Naoki Higashida: Miksi minä hypin (suom. Mikko Pihlajavirta)
”Sellaisia me vain olemme. Emme yksinkertaisesti tiedä miten saisimme hommat hoidettua omin päin samalla tavalla kuin te teette. Haluamme kuitenkin onnistua niin hyvin kuin mahdollista, kuten kaikki muutkin. Kun vaistoamme teidän luovuttaneen meidän suhteemme, tunnemme olomme kurjaksi. Olkaa siis kilttejä ja auttakaa meitä loppuun asti.”
Muistan, että tämä kirja oli erittäin vaikuttava.
Kirjan esipuheessa kirjailija David Mitchell toteaa, että ”Tämän kirjan 13-vuotias kirjoittaja kutsuu lukijansa kuvittelemaan millaista olisi elää ilman puhekykyä.” Ajattelen, että näkökulman vaihtaminen, toisen tapa olla maailmassa, joko pakosta tai omana valintana, ihmisen elämän moninaisuuden, elämän kokemuksen erilaisuuden ja silti inhimillisen samuuden syvällinen tajuaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Samalla se on kuitenkin parasta mitä elämä voi tarjota, yhteys toiseen ihmiseen ja tämän olemassa olemisen kokemukseen. Mahdollisuus rakentaa inhimillistä yhteyttä.
Vuonna 2016, kun kirja ilmestyi suomeksi, olen kirjoittanut siitä Levottomaan lukijaan näin.
