Tekoälyn käyttö tyhmentää ihmistä, sosiaalinen media varastaa kyvyn olla läsnä hetkessä ja puhelinta koskettelemme enemmän kuin läheisiä ihmisiä. Vaikka tiedän kaiken tämän, on silti hemmetin vaikeaa olla irti jatkuvasta uutis- ja juoruvirrasta tai sosiaalisesta kanssakäymisestä somen kautta. Elämän kokemisen sijaan tuntuu monesti siltä, että ihmiset esittävät elämää. Hetki ei ole olemassa, jos siitä ei ole kuvaa.
Kun tekoäly hoitaa inhimillisen vuorovaikutuksen opimme yhä vähemmän toisistamme, itsestämme ja reaktioista; häpeästä, pelosta, huolesta, loukkaantumisesta. Menetämme kyvyn tuntea toisen ja oma epämukavuus – paikka, jossa tapahtuu sosiaalista oppimista. Keskittymiskyvynkin kesto on enää noin 8 sekuntia. 8 sekuntia ja tylsistymme, turhaudumme, siirrämme huomion kiiltävämpään ja äänekkäämpään.
Ei ihme, että välillä tuntuu siltä kuin olisi irrallaan omasta elämästä.
Paras tapa maadoittaa itsensä uudelleen: kirja. Kirjalla käyttöliittymänä on rauhoittava vaikutus. Lukeminen 8 minuutin keskittymiskyvyllä tuntuu ensin mahdottomalta, kunnes siihen tottuu, rivien väliin taas eksyy ja tarina alkaa elää, mieli liukuu yhteen paikkaan, ei sirpaloidu hujanhajan. Lukemisen jälkeen on kuin olisi pulahtanut virkistävään järveen – aivot ovat taas palauttaneet mieleen keskittymisen palkinnon: zen…
Vierastan ajatusta, että lukeminen ja kirjat olisivat vain väline keskittymiskyvyn parantamiseen. Kirjallisuus on itsessään ja itsearvoisesti arvokasta. Kokonaisen kirjan lukeminen syventää osaamista, tuntemista ja oppimista toisin kuin tekoälyn tiivistämät irralliset informaation palat tai somen tunnepurkaukset, joissa iso ja pieni asia menevät iloisesti sekaisin. Romaani vie muihin maailmoihin, muiden ihmisten nahkoihin, yhdistää ihmisiä aikojen ja tuhansien kilometrien yli. Fiktio auttaa meitä ymmärtämään muita ja itseä, ihmisenä olemista, tajuamaan samuutta, kokemaan empatiaa.
Kirjailija Zadie Smith puhuu tässä keskustelussa (lopussa) kauniisti romaanista vastarinnan muotona.
Smith korostaa, kuinka romaanit juurruttavat meidät yksittäisiin, erityisiin elämiin – vastakohtana globaalin informaation ylitsevuotavalle mittakaavalle. Hän hahmottaa fiktion vastarinnan muotona juuri siksi, että se kutsuu meidät hidastamaan, keskittymään ja välittämään – omalla tavallaan – muutamasta todellisesta ihmisestä sen sijaan, että yrittäisimme ”tietää kaiken”. Se mahdollistaa inhimillisyyden, toimijuuden ja yhteyden.
”Minulle romaani on vastarinnan muoto. Se kutsuu keskittymään yksittäisiin ihmisiin, antamaan aikaa heidän tarkastelemiseensa – ei koko maailmaan, vaan juuri näihin ihmisiin. Tunnen olevani poliittisesti virittyneempi lukiessani romaaneja, koska ne tarjoavat mahdollisuuden muutokseen. Loputtoman synkkä uutisvirta ei tarjoa sitä; se on suunniteltu päättymättömäksi.”
Poliittinen aktiivisuus ei tarkoita täydellistä uppoutumista kaikkiin maailman kriiseihin. Se ei ole edes mahdollista ja sen yrittäminen suistaa ihmisen oman elämäkokemuksen synkäksi ja ahtaaksi. Aito poliittinen toiminta Smithin mukaan alkaa paikallisesti, solidaarisuuden teoista – ei siitä, että jokainen päivä alkaa maailmanlopun uutistulvalla.
Smith kutsuu ihmisiä siis vastarintaliikkeeseen, joka voi alkaa siitä, että lukee romaanin, ymmärtää jotain, nousee toimimaan paikallisesti ja kokee yhteyttä muihin ihmisiin.
”Muutos voi tapahtua kortteli kerrallaan, katu kerrallaan, maa kerrallaan.”
Tai kirja kerrallaan.
Kesä on mahtava mahdollisuus tähän vastarintaan. Moni listaa kesäkirjoiksi dekkareita tai kevyitä rakkausromaaneja. Mutta miksi rantakirjan tai lomakirjan pitäisi olla heppoinen luettava? Eikö lomalla ole itse asiassa hieno mahdollisuus keskittyä johonkin syvempäänkin, ravitsevampaan?
Ohessa Levottoman lukijan 10 + 1 kesäkirjasuositusta.
1. Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken
Hieno kirja ihmisestä, elämän valinnoista ja uusista mahdollisuuksista. Kirjasta postaus täällä.
2. Joan Didion: Notes to John
Päiväkirjamerkintöjä terapiaistunnoista vaikeassa henkilökohtaisessa elämänvaiheessa. Kirjasta enemmän täällä.
3. Chimamanda Ngozi Adichie: Unelmia
Lempikirjojani tältä keväältä. Kirjasta enemmän täällä.
4. Juha Kauppinen: Kertomus maasta
Niin no, lempikirjoja mahtuu kevääseen paljon. Tämäkin. Enemmän kirjasta täällä.
5. Tunna Milonoff: Liekki
Hieno kirja paitsi merkityksellisestä elämästä, myös uupumisesta ja siitä nousemisesta. Kirjasta enemmän täällä.
6. Linda Liukas: Nähdä maailma hiekanjyvässä
Liukas osaa kirjoittaa monimutkaisesta runollisen kauniisti ja selkeästi. Mielettömän hieno teos, josta enemmän täällä.
7. Petri Tamminen: Sinua sinua
Petri Tamminen on aina Petri Tamminen. Enemmän kirjasta täällä.
8. Juhana Torkki: Järkevä Onni
Suhteeni stoalaisuuteen on vieroksuva, mutta voi olla, että se liittyy enemmän tulkintoihin kuin itse stoalaisuuteen. Juhana Torkki kirjoittaa hienosti ja mutkattomasti stoalaisesta näkökulmasta onneen. Kirjasta lisää täällä.
9. Olli Sinivaara: Valoon vihreään
Kaunis ja vihreässä vehreässä kesässä sopiva kaveri. Enemmän kirjasta täällä.
10. Matt Haig: Mahdoton elämä
Hyvän mielen tarina muutoksesta. Kirjasta enemmän täällä.
+ 1 Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Janssonin Kesäkirja on jonkinlainen jokavuotinen siirtymäriitti kesään. Kirjasta tehdyssä elokuvassa Glenn Close on mielettömän upea isoäiti. Siitä enemmän täällä.
Jos haluat seurata omaa kesälukemistoani, niin lukeminen valikoituu blogin kuvan kirjoista (+ muutamasta muusta mökille jo viedyistä teoksista, jotka ovat joutuneet odottamaan kesää).
Tarkoitus ei ole lukea kaikkia. En suorita vaikka ahminkin. Osa jää lukematta, osa johdattaakin muille poluille. Muutenkaan en suhtaudu listoihin tai pinoihin ankarasti.
Parasta lukemisessa on vapaus liikkua ajatuksen ja uteliaisuuden mukana minne huvittaa.
