Levottoman lukijan joulukalenteri esittelee 24 kirjaa, jotka kannattaa lukea ja/tai ostaa lahjaksi.
Seitsemännen luukun takaa paljastuu: Naoki Higashida: Miksi minä Hypin? (suom. Mikko Pihlajavirta), Sammakko 2016
Tämä pieni kirja on järisyttävä kokemus, erilaisuuden oppitunti ja toisaalta ymmärryksen merkityksen alleviivaaja. Kenties juuri nyt erilaisten mielenosoitusmarssien, vastakkainasettelun ja polarisaation maailmassa on tärkeämpää kuin koskaan ymmärtää erilaisuutta. Ei tuomita ennakkoluuloisesti vaan ymmärtää, ja löytää siitä elämän ja ihmisen hienous.
”Se ettei pysty puhumaan tarkoittaa, että ei voi jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan toisten kanssa.”
Mieti itse miltä tuntuisi, jos et pystyisi jakamaan ajatuksiasi ja tunteitasi edes läheistesi kanssa? Yksinäiseltä? Toivottomalta? Siltä, ettet ole edes olemassa?
Naoki Higashida on vakavasti autistinen ja kertoo pohtineensa nuorempana mm. kysymystä: Mikä minusta tulee, jos autismiani ei kyetä ikinä parantamaan? Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin siitä kuinka me muut, ns terveet pystymme kohtaamaan erilaisuutta ja luomaan toivoa elämään vain yksinkertaisesti ymmärtämällä paremmin.
Naoki oli 13-vuotias kirjoittaessaan tämän kirjan, Miksi minä hypin?, käyttämällä apunaan aakkostaulukkoa. Kirja pyrkii olemaan vastaus siihen, miltä tuntuu olla autistinen? Millainen se kokemus on omasta sisäisestä maailmasta käsin. Kirja on rakennettu siten, että Naoki vastaa kysymyksiin, joita autismi saattaa herättää. Kysymyksiin kuten: Miksi teette juttuja, joita teidän ei pitäisi, vaikka teitä on kielletty miljoona kertaa? Miksi kysyt samoja kysymyksiä uudestaan ja uudestaan? Miksi opettelette ulkoa kalentereita ja junien aikatauluja? Miksi pidätte vedessä olemisesta? Miksi ette kiinnitä meihin huomiota, kun puhumme teille? Ette näköjään pidä mielellään ihmisiä kädestä? Miksi pidätte pyörimisestä?
Naokin vastaukset ovat viisaita, napakoita, valaisevia, surullisia ja hauskoja, mm. seuraavanlaisia:
”Kaavamaisissa keskusteluissa me pärjäämme paljon paremmin. Täytyy kuitenkin muistaa, että tunteista puhuttaessa kaavoista ei ole mitään apua. Niihin luottaminen saattaa itse asiassa saada sinut puhumaan ihan päinvastaista kuin mitä halusit sanoa. Voin vannoa, että keskusteleminen on minulle todella raskasta työtä! Saadakseni muut ymmärtämään itseäni, minun pitää ikään kuin puhua tuntematonta vierasta kieltä joka päivä aamusta iltaan.”
”Tunteemme ovat samanlaisia kuin kaikilla muillakin, mutta emme kykene ilmaisemaan niitä.”
”Totta puhuen meistä olisi mahtavaa viettää aikaa toisen ihmisten kanssa. Asiat eivät kuitenkaan ikinä suju, joten me totumme lopulta yksin olemiseen kuin huomaamatta. Tunnen itseni toivottoman yksinäiseksi joka kerta, kun kuulen jonkun sanovan, että minä olen mieluiten yksinäni.”
”Sosiaaliset taitomme eivät ole kovin hyvät, koska ajattelemme liikaa toiselle ihmiselle antamaamme vaikutelmaa itsestämme tai sitä miten meidän tulisi kulloinkin vastata. Mutta luonto on aina käden ulottuvilla, valmiina kietomaan meidät hellästi huomaansa: loistaen, huojuen, kuplien, rapisten.”
Esipuheessa kirjailija David Mitchell kertoo kuinka tämän kirjan lukemisen jälkeen hänestä tuntui ”ensimmäistä kertaa siltä, että oma poikamme kertoi meille Naokin sanojen avulla, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui”.
”Naoki Higashidan teksti sai minut lopettamaan itseni säälimisen ja tiedostamaan sen, kuinka paljon vaikeampaa elämä oli pojalleni ja mitä voisin tehdä sen helpottamiseksi.”
Tämä onkin Naokin missio. Hän itse toivoo, että jaksaisimme mennä kohti vaikka erilaisuus vierastuttaa ehkä pelottaakin: ”Emme yksinkertaisesti tiedä miten saisimme hommat hoidettua omin päin samalla tavalla kuin te teette. Haluamme kuitenkin onnistua niin hyvin kuin mahdollista, kuten kaikki muutkin. Kun vaistoamme teidän luovuttaneen meidän suhteemme, tunnemme olomme kurjaksi. Olkaa siis kilttejä ja auttakaa meitä loppuun asti.”
Kirjassa on myös Higadishan omia fiktiivisiä tarinoita, jotka osoittavat hänen olevan runollinen, taitava ja koskettava sanojen käyttäjä.
Tämä on hieno kirja erilaisuudesta, sen ymmärtämisestä ja toivosta. Haastaa myös ajattelua venymään perinteisen ”terve-sairas” -akselin ulkopuolelle. Liikuttavia hetkiä luvassa lukijalle. Todella vahva suositus.
Kirjasta New York Timesin arvio täällä, Guardianin arvio täällä.
