Hyvän elämän konsepti?

Hyvä elämä tuntuu olevan ikuisuusaihe. Jokainen meistä ehkä tavalla tai toisella miettii, mitä hyvä elämä on ja mikä sen mahdollistaa. Kirjallisuudessa hyvä elämä on myös aihe, joka toistuu. Suuri osa hyvä elämä -oppaista on aika heppoisia ohjekirjoja (This Book Will Make You Happy) osa taas muuten naiiveja: vaaleanpunaisessa viitekehyksessä annetaan neuvoja huonetuoksuista. Sitten on toki klassikoita: Henry David Thoreaun Walden tai vaikkapa Epiktetoksen Ojennusnuora. Kaiken kaikkiaan nämä nykyoppaat ehkä tuppaavat olemaan vähän yksioikoisia. Ikään kuin olisi joku konsepti tai malli, joka ratkaisee onnellisuuden arvoituksen.

Kokeilin kuitenkin vielä aika raikkaan ajattelijan Frank Martelan ajatuksia kirjassa Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja (Gummerus 2015).

”Valtaisa määrä mies- ja naistyötunteja käytetään sen pohtimiseen, miten tehdään asioita paremmin. Jos edes kuudesosa tästä ajasta käytettäisiin sen miettimiseen, miten tehdään parempia asioita olisi ensinnäkin ihmisten oma elämä huomattavasti parempi. Mutta toiseksi koko yhteisömme voisi paremmin.”

Frank Martela on onnistunut taas tuomaan filosofit käytäntöön. Tästähän voi innostua! Jonkinlaisena Esa Saarisen oppipoikana tai ainakin hengenheimolaisena, hän on osannut tarttua yhteiskunnallisesti kiinnostaviin ja ajankohtaisiin aiheisiin ja sanoa niistä jotain omaperäistä. Samaan hän selvästi pyrkii tässä kirjassaan. Hän luo uusia käsitteitä kuten valonööri, joka on ihminen, joka säteilee valoa ympärilleen, eräänlainen hipin ja insinöörin yhdistelmä. Hän toteaa myös, että ”Ihminen ei ole yksilö. Ihminen on suhdelo.” Tarkoittaen tällä sitä, että ihmisen elämä ei koskaan muodostu vain omasta elämästä vaan ihminen on mitä suurimmassa määrin sosiaalinen olento, tavallaan monen ihmisen summa.

Kirjassa on paljon hyvää. Martela puhuu intohimoisesti onnellisuuden tavoittelua vastaan. Monta kertaa tuo onnellisuus karkaa aina kauemmas mitä enemmän sitä pyrkii hamuamaan ja Martela puhuukin mieluummin hyvästä elämästä. Mutta siinä me taas olemme: hyvä elämä. Eikö se ole samanlainen käsite kuin onnellisuuskin. Jokin konkreettien jonkinlainen asia, jota tavoitella?

Martelalla on raikkaita ajatuksia, mutta varsin tavanomaiset tavat toteuttaa tätä hyvän elämän tavoittelua. Tavoitteiden kirjaamista ylös, jotta ne voivat toteutua ja sen sellaista. Martela puhuu rivien väleissä siitä kuinka toiset tavoitteet ovat oikeammanlaisia tavoitteita kuin toiset vaikka ei sitä ääneen sanokaan. Materia on pahasta, joku muu hyvästä.

Hienoa kirjassa on se, että siinä haastetaan ihminen pohtimaan vapaaehtoisuutta. Vapaaehtoisuus on ihmisen perustarve. Se on itseilmaisua: mahdollisuutta tehdä asioita, joista on henkilökohtaisesti innostunut ja joita arvostaa. Se on autonomiaa: omin ehdoin elämistä eli tunnetta siitä, että teen valintani itse omien kiinnostusteni pohjalta ilman ulkoista kontrollia. Aika usein itse asiassa jo pelkkä sen havaitseminen, että kun sunnuntaina ajattelee, että huomenna ”on pakko mennä töihin” ja miettii, että onko se itse asiassa pakko vai valinta voi vaikuttaa elämänlaatuun myönteisellä tavalla. Ihmisen tulisi ehkä myös havaita omat valintansa ja sitten tehdä asioita niitä muuttaakseen jos ne eivät miellytä. Martela puhuu myös kutsumuskartasta, sellaisesta, jossa määrittelet itsellesi mitä oikein haluat tehdä. Emmekä nyt puhu ammateista vaan ihan konkreettisista asioista.

