Andrew Solomon: Keskipäivän demoni – Masennuksen atlas (suom. Arto Schroderus)
”Masennus on särö rakkaudessa. Ollaksemme rakastavia olentoja meidän on myös oltava olentoja, jotka voivat vaipua menetyksistään epätoivoon, ja masennus on tuon epätoivon mekanismi. Tullessaan se alentaa ihmisen minuuden ja lopulta kuihduttaa kyvyn antaa tai vastaanottaa hellyyttä. Se nostaa sisäisen yksinäisyytemme pintaan ja tuhoaa sekä yhteytemme toisiin että kyvyn sisäiseen rauhaan.”
Andrew Solomonin 2001 ilmestynyt Keskipäivän demoni on juuri sitä mitä lupaa – masennuksen atlas. Se käsittelee masennusta monesta näkökulmasta: henkilökohtaisesta, yhteiskunnan, tieteen ja filosofian näkökulmasta. Se ei kaihda vaikeita aiheita liittyen lääkkeisiin, terapiaan tai itsemurhaan. Solomon pohtii taudin stigmatisoivaa vaikutusta myös monesta näkökulmasta. Edelleen, väitän, että suhtaudumme masennukseen toisella tavalla kuin johonkin fyysiseen sairauteen. Monella on masennuksesta, sen syistä ja ”todellisuudesta” lääkehoidosta ja terapiasta puhumattakaan voimakkaita mielipiteitä ilman mitään todellista tietoa tai kokemusta. Kaiken kaikkiaan Solomon pohtii älykkäästi masennuksen syitä ja seurauksia ja on jollain lailla huojentavaa. Ymmärrystä lisäävää.
”Huolimatta laajasta debatista depression syistä, jota on viimeisten vuosikymmenten aikana käyty, tuntuu kohtalaisen selvältä, että depressio johtuu yleensä ulkoisen stressin aktivoimasta perinnöllisestä alttiudesta.”
”Psykodynaamisen terapian ja lääkityksen välinen konflikti on viime kädessä moraalinen; mikäli ongelmaan tehoaa psykoterapeuttinen vuoropuhelu, meillä on taipumusta olettaa jyrkästi, että ongelma pitäisi pystyä ratkaisemaan pelkällä peräänantamattomuudella, ja mikäli taas ongelmaan tehoavat kemialliset aineet, se ei ole ihmisen omaa syytä eikä vaadi lainkaan peräänantamattomuutta. On totta, että depressio on hyvin harvoin kokonaan kärsijän syytä, samoin kuin on totta, että itsekuri tehoaa depressioon lähes aina. Masennuslääkkeet auttavat niitä jotka auttavat itseään. Jos yrittää liian kovasti, pahentaa tilannettaan, mutta on yritettävä tarpeeksi kovasti, jos haluaa päästä siitä eroon. Lääkitys ja terapia ovat tarpeen mukaan käytettäviä työkaluja.”
Kiinnostavaa (ja lohduttominta) masennuksessa on se, että ihminen joutuu itse vetämään lopulta itsensä masennuksen kuopasta pois. Kukaan toinen ei voi sitä tehdä tämän puolesta.
”Vaikka rakkaus ei estä masennusta, se pehmustaa mielen ja suojaa sitä itseltään. Lääkehoidot ja psykoterapia voivat uusintaa tuota suojausta ja helpottaa rakastamista ja rakastettuna olemista, ja siksi ne toimivat. Täysissä sielun voimissa jotkut rakastavat itseään ja jotkut toisia, jotkut rakastavat työtä ja jotkut Jumalaa: mikä hyvänsä näistä intohimoista voi antaa sen elintärkeän tunteen päämäärästä, joka on masennuksen vastakohta.”
Solomon käsittelee myös vähäosaisuuden, pitkällisten taloudellisten vaikeuksien ja depression välistä vahvaa yhteyttä: depressio liittyy laajasti syrjäytymiseen.
”Ajoittain rakkaus hylkää meidät, ja me hylkäämme rakkauden. Masennuksessa jokaisen pyrkimyksen ja jokaisen tunteen merkityksettömyys, jopa elämän itsensä merkityksettömyys, muuttuu selviöksi. Tässä rakkaudettomassa tilassa on jäljellä vain yksi tunne, tunne mitättömyydestä.”
Joyce Carol Oatesin arvio kirjasta löytyy täältä.
”Joka päivä, toisinaan urheasti ja toisinaan vastoin sitä mitä järki sillä hetkellä sanoo, minä valitsen elossa olemisen. Eikö se ole harvinainen ilo?”
