Huoneen kiinnostavin ihminen?

Kirsi     23.3.2023    

Avainsanat:

“Become the most interesting woman in the room” toteaa Instagram-mainos. Koska mainoksessa puhutaan myös lukemisesta, klikkaan.

Käy ilmi, että Headway on palvelu, joka tiivistää kiinnostavat kirjat 15 minuutin paloiksi, jotka voi joko kuunnella tai lukea. Eli vähän samanlainen palvelu kuin vaikkapa Blinkist; multitaskaamisen maailmassa voi hotkaista kokonaisia kirjoja vartissa. Headway lupaa kiinnostavaa sisältöä, kirjasuositteluja ja kehittymisen ja kasvamisen ohituskaistaa. Kaikki lukemiseen liittyvä on vähän kiehtovaa, joten otan tämän nyt kuitenkin koekäyttöön, vaikka olen jo alkuun skeptinen.

Käytän Blinkistiä aina silloin tällöin kun tarvitsen nopeasti muistutuksen vaikkapa jostain bisneskirjasta ja tsekkaan sen Blinkistin kautta. Sen käytössä olen huomannut muutamankin ongelman. Ensinnäkin tiivistelmät eivät anna aikaa sulattaa tietoa, ei anna sille kontekstia eikä taustaa. On ns. TedTalk-bisneskirjoja ja sellaiset toimivat hyvin tiivistelminä (jos ei jaksa katsoa edes TedTalkia). Yleensä näistä puheenvuoroista inspiroituneena kirjoitetut kirjat sisältävät kiinnostavaa kamaa sellaiset 50 sivua ja loppu tuntuu keinotekoiselta pitkittämiseltä. Yleensä näissä on aina aika selkeä konsepti/idea, eikä sen selittäminen vaadi oikeastaan kuin sen tiivistelmän. Sitten on niitä kirjoja, joissa on syvempää ajattelua, kiinnostavia esimerkkejä ja laajempaa pohdintaa. Etukäteen on vaikea tietää kummasta on kyse. Siinä missä kirjaa lukiessa voi hyppiä jos tuntuu turhalta, tiivistelmän kanssa on sen tekijän muodostamassa vankilassa.

Muutaman kerran olen hakenut Blinkistin kautta vain jotain perusjuttua kirjasta, jonka olen lukenut ja huomannut, että tiivistelmä väistää omasta mielestäni kirjan oleellisimpia havaintoja. Tiivistelmään ei siis voi luottaa.

Mikä pahinta, tiivistelmä ei yleensä avaa ajattelua ja pohdintaa. Se argumentoi ja väittää, yksinkertaistaa eikä siksi edes auta ymmärtämään jotain ilmiötä tai aihetta.

Mutta kokeillaan. Headway suosittelee (niiden tietojen perusteella, jotka olen siihen itsestäni ja kiinnostuksen aiheista antanut) uutuuskirjoina esimerkiksi D.F. Swaabin We Are Our Brains -kirjaa. Kirjana se on ilmestynyt vuonna 2010, joten uusi se ei ole, kiinnostava kyllä. Pikaisella selaamisella (kyllä, jopa tiivistelmä on mahdollista selata pikana – onko tässä enää mitään järkeä?) näyttää siltä, että massiivisen kokoisia asioita on tiivistetty soundbaiteiksi. Sonja Lyubomirskyn legendaarinen The How of Happiness löytyy suosituksista. Kirja on ilmestynyt vuonna 2007 ja sen keskeisimmän ajatuksen (joka myös tiivistelmässä tulee hyvin esille) mukaan ihmisen onnellisuuden kokemus ei ole ”kohtalo”. Sen kokemisen eräänlainen kaava on: 10% olosuhteet, 50% geenit ja 40% oma asenne. Teorian on tarkoitus olla huojentava; riippumatta olosuhteista tai geenilotosta, voin vaikuttaa omaan onnellisuuteen merkittävästi omalla ajattelulla. Tätä kaavaa kutsutaan onnellisuustutkijoiden keskuudessa onnellisuuspiirakaksi (happiness pie chart). Piirakan leipoivat vuonna 2005 tutkijat Kennon M. Sheldon ja David Schkade yhdessä Sonja Lyubomirskyn kanssa.

