David Ellison: A Reader’s Guide to Proust’s In Search of Lost Time
Näitä Proustiin liittyviä kirjoja löytyy nyt joka nurkasta. Tämä sattui olemaan joku kirjallisuuden opiskelijoille suunnattu opus, joka jäi lukematta. Mutta Proust ei jäänyt!
Tänään on Marcel Proustin syntymäpäivä. Vasta vuosi sitten siitä tuli minulle millään tavalla merkittävä päivä. Tasan vuosi sitten illalla alkoi melkein vuoden mittainen Proust-piirin urakka, jossa luimme kuukausi/osa vauhdilla Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kirjan.
Jännittää ja hikoiluttaa.
On ilta, 10. heinäkuuta, Marcel Proustin syntymäpäivä, päivä, joka ei tähän mennessä ole merkinnyt minulle mitään. Istun kotonani Etelä-Helsingissä ja läppäri sylissä kuumottaa reisiä. Mieheni on oman läppärin kanssa makuuhuoneessa. Alkamassa on ensimmäinen Proust-piirin kokous. Tulisiko sinne ketään? Ainakin paikalla on kirjailija Hannu Mäkelä, jonka syytä koko piiri tavallaan on. Hannu kirjoitti kirjan Proust on Proust – Matka aikaan, paikkaan ja ihmiseen, jonka Levoton lukija (eli käytännössä minä) julkaisi keväällä ja josta syttyi kipinä: pitäisikö se Proustin mammuttiteos, Kadonnutta aikaa etsimässä, nyt sitten lukea. Siinä se on seisonut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden. Otavan uusi pehmeäkantinen painos, jossa kirjojen selkämyksistä muodostuu Marcel Proustin kasvokuva. Tuijottamassa vaativasti.
Kyselin muutamalta kaverilta, joiden tiesin pohtineen samaa kysymystä kanssani vuosikausia: tulisitko mukaan, jos lukisimme yhdessä? Suurin osa sanoi, että tulisi ilman muuta. (Huomiona näin homman päätteeksi voin muuten todeta, että vain yksi heistä tuli ja myös suoritti luku-urakan loppuun asti.) Rohkaistuneena tästä (jälkeenpäin valheellisesta) tuesta, pistin pystyyn Proust-piirin, ajatuksena lukea tuo klassikko, noin 4000 sivua ja 10 suomennettua osaa. Homma toimii netissä, luemme yhden osan kuukaudessa, Levoton lukija tekee jokaisesta osasta blogipostauksen, jokainen mukana oleva saa kaksi uutiskirjettä kuukaudessa ja jokaisen kuukauden 10. päivä kokoonnumme etäpalaveriin keskustelemaan luetusta.
Tuntui asialliselta aloittaa Marcel Proustin syntymäpäivänä. Hannu Mäkelä saattaisi meidät matkaan, tässä ensimmäisessä kokoontumisessa ei vielä ollut tarvinnut lukea mitään, kunhan tunnustelisimme vähän toisiamme. Mutta tulisikohan tänne kukaan muu kuin minä, mieheni ja Hannu Mäkelä…
Klo 18, kädet vähän tärisevät. Moni pyrkii mukaan kokoukseen, päästän halukkaita mukaan kaksin käsin sitä mukaa kun kerkiän. Lopulta meitä on noin 80 mukana keskustelussa. Emme tunne toisiamme. Mukana on yksi ystäväni, muutama vanha tuttu; opiskelutoveri kauppiksesta, työhommista tuttuja, Instakavereita. Hapuilemme hermostuneesti tervehdyksiä, muutkin ovat onneksi vähän hermostuneita. Haastattelen Hannua, joka omaan tyyliinsä on myönteinen ja kannustava. Tuntuu siltä kuin tämä vähän nauraisi meille, hyväntahtoisesti. Siinä ne nyt menevät. Uudet Proust-lukijat.
Kun palaveri on loppu, epävarmat heipat heitetty, laitan tietokoneen kiinni. Olen läpimärkä hiestä. Toistan miehelleni useita kertoja hämmästyneenä, että ”meitä oli yllättävän paljon!”. Otan lasin viiniä – kyllä, olen ansainnut sen. Toteamme mieheni kanssa, että onpa ihanaa, että on ihmisiä, joille kirjallisuus on tosi tärkeää. Seuraavien kuukausien aikana tulemme tutustumaan toisiimme paremmin ja tunne vahvistuu. Tässä on joukko ihmisiä, joka ottaa Proustin tosissaan. Me analysoimme ja pohdimme, kyseenalaistamme ja väittelemme, nauramme ja ihmettelemme yhdessä elämää, kuolemaa, rakkautta, vihaa, ystävyyttä, parisuhteita, seksiä, antisemitismiä, ennakkoluuloja, naiskuvaa, ihmisyyttä, kirjoittamista, lukemista, pitkiä lauseita, maisemakuvauksia, taiteen tehtävää, Pariisia, luokkayhteiskuntaa, äitejä.
Jaamme kymmenen kuukauden aikana toistemme kanssa tätä elämän hengästyttävää kokemusta. Millaista on ylipäänsä olla ihminen. Mikä elämän tarkoitus oikein on.
Lopulta meitä on melkein 300 ihmistä mukana Proust-piirissä. Kaikki eivät osallistu etäpalavereihin, kaikki eivät lue vaan ovat mukana kuuntelemassa. Osa lukee jo toista tai kolmatta kertaa. Osa suhtautuu teokseen skeptisesti, osa syöksyy kokemukseen käymällä kaikki Proust-maamerkit Pariisissa läpi. Joku jättää kesken, yksi leipoo läpi 10 eri reseptiä madeleine-leivoksia, yhden äiti kuolee, elämä tapahtuu. Me kuulemme vieraita ja näiden tulkintoja ja ajatuksia teoksesta ja sen tekijästä. Me tutustumme lähdeteoksiin, kuuntelemme löytämiämme akateemisia luentoja Proustiin liittyen aina lesborakkaudesta Proustin juhlavuoteen, joka oli muutama vuosi sitten (Proustin syntymästä oli 150 vuotta vuonna 2021). Me huomaamme, että Proust-viittauksia on ihan joka paikassa. Ensin ajattelin, että se on ns. pesukone-efekti. Tiedäthän, että jos sinun pitää ostaa uusi pesukone, alat nähdä joka paikassa pesukoneita. Etkä vain siksi, että algoritmi työntää niitä nenän eteen koko ajan. Havaitset sellaista, herkistyt sellaiselle, josta olet kiinnostunut. Todellisuudessa Proust-viittauksia on ihan joka paikassa.
Lyödäänkö vetoa, että sinäkin tiedät mikä on madeleine-ilmiö, vaikka et olisi (vielä!) lukenut Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä teosta?
Proust on osa kirjallisuuden kaanonia tavalla, jota on mahdoton välttää. Joten miksi välttää?
Tänä kesänä aloitin kirjoittamaan (alkua edellä) tästä piirin alusta, ensimmäisestä tapaamisesta ja siitä miksi Proustin lukeminen on niin syvä kokemus ja miksi sen jakaminen muiden kanssa tulee jäämään mieleeni. Mietin, pitäisikö tämä laittaa johonkin kansiin. Proust-kirjeineen ja keskusteluineen. Innoittamaan muita Proustin lukemiseen yhdessä, opastaa, ehkä hauskuuttaakin.
Jos ei muuten niin siksi, että Proust tosiaan on osa kirjallisuuden kaanonia tavalla, jota on mahdoton välttää. Joten miksi välttää?