Martela puhuu myös tämän kevään puheenaiheesta ”kuplista”, joissa elämme ilman, että oli kirjoittaessaan tietoinen suuresta kuplakeskustelusta: ”Jokainen sosiaalinen ympäristö on potentiaalinen vankila. Jos uppoaa liian syvälle tiettyyn maailmaan, ei kykene enää näkemään, että maailmaa voi katsoa myös aivan toisella tavalla.”

Ja antaa Martela myös hienon käytännön ohjeen unelmoimiseen. Tarvitaan unelmia ja tekoja. Mutta kannattaa aloittaa myönteisesti ja tuoda käytäntö ja hankaluudet eli kritiikki vasta lopuksi. ”Usko ensin, kritisoi sitten. Tämä uskon ja kritiikin marssijärjestys soveltuu mielestäni yleiseksi elämänohjeeksi. Unelmoi ensin ilman pidäkkeitä. Etsi mahdollisuuksia, usko itseesi ja maailman hyvyyteen. Maailma on avoin ja kaikki on mahdollista. Mitä tällöin haluat tehdä? Anna unelmillesi siivet…. Vasta sitten on aika miettiä realiteetteja ja uhkakuvia. Älä aloita peloista, koska silloin unelmasi ovat jo etukäteen tukahdutetut.”

Kirja oli siis ihan hienoja ajatuksia sisältävä opus ja varmasti monellakin tapaa inspiroiva. Silti jään miettimään josko romaanit kuitenkin osaisivat kertoa meille hyvästä elämästä enemmän kuin tietoisesti hyvän elämän tavoittelua opastavat kirjat konsepteineen ja ajatuksineen, jotka ovat usein aika kaukana sittenkin siitä millainen ihminen tai elämä todellisuudessa on. Romaani ei näytä meille konseptia vaan elämän ja tarinan. Usein siitä oppii enemmän ja tärkeämpiä asioita kuin yksiselitteinen oman hyvän elämän etsiminen. Tämä nyt niin suosittu tapa ”etsiä sitä omaa juttua” saattaakin johtaa varsin itsekkääseen ajatteluun. Lukeminen on sitä suhdelotoimintaa parhaimmillaan, jossa oppii muiden kohtaloista ja elämästä isoja asioita. Niitä, joita kohti kannattaa pyrkiä ja niitä, joita kohti ei. Ennen kaikkea niistä oppii ymmärrystä niin itseään kuin muitakin kohtaan mallikaaviota tai käsikirjaa paremmin.

Tämä kirja, Marie Kondon The Life-Changing Magic of Tidying, unohtui koiranhoitajalta yöpöydälleni ja ryhdyin sitä selailemaan. Ette ehkä tiedä, mutta satun olemaan niitä ihmisiä, jotka ovat pikkutytöstä asti siivonneet huoneensa, 13-vuotiaasta jo koko kodin ja oppinut äidinmaidossa ”vie mennessäs, tuo tullessas -säännön”. Siivoaminen on mielestäni puhdistavaa puuhaa kokonaisuudessaan. Jos mielessä on joku mutka tai solmu, jota on vaikea ratkaista, siivoaminen ainakin tuottaa jotain selkeyttä johonkin. Ei se mieltä paranna, mutta kaapit ovat ainakin järjestyksessä. Siivoamisen tulosten näkyminen on ihastuttavan selkeää verrattuna aivotyöhön, jossa asiat ovat usein niin abstrakteja ja kestävät pitkään ennen kuin mitään näkyvää tulosta voi esitellä.

Niinpä olisi voinut kuvitella, että tässäpä oiva kirja minulle.

Lukiessani kirjaa kuitenkin jotenkin ärsyynnyin. Joku siivouskonsultti neuvoo minua kuinka elämäni tulee paremmaksi siivoamalla komerot? Siivous on siivousta ja sillä saa siistin ympäristön. Ei se sinänsä elämää muuta. Vai muuttaako? Tutkin Marie Kondoa ja hänen kirjaansa vähän tarkemmin.