Sittemmin Sheldon ja Lyubomirsky ovat palanneet piirakkaansa ja todenneet sen olleen yksinkertaistus. Ihmiselle, joka ei koe onnellisuutta on kai aika turha väittää, että 40% on itsestä kiinni, miksi et tee jotain. Ihmisen olotila tai tunteen kokemus on monimutkaisempi ja sotkuisempi kokonaisuus kuin siististi pilkottu piirakka. Kiinnostavaa kritiikkiä mm. täällä. Tutkijat itsekin myöntävät melkein 20 vuotta myöhemmin kritiikin aiheelliseksi. Silti, tutkimus antoi valtavan sysäyksen positiivisen psykologian ajattelutavalle ja keinovalikoimalle: sillä ON merkitystä mitä me teemme.

Pienen sivupolun jälkeen takaisin Headway-appiin. Kymmeneen kännykän näyttöruutuun mahtuvan sivun tiivistelmä Lyubomirskyn yli 300-sivuisesta kirjasta on hengästyttävä. Se muistuttaa enemmän to do -listaa kuin pohdiskelevaa kirjaa. Se antaa nopeasti yleiskuvan tärkeimmistä pointeista. Kun siitä siirtyy muihin hommiin, pointit unohtuvat nopeasti, eihän niillä ole mitään kiinnekohtaa syvempään ajatteluun. Teorian esittely ei riitä sen ymmärtämiseen saati oman ajattelun kehittämiseen.

Blinkist on bisneskirjapuolella merkittävästi parempi kiihdytyskaista, suosittelut on aika hyviä ja omaan lukemistoon perustuen se luo erilaisia kokoelmia vaikkapa – 10 kirjaa hyvän tiimin muodostamisesta. Ajatuksena, että 10 päivän ajan voi lukea tiivistelmän aina yhdestä kokoelman kirjasta ja sitä kautta ehkä muodostaa jotain omaa ajattelua aiheesta.

Epäilen silti. Tällainen tiktok-hahmottaminen tuntuu helposti irralliselta ja pinnalliselta. Koko elämä tuntuu pirstoutuvan pikkuruisiin paloihin, jotta varmasti ehtisi tehdä kaikkea. Headway kertoo yhden kuvan tiivistelmällä millainen on ”miljoonan dollarin aamurutiini” (perustuu Robin Sharman 5AM Club -kirjaan): aamu on pilkottu 15 minuutin pätkiin klo 5 eteenpäin. 15 minuuttia liikuntaa, 15 minuuttia lukemista jne. Eikö voisi olla hyödyllisempää vaikka mieluummin lukea maanantaina 45-60 minuuttia, urheilla tiistaina sama aika jne. Läsnäolon (ja sitä kautta muuten onnellisuudenkin) kokemus vaatii ehkä hieman pysähtymistä.

Tuntuu siltä, että mitä pienemmiksi paloiksi tieto meille pureskellaan valmiiksi sitä vähemmän me jaksamme edes sitä vähää. Lopulta luemme enää otsikot. Huomaan itsekin, että pidemmät kiinnostavat artikkelit säästän luettavaksi silloin kun on enemmän aikaa. Eikä sitä koskaan ole. Sen sijaan, että kiihdyttää tätä itse, on ehkä pakko pysähtyä ja lukea ihan kokonaisia kirjoja.

Tiivistelmiä lukemalla ei voi mitenkään tulla huoneen kiinnostavimmaksi ihmiseksi sillä kiinnostavuus vaatii omaa ajattelua, joka taas vaatii ymmärtämistä: mihin onnellisuuspiirakan luvut perustuvat, miksi sosiaalinen kanssakäyminen tai kiitollisuus vaikuttavat omaan onnellisuuden kokemukseen. Ja kuinka lattea voikaan olla irrallinen lause: “You are unique in many ways; understand yourself and determine what methods are best for you.”

Ja mitä sitten kun se huoneen toinen ihminen kysyy sen miksi-kysymyksen? Siirrytkö siteeraamaan seuraavaa tiivistelmää? Vai käykö vain ilmi, että kiinnostavuutesi perustui hataralle pohjalle.

Eikö ole myös vähän outoa ajatella, että lukeminen on väline siihen, että on muiden ihmisten mielestä kiinnostava? Eikö lukemisen hienoin puoli ole se, että se sinällään luo omasta elämästä kiinnostavaa?