On asioita, joissa kaikkein edistysmielisin ja kokeilunhaluisinkin huomaa olevansa konservatiivi. Kirjat kuuluvat monella tavalla itselläni siihen kategoriaan. Kirja on kirja, paperinen, kahiseva, tuoksuva, pölyinen, painava… Muutama vuosi sitten sain vielä väittelyn aikaiseksi väittäessäni, että sähköinen kirja ei koskaan lyö läpi siten, että kirjat poistuisivat kirjahyllyistä. Nyt joka kerta kun siivoan kirjahyllyäni tunnen lievää inhoa sitä tavaraa kohtaan mitä kirjat ovat. En niiden sisältöä tai merkitystä, mutta sitä tavaraa. Ja sitä kertyy koko ajan lisää. Ja kuinka montaa muka luen useamman kerran? Samaten lomamatkoille lähtiessäni lievästi halveksin itseäni tunkiessani painavia opuksia matkalaukkuun iPadin lähtiessä myös mukaan. Muuten vaan. Vaikka se voisi olla täynnä kirjoja ja matkalaukku jotain muuta.
Mutta tunnustetaan, että äänikirja oli mielestäni täydellisesti mahdoton konsepti. Eihän siitä edes voi sanoa, että lukee! Jos olen kuunnellut kirjan onko se edes sama kuin lukeminen? Kaikissa asioissa on kuitenkin ensimmäinen kerta ja kevään mökkimatkojen tultua taas eteen mietin kuinka saisin houkuteltuani itseni aina perjantaina ruuhkaiselle moottoritielle, kolmisen tuntia sinne ja sunnuntaina sama takaisin. Ainoana virkistyksenä Heinolan Heila puolessa matkassa.
Läheinen ihminen, joka urheilee paljon ja pitkiä rupeamia on jo kauan aikaa sitten lopettanut musiikin kuuntelun urheillessaan (kuka jaksaa sittenkään kuunnella edes lempibändejään 4 tuntia putkeen pyöräillessä?) ja aloittanut äänikirjat. Olen ollut huomaavinani, että siinä missä itse en oikein ehdi lukea, tällä tyypillä menee paksut kirjat mennen tullen, vähän kuin huomaamatta.
Päätin siis kokeilla. Jotta jaksan ajaa järvelle viikonloppuna. Mietin myös filosofiaa: olisiko bisneskirjat jotenkin helpompia kuunnella? Vai onko romaani parempi? Päädyin siihen, että kumpi vain käy, mutta perjantaina työviikon jälkeen bisneskirja edes kuunneltuna ei tunnu kovin kivalta konseptilta. Ensimmäiseksi äänikirjaksi valikoitui Patti Smith Just Kids (joka muuten löytyy suomennettuna WSOY:n pokkarina, Ihan kakarota, ja jonka on suomentanut Antti Nylén) . Ei vähiten siksi, että minulla on se, mutta aina joku muu kirja on työntynyt väliin ja se on jäänyt lukematta. Eikä myöskään vähiten siksi, että kirja on Patti Smithin itsensä lukema.
Sanoisin, että nyt ollaan äänikirjojen luksuksen äärellä.
Kirjan kesto oli vähän yli 8 tuntia ja ensimmäinen kolmen tunnin mökkimatka meni hurahtaen. Vähän kuuntelua perillä viikonlopun aikana ja seuraavat 3 tuntia paluumatkalla. Kirjasta jäi noin 1,5 tuntia jäljelle, jonka sitten kuuntelin autossa siirtyessäni viikon mittaan paikasta toiseen. Tuntuu ehkä liian lyhyeltä kuunnella 15 minuutin pätkissä, mutta ei itse asiassa ole. On jopa virkistävää musiikin sijaan sukeltaa palaverien välillä 15 minuutiksi 70-luvun taidemaailmaan Patti Smithin kauniin äänen kertomana.
Tänään on taas mökkimatka edessä. Kirjana ladattuna Jane McGonigalin The Upside of Stress. 8 tuntia 33 minuuttia. Mietin, että olisipa vähän enemmän ruuhkaa motarilla…
Patti Smithin Just kids -kirjasta huomenna lisää.