Käy ilmi, että hän on jonkinlainen guru. Ihmisten arvioissa hänen kirjastaan toistuu usein termi ”life-changing”, joka toki on kirjan nimessäkin. Ihmiset antavat järjestään kirjasta 5 tähden arviot. Kirjaa ylistetään mediassa. Kirja on amazonissa ”#1 bestseller in zen spirituality” ja ollut 2014 New York Timesin ykkösenä bestsellerinä. Tyyppi on nimetty Timessa yhdeksi 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Kaveri kertoo, että tämä kirja on jonkinlainen San Franciscon raamattu. Tämä siis mitä ilmeisimmin on iso ilmiö. Kukapa olisi odottanut, että siivoamisesta tulisi sellainen. Vai oliko se sittenkin vain ajan kysymys?

Kirja-arvion kirjoittajan nimimerkki ”Searching for simple life” kertoo paljon.

Sama porukka, joka on haalinut tavaraa näyttämään onneaan, haluaakin nyt yksinkertaistaa elämäänsä. Nyt ei puhutakaan enää luksuslaukuista vaan mielenrauhasta ja harmoniasta. Se on toki myös siitä syystä helppoa, että luksuslaukku keikkuu jo kaapissa. Kun materiaa on niin paljon, ettei tiedä mihin sitä enää käyttäisi tai työntäisi, on sopiva hetki pohtia elämän tarkoitusta ja tulla siihen tulokseen, että se tuleekin ihan muualta kuin pankkitililtä. Pankkitiliä ei onneksi tarvitse tyhjentää, sillä voi hankkia tavaran sijaan elämyksiä, mutta kaapit joutuvat syyniin. Tulee mieleen, että olisiko tämä siivousfilosofia vähän yksinkertaistava tapa lähestyä hyvää elämää?

On kirjassa jotain hyvääkin. 1) Kondo kehottaa meitä miettimään kuinka paljon tavaraa oikein tarvitsemme. Se on toki hyvä tehdä jatkossa etukäteenkin tuon siivousurakan jälkeen, jotta voi vaikkapa sitten kuluttaa maapallon resursseja säästeliäämmin. 2) Kondo puhuu tavaroiden arvosta. Annamme niille usein mm. seuraavanlaisia arvoja: käytännöllinen arvo, informaatioarvo, tunnearvo, harvinaisuusarvo. Hänen neuvonsa on se, että jokainen tavara pitää ottaa käteen ja punnita, tuottaako tämä tavara minulle iloa. Ja jos ei, laittaa se pois, kiertoon tai roskikseen. 3) Kirja kieltämättä inspiroi siivoamiseen. Eli jos haluat vaikkapa puolisosi innostuvan kevätsiivouksesta, anna kirja luettavaksi.

Kondon filosofia on yhtäaikaa suuri ja hyvin yksintyiskohtainen ja se on koko filosofian ja kirjan heikkous. Toisaalta annetaan neuvoja: ”Tavoitteena on viikata jokainen vaatekappale yksinkertaiseksi, siistiksi ja sileäksi suorakulmioksi.” ja ”Kategorioittain takit ovat eniten vasemmalla, niitä seuraavat mekot, pikkutakit, housut, hameet ja paitapuserot.” Ja toisaalta aika isoja (ja naiiveja) elämänohjeita kuten: ”Your real life begins after putting your house in order.” Vaikka ympäristön siisteydellä onkin eittämättä vaikutusta elämän laatuun, ei elämä onneksi kuitenkaan taivu Kondon suorakulmioon. Elämä on tässä ja nyt riippumatta kaappien siisteydestä ja usein onnellisuudella ja tehokkaalla varastoinnilla ei ole paljoakaan tekemistä keskenään.

Filosofiasta lisää löytyy täältä. Wall Street Journalin hyvä artikkeli kirjasta ja ”siivouskultista” täällä. Jos et halua lukea koko kirjaa, parhaita ohjeita löytyy Guardianin artikkelista täältä. ”Filosofin” omat nettisivut löytyvät täältä.

Kirja: Marie Kondo: The Life-Changing Magic of Tidying, Vermilion 2014, 256 sivua.

Avainsana: hyvä elämä

Hyvän elämän konsepti?

San Franciscon uusi raamattu?