Hannu Mäkelä: Nalle ja Moppe – Eino Leinon ja L. Onervan elämä
”On se onni että on työ joka on korkein kaikista, uskonto, on onni ettei maailma paina ijankaikkisesti, vaan häipyy joskus mielikuvituksen siipien alta, tai ei oikeastaan häivy, mutta tulee kauniimmaksi katsella. On onni elää tätä raskasta elämää, on onni olla onneton ja kärsiä. Kenties sen vuoksi, että siinä on elämän sisällys. Ja mikä on ihanampaa tuntea kuin tuska kauniissa valaistuksessa.”
Leevi Madetoja kirjeessään L. Onervalle alkuvuonna 1911.
Kuka on väittänyt, että rakkaus olisi helppoa?
Nalle ja Moppe on paitsi kahden ihmisen elämäntarina (ellei kolmen, L. Onervan puolisi Leevi Madetoja on isossa roolissa myös), myös tarina rakkaudesta, ristiriidoista, taiteilijoista ja näiden mielistä. Teos on myös mitä kiinnostavin kuvaus aikansa kulttuurielämästä ja asenteista.
Muistan Hannu Mäkelän sanoneen jossain haastattelussa tämän kirjan ilmestyessä, että hän löysi ihan uuden L. Onervan ja tämän jälkeen onkin kirjoittanut L. Onervasta mm. upean Uponnut pursi -kirjan ja koonnut tämän arkistoon lojumaan jääneitä runoja julkaistaviksi.
Kiiltomadon Saara Kesävuori toteaa arviossaan:
”Hannu Mäkelän on täytynyt vuoden verran tehdä töitä enemmän kuin 24 tuntia vuorokaudessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran L. Onervan arkisto avautui nimittäin maaliskuussa 2002 ja vain hiukan yli vuosi arkiston avautumisen jälkeen ilmestyy Nalle ja Moppe, arkistolähteisiin perustuva laaja elämäkertateos, jonka keskiössä ovat runoilija L. Onervan (Moppe) ja Eino Leinon (Nalle) lisäksi Onervan ensimmäinen puoliso, metsänhoitaja Väinö Streng ja hänen toinen puolisonsa, säveltäjä Leevi Madetoja.”
Tämä on massiivinen teos, joka ei kuitenkaan maistu arkistojen pölyltä vaan elämältä sen kaikissa muodoissaan. Mäkelän kyky kokea kirjoittamiensa henkilöiden tunteita on tässä(kin) ihmeellinen.
