Avainsana: Margaret Atwood

Margaret Atwood kirjoittamisesta

Kirsi12.10.2015Aiheet: Yleinen

Margaret Atwoodilta on juuri ilmestynyt romaani. Lokakuun Red-lehdessä tältä Nobel-spekulaatioissakin esiintyneeltä kirjailijalta kysytään, että milloin hän tietää, että kirja on kirjoitettu, valmis. Ja hän vastaa:

”It’s sort of like making marmalade, in that there’s a moment when if you turn off the cooker, it’s going to be too runny. And there’s another moment when if you’ve gone too long, it’s going to be very hard. Catching the exact right amount is just a matter of feel.”

Atwoodia kannattaa seurata twitterissä (@MargaretAtwood) sillä hän on loistava, terävä, sarkastisen hauska ja aktiivinen. Ketä hän itse neuvoo seuraamaan? ”Don’t you think we should all follow the pope? He needs to be cheered on.”

Kysyttäessä haastattelussa, että onko hänellä jotain kirjoitusrituaalia hän toteaa: ”Whatever, whenever, wherever”.

Tämä työteliäs ja arkinen metodi on taas tuottanut uuden romaanin.

The Heart Goes Last on minulla vielä lukematta ja poikkeuksellisesti lähdin katsomaan mitä siitä on sanottu. En yleensä halua lukea muiden arvioita ennen kirjan lukemista sillä ne vaikuttavat helposti lukemiseen, sen tunnelmaan ja siihen kuinka kirjaa arvotan.

The Heart Goes Last on saanut ristiriitaisia arvioita. Ainakaan tätä ei kukaan arvioi Atwoodin mestariteokseksi. Arvioissa mainitaan sanat pinnallinen ja kevyt. Toisaalta myös hauska ja humoristinen, tyylinä sarkasmi. New York Timesin arvioija toteaa romaanista, että se ikään kuin menettää itsehillintänsä: ”In any case, at some point, Margaret Atwood’s new novel, The Heart Goes Last, loses control of itself.”

Ja vaikka arvioija (Alessanda Montalto) ei ole hurmioitunut tästä romaanista, toteaa hän kuitenkin, että ”One of Ms. Atwood’s great strengths as a novelist, along with her deep understanding of psychology and her ability to reflect our worst fears and anxieties back to us, is her way of leavening even the grimmest scenarios with dark, impish humor. It’s in full flow here.”

Kannattanee siis kuitenkin varmasti lukea tämä ”pinnallinen” mutta sarkastisen humoristinen romaani.

”If you don’t know who Margaret Atwood is by 2015, you may be beyond help.”, toteaa Huffington Postin Claire Fallon.

Höpö höpö, koskaan ei ole liian myöhäistä, sanon minä.

Goethelainen vai gaimanlainen koulukunta?

Kirsi7.4.2015Aiheet: Yleinen

Kirjailijan työ on aina ollut vähän mystistä ja yksinäistä ja ehkä siksi myös kiehtovaa. Sinne se menee se kirjailija kammioonsa luomaan jotain suurta. Palaa sieltä sitten käsikirjoituspinon kanssa, josta tulee kirja, jonka me luemme, joskus nautimme, joskus emme. Luomisen prosessia on ehkä mystifioitukin. Kirjailijat ovat toki erilaisia, mutta aika moni nykyään tuntuu korostavan enemmän säännöllisen työn tekemisen merkitystä kuin jotakin luovaa henkeä. Eikä tämä siis tarkoita sitä, että me kaikki kirjoittaisimme klassikkon vain hiellä ja vaivalla. Suurimmasta osasta meistä ei ehkä silti ole suureksi kertojaksi ja tarinoiden syntymisessä on edelleen magiikkaa vaikka luovuutta pyritään selittämään ja avaamaan.

Ennen oli kuitenkin ehkä helpompi eristäytyä kirjoittamisen rauhaan kuin nykyään. On laskettu, että keskimäärin ihminen näpelöi älypuhelintaan noin 100 kertaa päivässä, tunnemme käsitteen sosiaalisen median addiktio, ihmisillä on niin vakava riippuvuus sähköpostiin, että kirjoja on kirjoitettu siitä kuinka pystyt hallitsemaan itseäsi eri metodein. Enää ei tarvitse pelätä sitä, että joku keskeyttää kirjoittamisesi soittamalla ovikelloa. Ne tulevat suoraan sille koneelle, jolla kirjoitat kirjaasi. Tai yritit.

Toiset kuitenkin syleilevät tämän maailman. Fast Company -lehdessä oli kiinnostava artikkeli aiheesta kirjailija Neil Gaimanin haastattelun muodossa. Siinä missä joku vaikertaa sosiaalisen median ähkyä, Gaiman kokee sen helpottavana, että tilanteessa, jossa kirjoitus ei kulje, voi käydä keskustelemassa ihmisten parissa ja palata sen jälkeen virkistyneenä kirjoittamaan. Suomessakin vaikkapa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen, Jari Järvelä, Anja Snellman tai Sofi Oksanen käyttävät sosiaalista mediaa hyödykseen ja ilokseen. Myös ulkomaisista kirjailijoista vaikkapa Joyce Carol Oates, Margaret Atwood, Salman Rushdie tai Amy Tan ovat aitoja ja kiinnostavia myös twitterissä. Moni bisneskirjailija suorastaan kukoistaa twitterissä ja keskusteleekin mielellään. Sen sijaan vaikkapa Paul Auster taitaa kuulua tuohon Fast Companyn goethelaiseen koulukuntaan eikä häntä sen paremmin kuin vaimoaan Siri Hustvedtia löydy twitteristä. Vielä.

Tässä Guardianin lista 10 kirjailijaa, joita kannattaa seurata.

Nuori diginatiiviin sukupolveen kuuluva Devynn Barnes taas osoittaa, ettei sosiaalisen median ähky ole vain vanhemman ikäpolven ongelma ja pohtii Huffington Postin kirjoituksessaan sitä kuinka sosiaalisen median keskellä emme ole menettäneet ainoastaan kykyämme olla tässä hetkessä vaan kykymme ylipäätään olla.