Richard Bach: Lokki Joonatan (suom. Kaija Kauppi)
”Se, mitä Joonatan kerran oli toivonut koko laumalle, koitui nyt vain sen omaksi hyväksi: se oppi lentämään. Eikä se murehtinut hintaa, joka sen oli ollut siitä maksettava. Lokki Joonatan huomasi, että ikävystyminen ja pelko ja suuttumus ovat syitä, joiden vuoksi lokin elämä on kovin lyhyt, ja koska nämä seikat olivat poissa sen omista ajatuksista, sen elämästä tuli todella pitkä ja upea.”
Joitakin kirjoja pitää sydämessään ja sisällään syistä, jotka eivät välttämättä ole kirjallisia. Lokki Joonatan kuuluu itselläni sellaisiin. Samalla huomaan hieman nolostuvani. Onko se hieman kliseistä rakastaa Lokki Joonatania? Ehkä. Silti.
Olen lukenut tämän ensimmäisen kerran nuorena, hyvin haavoittuvaisena aikana. Olen menettänyt isäni ja pohtinut paitsi elämän tarkoitusta myös kaivannut isää takaisin. Lokki Joonatanin tarinahan yhdistää oikeastaan nämä molemmat ja tuntuu antavan niihin vastauksen. Tai ainakin silloin tuntui.
Elämän tarkoitus on olla vapaa, vapaa sosiaalisesta paineesta olla jonkinlainen ja vapaa myös siitä systeemistä, jonka olemme rakentaneet, jossa ihmisen kuuluu mennä putkesta toiseen ja suorittaa elämä hillitysti ja hallitusti. Olla mahdollisimman vähän häiriöksi, käyttäytyä kiltisti, toisin sanoen sääntöjen mukaan. Kuten Joonatanin lauman vanhin jäsen kirjassa Joonatanille toteaa: ”Elämä on käsittämätöntä ja jää käsittämättömäksi sitä lukuun ottamatta, että meidän on pantu tähän maailmaan syödäksemme, jotta pysyisimme hengissä niin kauan kuin suinkin voimme.”
Tähän Joonatan vastaa: ”Kuka tuntee suurempaa vastuuta kuin lokki, joka löytää tarkoituksen ja seuraa sitä, joka asettaa elämälle korkeamman tavoitteen?”
Kuulun tässä Joonatanin leiriin. Oikeastaan hämmästelen vain sitä kuinka tiukassa normit ja sosiaalisen kontekstin luoma vertailukulttuurin vankila ovat. Luomme itse itsellemme helposti vankilan, jonka sisällä kuvittelemme, että uusien valintojen tekeminen on jo mahdotonta, vaikka tosiasiassa valinnan toiseen suuntaan voi tehdä, vaikka heti. Emme ole aikaisempien valintojemme vankeja, mutta kyllä tulevien valintojemme tulosta.
”– Minkähän takia, pohti Joonatan, – vaikeinta maailmassa on saada lintu vakuuttuneeksi siitä, että se on vapaa ja että se voi todistaa sen itselleen, jos se vain uhraa vähän aikaa harjoittelemiseen? Miksi sen täytyy olla niin vaikeata?”
Toinen Lokki Joonatanissa minua aikoinaan viehättänyt asia liittyy ajatukseen kuolemattomuudesta. Tai uusista maailmoista, joihin tämän maailman jälkeen lentää. Tulkitsin sen aikoinaan tietysti niin, että sellainenkin voisi olla mahdollista, että kohtaan isäni vielä jossain toisessa maailmassa. Se tuntui lohduttavalta, jopa välttämättömältä ajatukselta tilanteessa, jossa en ollut valmis päästämään isästä irti.
Kun nyt luen kirjaa uudelleen vuosikymmenien jälkeen, on myönnettävä, että kaipuu löytyy edelleen. Siitä, että toinen ei olisi lopullisesti hävinnyt. Jospa olisi niin ihmeellistä, että…
Lokki Joonatanin isoin sanoma on kuitenkin oman tarkoituksen löytäminen, sellaisen, mikä tekee elämästä mielekästä. Ei sen tarvitse olla suuri ja mahtava eikä edes vain yksi, mutta uskon kyllä, että ihmisellä on kaipuu merkitykselliseen elämään. Johonkin muuhunkin kuin vain suorittamiseen ja elämän lopun odottamiseen.
”Joonatan puhui hyvin yksinkertaisia asioita: että lokin kuuluu lentää, että vapaus on sen sisintä olemusta, että kaikki, mikä on tuon vapauden tiellä, on heitettävä syrjään, olkoonpa kysymys sitten rituaaleista tai taikauskosta tai millaisesta rajoituksesta hyvänsä.”
Lopulta Bach on kaikissa kirjoissaan ollut rakkauden asialla.
”Vihaa ja häijyyttä ei tietenkään voi rakastaa. Täytyy harjoitella, jotta näkee todellisen lokin, sen hyvyyden, mikä niissä jokaisessa piilee, ja sitten täytyy opettaa niitä näkemään se itse itsessään. Sitä minä tarkoitan rakastamisella. Ja se on hauskaa, kun pääsee alkuun.”
Muistan pitäneeni paljon Bachin kirjasta Silta yli ikuisuuden. Pidin sitä jonkinlaisena täydellisenä rakkaustarinana. Pitääkin lukea se uudelleen. Ihan selvää on, että kaipaan kaiken arjen, loogisuuden ja rationaalisuuden rinnalle jotain ihmeellistä ja uskomatontakin. Olkoon se sitten lapsen uskoa johonkin yliluonnolliseen tai henkiseen maailmaan ja tarkoitukseen.
Richard Bach puhuu tässä muutaman minuutin haastattelussa hienosti kirjoista ja lauseista, kuinka joku lause voi muuttaa omaa elämää ja kuinka sitä kantaa mukanaan kuin talismaania.
