Vigdis Hjorth: Perintötekijät (suom. Katriina Huttunen)
”Sanomalehden psykologi kirjoitti todistaneensa sellaisia kohtauksia, että kun se joka oli pettänyt tunnusti rikkomuksensa ja kyyneleet tulivat, loukattu istui poispäin käännettynä, kasvot ilmeettöminä, ja torjui anteeksipyynnön.
Ollessaan kokematon hän oli ollut sitä mieltä että sitä tuntui pahalta katsella, ja hän kehotti loukattua taipumaan ja ottamaan katumuksen vastaan.
Enää hän ei tehnyt niin. Ratkaisua ei tullut, ellei siinä edetty oikeassa järjestyksessä. Sitä joka on pettänyt ei pidä kehua petoksen tunnustamisesta, ennen kuin loukatun epätoivo, suru ja raivo on tunnustettu. Ilman sitä katumus putoaa maahan kuin kivi. Se on luonnonlaki, hän kirjoitti, se on selkäytimessä, emme voi ohittaa järjestystä.”
Vigdis Hjorthista tuli kertalukemalla yksi suosikkikirjailijoistani. Perintötekijöitä on kai häneltä eräänlainen läpimurtoromaani, joka herätti Norjassa hälyn sillä se mitä ilmeisimmin perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin ja perhedraamaan. Hjorth kirjoittaa kirjassaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja tämän perhe hermostui kirjasta koska vihjattiin, että tämä on Hjorthin oma kokemus siitä, että on tullut nuorena isänsä seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Hjorthin juristi-sisar yritti saada kustantamon puuttumaan asiaan, mutta epäonnistui. Tämän jälkeen sisko kävi kirjoittajakurssin pystyäkseen kirjoittamaan oman romaaninsa, jossa kertoi perheen toisen näkemyksen asiaan. Mietin aikoinaan kun tämän luin kuinka tavallaan on hienoa, että kirjan voi nähdä tällaisena konkreettisena vaikuttamisen välineenä, juridiikkaan ja oikeuteen verrattavissa olevana keinona vaikuttaa.
”Isä sai tilaisuuden olla kiltti, osoittaa huolenpitoa, hän kaipasi kipeästi tilaisuutta olla kiltti ja osoittaa huolenpitoa, ja oli yksinkertaisempaa huolehtia vanhasta sairaasta äidistä kuin niistä jotka kasvoivat aikuisiksi ja ehkä joskus vaarallisiksi, eikö usein olekin niin?”
Hjorthin kirjoissa on aina mielettömän vahva ja todellinen, aito ja jollain lailla painava tunnelma. Kirjailijan uusin suomennettu teos Toisto odottaa yöpöydällä.
”Kun ihmiseen sattuu, hänestä ei tule kilttiä. Kun ihmiseen sattuu, yleensä hänestä tulee ilkeä. On lapsellista riidellä siitä kehen sattuu eniten. Alistetut ihmiset näivettyvät ja heidän tunne-elämänsä tuhoutuu, alistetut ihmiset omaksuvat alistajan ajatuksenjuoksun ja menetelmät, se on alistamisen räikein seuraus, se että alistaminen tuhoaa alistetut ja tekee heistä entistä kyvyttömämpiä vapautua. Vaatii kovaa työtä tehdä kärsimyksestä mitään sellaista mistä on hyötyä kenellekään, varsinkaan kärsivälle itselleen.”
