana me luulemme tietävämme ihmisistä enemmän kuin koskaan ennen, mutta todellisuudessa tiedämme ehkä itsestämmekin vähemmän. Elämme yhä enemmän kuvien ja roolien kautta. Kun näyttelemme erilaisia rooleja, kuka minä silloin enää olen? Mikä edes enää on aitoa? Tiedämmekö sitä itsekään?
”M, thinking about this, has the impulse to furrow her brow. But is that what people really do when they are thinking?”
”… I realised that I could not be myself around M. She was friendly, generous, disarmingly modest, yet everything I did or said in her company was false. It was as if I was acting, while M came across as authentic and real. It was as if she was the only one good enough at acting to attain reality.”
Näyttelijä vaikuttaa todellisemmalta tässä omituisessa todellisuudessa koska hän osaa näytellä aitoa parhaiten? Eikö somen selfietodellisuus ole juuri sellaista? Lopulta aito vaikuttaa epäonnistuneelta sillä sitä ei enää tunnista aidoksi. Ja toisaalta elämäkerrat ovat aina fiktiota. Niin tämäkin, jota kirjailija M:stä kirjoittaa. Se on vain näkökulma.
Kirja on teoksena siis puuduttava lukea, mutta jos jaksaa pohtia tekstiä ja ajatusta pidempään se toimii jonkinlaisena loputtomana aarreaittana tutkimukselle minuuteen, sinuuteen ja meihin ihmisiin ylipäänsä. Cusk riisuu ihmisistään kaiken persoonallisen pois ja pyrkii ehkä todistamaan, että identiteetti ei ole pysyvä ja staattinen vaan vuorovaikutteinen maailman kanssa. Elämäkin on sarja jonkinlaisia liikenneonnettomuuksia.
”We think of our own history as a series of collisions to which we attached a narrative of wrong and right that obscured their essential violence. We see that there was nothing especially intentional about the wrongs that were done to us. It was simply the collision of another character with our own.”
Törmäilemme maailmaan, hajoamme ja kasaamme itseämme jatkuvasti. Kun sitä pohtii, saattaa päätyä siihenkin lopputulokseen, että sillä on väliä, kuinka antaa maailman törmäillä itseensä. Ehkä tämän päivän suurin haaste ei ole se, että persoonallisuus on vuorovaikutteinen ja muuttuva (se on aina ollut) vaan se, että meluisassa maailmassa emme osaa varoa törmäyksiä vaan työnnämme itseämme huolettomasti kaikenlaisiin vaarallisiin risteyksiin (someskrollaamisen, klikkiuutisten ja jatkuvan vertailun maailman) kolaroitavaksi.
”Concentration is like a white field into which we levitate, leaving ourselves behind in time.”
Arvioissa Cuskin romaania pidetään kyllä älyllisesti kunnianhimoisena ja kielellisesti taitavana mutta samalla etäisenä ja ilmattomana – voin yhtyä tähän. Tästä puuttuu jokin sellainen raaka ja aito yhteys inhimilliseen ja samaistuttavaan kokemukseen. Mutta voihan olla, että juuri se on ollut Cuskin tarkoitus. Tämän tuotantoa ja kirjallista kunnianhimoa tuntien on vaikea uskoa, että se olisi vain taitamattomuutta, vahinko tai sattumaa.
Vielä siitä Portman huhusta. Kutkuttaa ajatus, että tämä on kaksikon yhteinen juoni. Cusk pystyy todistamaan kuinka fiktiivisiä ajatuksemme julkisuuden hahmoista ovat ja toisaalta kehittämällä tällaisen aihion, jossa Portman huhujen mukaan ei pidä siitä kuvasta, jonka Cusk hänestä kirjassa esittää – Portman todistaa myös jotain. Luulette tietävänne minusta jotain, ette tiedä mitään. Kuinka hän voisi ottaa siitä itseensä kun kirja on fiktiota – se on syntynyt Cuskin havainnoista, jotka ovat sellaisia, joita kuka tahansa ihminen, joka ei tunne Portmania voisi kirjoittaa. Kun taas havainnot tehdään aikaisempien juttujen ja juorujen perusteella, eikö fiktio vain paisu paisumistaan. Mikä enää muistuttaa mitään aitoa ihmistä? M on kirjassa täysin persoonaton ja etäinen hahmo, jossa ainoita tunnistettavia asioita ovat suunnilleen balettiaiheinen elokuvarooli ja Pariisi, kaupunki, jossa kirja tapahtuu (ja jossa sekä Portman että Cusk asuvat). Paitsi ettei Pariisikaan ole kirjassa Pariisi, vaan hahmoton kaupunki, joka voisi olla mikä tahansa ja missä tahansa kunhan siellä on ”one of a kind ugly tower”.
Cusk toimii kirjaan liittyvissä haastatteluissa kuin toimisi käsikirjoitetussa performanssissa. Haastatteluista on tullut kuin toinen taso kirjan viestille: Cusk ei sano yksiselitteisesti, että ”M ei ole Natalie Portman”. Hän pikemminkin väittelee toimittajan kanssa torjuen kysymyksen lähtökohdan. Kuinka M voisi olla olematta Portman kun M on ei kukaan ja kaikki. Se siis sisältää myös Portmanin. Boston Globen siteeraamassa NYT-haastattelussa hän kuvasi M:ää fiktiiviseksi rakennelmaksi, joka on syntynyt todellisten asioiden, keksittyjen rakennelmien ja henkilökohtaisen materiaalin sekoituksesta.
Voiko olla sattumaa, että koko Portman-kohu toisintaa romaanin oman loppukohtauksen? Näen mielessäni Portmanin ja Cuskin siemailemassa viinilasillisia jossain Pariisin bistrossa naureskellen kuinka hienosti tämä näytelmä upposi.
Kirjasta arvioita:
New York Times täällä.
Guardian täällä.
The New Yorker täällä.
Hesarin juttu Portman-kohusta täällä ja samasta aiheesta The New York Timesin juttu täällä.