Margaret Atwood: Penelopeia (suom. Kristiina Drews)
Muistan aikoinaan lukeneeni Margaret Atwoodin haastattelua Red-lehdestä. Häneltä kysyttiin, että milloin hän tietää, että kirja on kirjoitettu, valmis. Hän vastaa:
”It’s sort of like making marmalade, in that there’s a moment when if you turn off the cooker, it’s going to be too runny. And there’s another moment when if you’ve gone too long, it’s going to be very hard. Catching the exact right amount is just a matter of feel.”
Kysyttäessä, onko hänellä jotain kirjoitusrituaalia hän toteaa: ”Whatever, whenever, wherever”.
Niinpä kirjoja on syntynyt. Penelopeia on pieni, mutta terävä ja virkeä kirja näkökulman vaihtamisesta.
“Älykäs minä olin, niin sanoivat kaikki – itse asiassa sitä hoettiin niin usein, että minua alkoi masentaa – mutta älykkyys on avu, jota mies arvostaa vaimossaan vain niin kauan kuin vaimo pysyy matkan päässä. Lähituntumassa mies valitsee milloin tahansa mieluummin lempeyden, jos mitään houkuttelevampaa ei ole saatavissa.”
Mitä jos klassikkoteokset kertoisikin toisesta näkökulmasta? Atwood tekee juuri niin kertoessaan Odysseuksen myytin Penelopen näkökulmasta. Muistan, että tämä oli valtavan virkistävä näkökulma, jossa Penelope ei ole mikään miestään kotiin odotteleva passiivinen hahmo vaan aktiivinen toimija.
”Kukapa meistä pystyy kieltäytymään, jos uskoo olevansa korvaamaton?”
Atwood on älykäs kirjoittaja, jonka teksti on kuin älynystyröitä silitettäisiin.
”Kun lapset ovat kasvaneet vanhempiaan pitemmiksi, vanhemmilla ei ole jäljellä kuin moraalinen valta, ja se on parhaimmillaankin sangen heiveröinen ase.”
Sanna Nyqvistin kattava arvio kirjasta täällä.
Atwood on loistava, terävä ja hauska myös sosiaalisessa mediassa (Instassa @thereralmargaretatwood).
