Mark Levengood: Vasten auringon siltaa (suom. Maija Kauhanen)
”En ole kyyninen, olen suomalainen, ja toisinaan ero on hiuksenhieno.”
Tunnustan ajatelleeni aina, että ruotsalaiset ovat luonteeltaan iloisempia, kevyempiä, hauskempia, rennompia. Voi olla, että siihen vaikutti lapsena vietetty kesä Skånessa, josta muistan sen, kuinka rhododendronit olivat talon korkuisia (toisin kuin kotona rivitalon edessä olevat kitukasvuiset) ja kuinka juhannuksena tanssittiin juhannussalon ympärillä kukkaseppeleet päässä. Niin, ruotsissa oli kukkaseppeleet jo kymmeniä vuosia ennen meitä. Siltä ainakin tuntui. Kaikki olivat iloisia ilman, että olivat kännissä…
Muutamia vuosia sitten luin ruotsalaisen näyttelijättären Lena Olinin haastattelun, jossa hän totesi kuinka ihanaa oli muuttaa Ruotsista Amerikkaan. Amerikassa kun kaikki on toisin kuin Ruotsissa: ihmiset ovat luonteeltaan iloisempia, kevyempiä, hauskempia, rennompia…
Oli miten oli, Mark Levengoodilla on ehkä parempi asenne, ainakin näyttää siltä tämän kirjojen perusteella. Hän tuntuu ottavan joka paikasta parhaat puolet ja ylipäänsä tarkastelevan maailmaa ja elämää hullunkurisesta näkökulmasta. Pidän siitä. Hän uskaltaa myös olla lempeä, niin itseään kuin muitakin kohtaan. Tai ainakin pyrkii siihen määrätietoisesti. Kirjoissaan hän ilahduttaa ja keveyttää. Levengoodin lukeminen on vähän kuin puhaltaisi saippuakuplia. Hetken on huolettomampaa koska elämä vaan on niin hassua.
”Kukaan meistä ei voi auttaa itseään, mutta me voimme auttaa toisiamme, hieroa hellästi toistemme kipeitä kohtia.”
Levengood täyttää huomenna 60 vuotta. Onnea! Grattis!
