Kun kirja putkahtaa joka puolelta eri ihmisten suosittelemana ja kun Guardian toteaa sen olevan tämän vuoden paras debyytti, minähän uskon ja luen. Siitäkin huolimatta, että jokin kirjan lähtökohdassa tökkii. Ajatus siitä, että nimellä olisi valtava vaikutus ihmisen elämänkulkuun on keinotekoinen. Ihmisellä on jokin nimi ja siitä huolimatta tämä elää elämänsä. Näin ajattelen.
Kirjan lähtökohta on lopulta vähän kompleksisempi, todempi ja kiinnostavampi.
Kirjassa kerrotaan 3 eri tarinaa. Lähtökohtana on äiti, isä ja isosisko. Perheeseen on syntynyt poikavauva ja äidin tehtäväksi jää käydä rekisteröimässä lapselle nimi. Mies on jo päättänyt, että suvun pitkäikäisen perinteen mukaan poikalapsi saa isänsä nimen: Gordon.
Aika nopeasti käy kirjassa ilmi, että Cora, äiti, ei ole perheessään päättävässä asemassa. Pikkuhiljaa todellisuus hiipii esiin lukijalle: mies on väkivaltainen ja pahoinpitelee vaimoaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Cora on saanut tehtävän ja lähtee 9-vuotiaan tyttärensä Maian kanssa toteuttamaan sitä. Matkalla tämä kuitenkin pohtii nimen vaikutusta siihen millaisen elämän poika saa. Onko oikein nimetä tämä väkivaltaisen isän nimellä? Seuraako tämän elämä silloin perheen miesten aggressiivista mielenlaatua ja elämää, jossa muita/heikompia tallotaan sanoin ja teoin? Hän miettii nimeä Julian. Pääsisikö poika sukuaan ja perinteitä pakoon, jos tämä erottuisi niistä ainakin nimellään? Maia ehdottaa nimeä ”Bear” – yhtä aikaa pehmeä mutta myös vahva.
Kirjan tarina lähtee nimeämisestä, josta se jakautuu perheen kolme eri tarinaa. Onko Cora itsenäinen ja päättää nimen, jonka haluaa, alistuuko Cora miehen tahtoon vai jotain siltä väliltä. Romaani seuraa hahmoja seuraavat 35 vuotta, seitsemän vuoden välein. Jokainen jakso jakautuu kolmeen: Bear, Julian, Gordon.
Knapp kertoo tarinan niin, ettei se ole niin yksiselitteinen tai kliseinen kuin miltä lähtökohta voisi vaikuttaa. Nimellä on vaikutus, mutta monitahoinen. Se liittyy identiteettiin, omaan tahtoon ja toisaalta lähtökohtaan, johon ei itse voi vaikuttaa. Coran päätös vaikuttaa tämän omaan elämään ja sitä kautta myös pojan ja koko perheen elämään.
Tarina on todella taitavasti kirjoitettu, kolme eri juonta ovat kaikki hyvin ajateltuja ja kiinnostavia ja samalla kun ne kietoutuvat yhteen ne myös osoittavat terävästi erilaisia elämänkohtaloita, syitä ja seurauksia ja toisaalta elämän sattumanvaraisuutta. En ihmettele, että Guardian kehui kirjaa.
Pieni varoitus tästä kirjasta on pakko antaa. Se ei liity sen kirjallisiin ansioihin tai niiden puutteeseen vaan itse keskiössä olevaan aiheeseen: perheväkivaltaan. Knapp kuvaa sitä erittäin todenmukaisesti. Jos itsellä on kokemuksia perheväkivallasta missä tahansa roolissa (sen kohteena tai sen viattomana sivustakatsojana lapsena) tämä kirja saattaa nostaa kipeitäkin muistoja pintaan. Romaani ei ole syyttelevä tai osoitteleva, se haastaa pohtimaan sitä kuinka vapaa on tekemään omia valintoja silloin kun on mietittävä muitakin kuin itseään. Ja toisaalta kuinka unohtamalla itsensä vaikuttaa silti myös kaikkiin muihin. Cora, joka uskaltaa uhmata miestään, ei voi taata turvaa sen enempää kuin Cora, joka yrittää suojella perhettään myötäilemällä. Jokainen lapsi — Bear, Julian, Gordon — kasvaa erilaiseksi, mutta jokainen kantaa omanlaistaan taakkaa.
Ja mikä lopulta antaa ihmiselle rohkeuden tehdä elämässä vaikeita valintoja, hyppyjä, suunnan muutoksia? Yleensä jonkun toisen ihmisen tuki, usko, nähdyksi tuleminen.
Kirja olisi vielä parempi ilman epilogia, joka yrittää selittää liikaa kysymällä ”mitä jos” -kysymyksiä. Toisaalta ymmärrän sen. Koska omassa lähipiirissäni on tapahtunut perheväkivaltaa, olen itse pohdiskellut ”mitä jos” -kysymyksiä lukemattomia kertoja. Mitä jos isän äiti ei olisi kuollut synnytyksessä? Mitä jos isällä olisi ollut onnellinen lapsuus? Mitä jos isän isä olisi osannut olla rakastavampi? Mitä jos…
Perheet kun ovat monimutkaisia. Väkivaltaan kykenevä isä on silti isä.
Kirjan loppuratkaisuna se kuitenkin vähän latisti kokonaisuutta.
