Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä (suom. Sanna Manninen)
”Hän ei kuitenkaan saa vaatia selkeyttä ja rehellisyyttä. Tilannetta ei pidä pukea sanoiksi. Muutoksen ilmaiseminen täytyy jättää pois haluavan osapuolen tehtäväksi. Vain sillä tavalla on mahdollista pitää luonaan ihminen joka haluaa lähteä. Siksi parisuhteessa vaikeneminen on maailmanlaajuinen ilmiö.”
Romaani rakkaudesta, todetaan Lena Anderssonin kirjan kannessa. Sitäkin. Ei kuitenkaan kovin seesteisestä rakkaudesta, vai onko sellaista edes? Tämä on kuvaus siitä kuinka elämä suistuu raiteiltaan hullaantumisen takia, kuinka pakkomielteisesti haluaa olla kiinni toisessa vaikka tajuaa, ettei suhde ole terveellinen ja toisaalta kuinka vinksahtaneen suhteen arkkitehtejä on useampia, ”uhrin” rooli ei aina ole niin selkeä. Anderssonin tyyli on kiinnostavan terävä, kovakin. Ehkä siksi juuri kiehtova.
”Minusta perusongelma on se, että muiden tekoja tulkitaan behavioristisesti, ulkoapäin ja objektiivisesti. Omia tekoja tulkitaan fenomenologisesti, tietoisuuden sisältä käsin. Se on ihmisen dilemma. Ja siitä johtuen meillä kaikilla riittää kovin paljon ymmärrystä omille teoillemme, mutta ei juuri lainkaan ymmärrystä muiden teoille.”
Jotenkin kirja teki minuun vaikutuksen, olen kirjoittanut siitä aikoinaan blogiinkin, kirjoitus täällä. Kirjaan on ilmestynyt myös eräänlainen jatko-osa: Vailla henkilökohtaista vastuuta. Täytyykin napata se vaikka äänikirjana kuunteluun.
”Rakkaus tarvitsee sanoja. Sanattomaan tunteeseen voi luottaa vain lyhyen hetken. Pitkällä aikavälillä ei ole rakkautta ilman sanoja eikä rakkautta pelkästään sanoilla. Rakkaus on nälkäinen peto. Se elää kosketuksesta, toistuvasta vakuuttelusta ja katseen kohtaamisesta.”
